Lännenratsastajia

Maria Astikainen


Maria Astikainen ja Antarismartin, kuva Mi Ritzèn.

Maria Astikainen, s. 1983, on lännenratsastusvalmentaja Pohjois-Savosta Lapinlahdelta, missä hän pitää lännenratsastukseen erikoistunutta Spring Ranch -tallia yhdessä avopuolisonsa, hollantilaisyntyisen Edser Helbigin kanssa. Astikainen on toisen polven hevosnainen, hänen vanhempansa Heikki ja Kaarina Astikainen ovat tehneet elämäntyönsä ravi- ja ratsupuolella. Ensimmäinen lännenratsastustallinsa Old Hill Ranchin Astikainen perusti jo 15-vuotiaana yhdessä äitinsä kanssa vuonna 1998, ja juhlii tänä vuonna 20 vuotta talliyrittäjänä. Suomessa Astikainen edustaa seuraa Savo Western Riders.

Lännenratsastuksen pariin Astikainen siirtyi esteratsastuksesta vuonna 1994. Astikainen on käynyt useaan otteeseen huippunimien opissa lännenratsastuksen kotimaassa Yhdysvalloissa. Nykyään Astikaisen henkilökohtaisena valmentajana toimii maailman kaikkien aikojen menestynein reiningratsastaja, USA:n Shawn Flarida. Lisäksi hän valmentautuu aktiivisesti italialaisen Lorenzo De Simonen opissa.

Astikainen on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä lännenratsastajista. Hän on kokenut arvokilpailuedustaja, ja ollut mukana MM-kilpailuissa 2014 ja 2016 sekä EM:ssä 2015.

Quarterruunalla Antarismartin Astikainen osallistui vuoden 2016 MM-kilpailuihin Givrinsissä Sveitsissä. Ratsukko voitti huhtikuussa Skaran kansainväliset kilpailut Ruotsissa tuloksella 71.50 pistettä. Lisäksi kaksikko otti reiningin kattojärjestön NRHA:n omissa EM-kilpailuissa pronssia 2017 Puolassa.

Reiningin ohella Astikainen on kilpaillut menestyksellä myös muissa lajeissa, ja voittanut lajimestaruuksia mm. trailissa ja western pleasuressa.

Työkseen Astikainen valmentaa ja kouluttaa lännenratsastajia ja lännenratsastushevosia sekä Spring Ranchilla että ympäri Suomea. Hän kisaa ammattilaissarjoissa NRHA:n ja AQHA:n kilpailuissa. Vapaa-ajallaan Astikainen harrastaa lumilautailua ja sukellusta.

Antarismartin
- quarterruuna, syntynyt vuonna 2008 Italiassa. Isä Arc Antares Surprise, emä Tarismartin, emänisä Smartin Off. Kasvattaja Marino Pilotto, omistaja Maria Astikainen.

Kansainväliset FEIn arvokilpailut, reining

MM 2018 Tryon, USA Antarismartin, 52
MM 2016 Givrins, Sveitsi Antarismartin, 34
EM 2015 Aachen, Saksa Chic Ruf Enterprise, 46. joukkue 8.
MM 2014 Caen, Normandia, Ranska, Chic Ruf Enterprise 46. henk.koht., 15. joukkue (WEG)

- Astikainen oli FEIn maailmanlistalla reiningissä 11. sijalla vuonna 2016
- Reiningin kattojärjestö on NRHA:n omissa EM-kilpailuissa pronssia Antarismartinilla 2017

Kansainväliset tulokset FEIn sivuilla LINKKI / ESITTELY
Lisää Maria Astikaisesta: LINKKI


Pete Perkiö


Pete Perkiö – Guns Apocalypse Shok MM2016, kuva Andrea Bonaga.

Pete Perkiö on 1992 syntynyt reiningratsastaja Nurmijärveltä. Nuoresta iästään huolimatta Perkiö on kansainvälisesti yksi Suomen parhaiten menestyneitä reiningratsastajia. Hän kisaa aktiivisesti Keski-Euroopan reiningkisoissa ja valmentautuu Grischa Ludwigin sekä maailmanmestari Ann Fonckin ja hänen miehensä Bernard Fonckin kanssa. Perkiön nimissä on kaikkien aikojen ensimmäinen reiningin Suomen mestaruus vuodelta 2007, jolloin Perkiö oli vain 15 vuoden ikäinen.

