Hevoskerhossa tutustutaan harrastukseen
Hevoskerhot ovat ratsastusseurojen ja -tallien järjestämiä kerhoja, joissa leikin, askartelun ja liikunnan lomassa opitaan hevostaitoja ja turvallista tallitoimintaa.
Mistä lähin hevoskerho?
Hevoskerhoon mukaan pääsyä kannattaa tiedustella suoraan lähimmältä tallilta tai ratsastusseurasta. Hevoskerho voi olla myös koululla toimiva iltapäiväkerho. Hevoskerhoja voi löytyä myös Hopotin kautta.
Alle kouluikäisten hevoskerhot
Alle kouluikäisten hevoskerhoissa opetellaan perusasioita tallilla olemisesta ja hevosten kanssa käyttäytymisestä sekä ratsastuksesta. Kerhon tavoitteena on opetella yhdessäoloa hevosten ja muiden kerholaisten kanssa sekä oppia tallin säännöt. Myös turvallisuusasiat on tärkeää opetella ihan pienestä pitäen.
Alakouluikäisten heppakerhot
Alakouluikäiset harjoittelevat kerhoissa hevostaitoja. Lisäksi kerhoissa leikitään, askarrellaan, kokeillaan eri liikuntalajeja ja järjestetään esimerkiksi retkiä. Hevoskerhoissa käytetään materiaaleina Hevostaito-opasta ja Hevoskerhon ohjaajan opasta. Jokaiselle kerholaiselle voidaan hankkia myös oma Hevoskerholainen -työkirja. Kerhojen ohjaajat ovat 14 vuotta täyttäneitä ja SRL:n ohjaajakoulutuksen käyneitä. SRL:n alueet ja seurat järjestävät ohjaajakoulutuksia vuosittain.
Tietojen ja taitojen karttuessa kerholaiset voivat suorittaa hevostaitomerkkejä. Kerhot täydentävät ratsastustuntia ja antavat perustaidot hevosenhoidosta ja käyttäytymisestä.