Jaana Kivimäki

Jaana Kivimäki ja Legolas 2018 SM-kilpailuissa, kuva: Hanna Heinonen

 

Jaana Kivimäki, s. 1974, asuu Kouvolassa, Valkealassa. Hän on kahden lapsen äiti. Aloitti ratsastuksen kuusivuotiaana. Kilpaili ennen loukkaantumistaan menestyksellä este- ja kenttäratsastuksessa kansallisella tasolla asti ja kouluratsastuksessa aluetasolla. Vuonna 2020 ilmestyi Kivimäestä kertova elokuva, Aika Jonka Sain. 

Loukkaantui vuonna 2004 hevoskuljetusauton lastaussillan romahdettua päälle, jonka seurauksena oli alaraajojen halvaantuminen. Nousi pian uudelleen ratsaille ja vaihtoi kilpalajin vammaisratsastukseen. Kivimäki kilpailee vuonna 2017 voimaan astuneen uuden luokitusjaon (I-V) mukaan ryhmässä II, jossa mennään käyntiä ja ravia.

Kivimäki ratsasti Lontoon paralympialaisissa 2012 seitsemänneksi vapaaohjelmassa ruunalla Grivis. Henkilökohtaisessa ohjelmassa ratsukko oli kymmenes. Ratsastajalla on myös EM-hopeaa ja PM-pronssia. Vuonna 2013 hän edusti Suomea Tanskan Herningissä EM-kilpailuissa. PM-kilpailuissa Kristiansandissa, Norjassa Kivimäki kilpaili suomenhevosella Kuu-Akka. Ratsukko saavutti pronssia sekä henkilökohtaisessa ohjelmassa, vapaaohjelmassa että joukkuekilpailussa. Uusi hevonen Bellilene, "Bel", ostettiin joulukuussa 2014. Ratsukolla on voittoja ja sijoituksia kansainvälisellä tasolla, PM-kultaa 2016 sekä EM-edustus 2015. Kivimäki nimettiin Rion paralympiajoukkueeseen 2016, mutta estyi osallistumasta loukkaantumisen vuoksi. Ratsastaja osallistui Bellilenellä Göteborgin EM-kilpailuihin 2017 tuloksena kaksi neljättä sijaa. Keväällä 2018 hän nousi kansainvälisille radoille ja sijoituksille uudella hevosellaan Legolas. Ratsukko otti SM-hopeaa kesäkuussa.

Legolas, 2004 syntynyt tanskalainen DWB-ruuna, kimo. Isä Landtinus, emä Heslegard`s Lavetta, emänisä Heslegard`s Star Light. Kasvattaja Liivaku Stables Ltd, omistaa Kivimäki.

Esittely ja kansainväliset tulokset FEIn sivuilla: www.fei.org/bios/Person/10046626/KIVIM_KI_Jaana
Ratsastajan Facebook-sivut: LINKKI
 

Arvokilpailumenestys
2019 EM Rotterdam (NED): Legolas, vapaaohjelma 6. henkilökoht. 6. joukkue 11.
2018 MM Tryon (USA): Legolas, vapaaohjelma 4. henkilökoht. 7. joukkue 10.
2017 EM Göteborg (SWE): Bellilene, vapaaohjelma 4. henkilökoht. 4. joukkue 9.
2016 PM-kilpailut Ypäjä, Suomi, PM-kultaa henkilökohtainen ohjelma ja vapaaohjelma
2015 EM Deauville (FRA): Bellilene, joukkue 13.
2013 EM Herning (DEN): Grivis, henkilökoht. 11. joukkue 10.
2012 Lontoon paralympialaiset: Grivis, vapaaohjelma 7. henkilökoht. 10.
2011 EM Moorsele (BEL): Grivis, vapaaohjelma 6.henkilökoht. 6.
2010 MM Lexington (USA): Grivis, vapaaohjelma 16. henkilökoht. 17.
2009 EM Kristiansand (NOR): Collectedcanter, vapaaohjelma 2. henkilökoht. 5.