Perkiö on voittanut SM-kultaa reiningissä vuosina 2022, 2017, 2016, 2010 ja 2007 ja sekä SM-hopeaa vuosina 2008 ja 2012. Kansainvälisellä tasolla Perkiön voitokkaimpiin kisoihin kuuluu Ruotsissa 2012 järjestetty NRHA Nordic Non-Pro ja Open Derbyn, jossa Perkiö voitti kaikki luokat joihin hän osallistui. Hän oli vuoden 2014 SM-kilpailuissa pronssilla. Vuoden 2013 EM-kilpailuissa Perkiö edusti Suomen joukkueessa, jääden yksilökilpailun finaalipaikasta puolen pisteen päähän. Hän oli mukana Normandian MM-joukkueessa 2014. Ratsastuksen ohella Perkiö on töissä tietotekniikan alalla.

Vuosina 2017 ja 2016 Perkiö voitti EM-hevosellaan Guns Apocalypse Shok Hyvinkäällä SM-kultaa.

Guns Apocalypse Shok
Vuonna 2009 syntynyt, italialainen paintruuna, isä One Gun, emä RS Valentine Jac, emänisä Mc Jac Flash. Omistaa Pete Perkiö.

Esittely ja kansainväliset tulokset FEIn sivuilla: http://www.fei.org/bios/Person/10041725/PERKI_Pete

Arvokilpailuedustukset / FEIn alaiset kilpailut
2017 EM Givrins, Sveitsi, Guns Apocalypse Shok 24. tila 1. karsinta, 14. semifinaali (mukana 20 sijoilta 16.-35., 5 finaaliin).
2016 MM Givrins, Sveitsi, Guns Apocalypse Shok 37.
2015 EM Aachen: joukkue 8.
2014 MM Normandia, Caen, ranska Smart Spookster 55. henk.koht / 15. joukkue
2013 EM Augsburg, Mandys Little Magnum, joukkue 7.
2009 EM juniorit, Kreuth, Saksa Boggies Little Lena 9.


Teija Pietilä


Teija Pietilä ja Remidoc EM-radalla 2015, kuva SRL Satu Pirinen

Teija Pietilä on vuonna 1967 syntynyt lännenratsastaja Riihimäeltä. Pietilä on harrastanut lännenratsastusta yli 20 vuotta, viimeisimpänä päälajina reiningiä. Hänellä on runsaasti kisakokemusta sekä kotimaisilta että kansainvälisiltä kentiltä. Vuonna 2014 hän edusti Suomea Normandian MM-kisoissa ja vuotta myöhemmin Aachenin EM-kisoissa. Pietilällä ja Remidocilla on SM-hopeaa 2017 ja pronssia 2016.

Pietilä on opiskellut Yhdysvalloissa, jossa syntyi kiinnostus lännenratsastusta kohtaan. Suomeen palattuaan hän hankki tietoa lajin harrastusmahdollisuuksista Suomessa ja keskittyi koulu- ja esteratsastuksen sijaan lännenratsastukseen.

Pietilän parhaat saavutukset ovat pronssisija NRHA:n EM-kilpailuissa rookieluokassa Itävallassa vuonna 2012, NRHA 1100 Open -luokan voitto Ypäjällä 2014 ja CRI3*-B –luokan toinen sija 2015. Tanskan Braedstrupissa CRI3*-luokassa hän oli neljäs.

Remidoc
Pietilän kisahevosena toimii Remidoc, i. Reminic, e. Miss Plain Doc. Remidoc on energinen ja atleettinen, vuonna 2002 Italiassa syntynyt quarter-ruuna, joka on ennen Teijalle siirtymistä tehnyt mittavan kisauran Keski-Euroopassa.

Arvokilpailuedustukset / FEIn alaiset kilpailut
2017 EM Givrins, Sveitsi, 43. tila 1. EM-karsinta, Remidoc
2015 EM Aachen: joukkue 8.
2014 MM Normandia, Ranska, 66., joukkue 15., Remidoc
2013 EM Augsburg, Saksa, joukkue 7., Remidoc

Kansainväliset tulokset ja sijoitus maailmanlistalla FEI:n sivuilla: http://www.fei.org/bios/Person/10094523/Teija_PIETIL_/