Anna-Julia Kontio
Ylöjärveläinen esteratsastaja Anna-Julia "Juuli" Kontio, (s. 1991), nousi kansainvälisen menestykseen jo nuorella iällä. Hän on kilpaillut menestyksellä voitoista ja sijoituksista maailmancupin kilpailutapahtumissa sekä muissa kovimmissa, viiden tähden kilpailuissa maailman ykkösnimiä vastaan jo vuosia. Kontio nousi maailmanlistalla sadan parhaan joukkoon vuonna 2016.
Kontio liittyi kansainväliseen, Isossa-Britannissa toiminaan Team Harmony -huipputiimiin keskuussa 2018. Syksystä 2017 kevääseen 2018 Kontio toimi yhteistyössä suomalaisomisteisen ER Horse valmennus- ja kilpatallin kanssa Belgiassa. Kontiolla oli syksyyn 2016 asti yhteinen kilpa- ja valmennustalli Sveitsissä yhdessä sikäläisen huippuratsastaja Martin Fuchsin kanssa.
Kontion isä on tunnettu raviohjastaja Jorma Kontio ja hänen äitinsä, Tuula Kontio, on myös kilpaillut esteratsastuksessa. Kontio kuuluu Tampereen Ratsastusseuraan (TRS).
Kontio valittiin keväällä 2010 vasta 19-vuotiaana Suomen Nations Cup -joukkueeseen. Hän kilpaili menestyksellä nuorten esteratsastuksen EM-kilpailuissa ollen vuonna 2012 Itävallassa kuudes hevosella Le Prestige St. Lois ja vuotta aiemmin kymmenes Portugalissa Escapella. Vuonna 2014 Kontio edusti Suomea MM-kilpailuissa Normandiassa, Ranskassa. Ratsastaja sijoittui Fardonilla kansainvälisellä gp-tasolla hienosti ottaen kolmannen sijan Arezzossa ja Gorla Minoressa ja seitsemännen sijan Linzissä. Kausi 2014 huipentui 10. sijaan Helsingin maailmancupin osakilpailussa.
Vuonna 2015 Kontio ratsasti Fardonilla ja orilla Pacific des Essarts lukuisia viiden tähden kilpailujen pääluokkien sijoituksia keräten huomattavan määrän maailmanlistan pisteitä. Kauden kruunasi heinäkuinen gp-voitto Pacific des Essarts´lla Asconan kolmen tähden kilpailuissa Sveitsissä.
Kausi 2016 lähti upeasti käyntiin tammikuussa voitolla Pacific des Essartsilla Zürichin viiden tähden kilpailujen päivän 150 cm:n pääluokassa, minkä ohella hän otti kioissa kolme muuta kovaa sijoitusta. Toinen ratsukon huomattava voitto tuli maaliskuussa Pariisissa 160 cm:n pariluokassa, mitä täydensi kaksi maailmanlistasijaa 150-luokissa Fardonilla. Hong Kong Mastersissa helmikuussa tuloksena oli upeasti toinen sija Pacific des Essartsin kanssa 150 cm:n päivän pääluokassa ja 12. sija 160 cm:n GP:ssä. Baselissa Kontio oli viides Pacific des Essarts 155 cm:n esteillä.
Vuoden 2017 syksystä Kontio aloitti rivakan nousun takaisin maailman kärkeen yhdessä vasta kymmenvuotiaan holsteinruuna Lorenzon kanssa. Hevonen hyppäsi ensimmäisen oman 150-tason luokkansa Kontion kanssa marraskuussa Belgiassa kolmen tähden tasolla, tuloksena vain kolmen viikon tuttavuuden jälkeen hienosti toinen sija. Sen jälkeen Kontio pari eteni nousujohteisesti maailmancupeihin ja sijoittui tammikuussa huikeasti viidenneksi Zürichin viiden tähden GP:ssä. Helmikuussa viiden tähden Hong Kong Masterissa ratsukko oli kymmenes GP:ssä ja perjantain 150-tason pääluokassa.
Kaudella 2021/22 Anna-Julia Kontio palasi äitiysloman jälkeen maailmancupin pariin vuonna 2009 syntyneen belgialaisruuna Jay Jay van de Mottelhoeven kanssa. Kontio nosti ruunan kaudella 2021 kahden ja kolmen tähden tasolta korkeimpiin viiden tähden luokkiin hyvällä menestyksellä.
Ennen maailmalle lähtöään Kontio menestyi kotimaan kisakentillä. Hänellä on nuorten SM-kultaa 2009 ja pronssia 2010, junioreiden SM-kultaa 2007 sekä ponien SM-hopeaa 2006 ja 2007.
Kansainväliset tulokset ja esittely FEIn sivuilla: LINKKI
Kontion Facebook-sivu: https://www.facebook.com/AnnaJulia.Kontio/?fref=ts
Arvokilpailuedustus
2014 MM, Caen (FRA): Fardon, 111. joukkue 26.
2012 Nuorten EM, Ebreichsdorf (AUT): Le Prestige St. Lois, 6.
2011 Nuorten EM, Comporta (POR): Escape, 10.
2009 Junioreiden EM, Hoofddorp (NED): Escape, 45.
2007 Junioreiden EM, Auvers (FRA): Escape, 27.