Nuorisokouluttajat
Kouluttajat tavoitat yhteisestä sähköpostiosoitteesta nuorisokouluttajat@ratsastus.fi . Toivomme koulutuskyselyt ensisijaisesti tuohon osoitteeseen.
---
ANU KÄMÄRÄINEN, Vantaa. (tauolla vuoden 2023)
Yhteisöpedagogi (AMK) ja ratsastuksenohjaaja. Työskentelen erityisnuorisotyöntekijänä, kohderyhmänä 10–17-vuotiaat lapset & nuoret. Lisäksi minulla on kokemusta mm. ratsastusseuran nuorisovastaavana ja puheenjohtajana sekä SRL:n Nuoret Päättäjät -ryhmässä toimimisesta.
SRL:n nuorisokouluttajana olen toiminut vuodesta 2014 alkaen. Kouluttajana olen suunnitelmallinen, kannustava ja utelias kuulemaan nuorten ajatuksia & näkemyksiä kerhotoimintaan liittyen. Minulle nuorten osallisuus on tärkeä arvo kaikessa toiminnassa.
Vapaa-aikaani vietän perheen & muiden läheisten kanssa. Nautin luonnossa liikkumisesta koirani kanssa, lukemisesta ja laskettelusta.
TERESA 'Tessa' TUOMINEN, Klaukkala.
Koulutan pääosin Etelä-Suomen alueella.
YAMK Master of Sports (olen toiminut mm. 16 vuotta urheiluseurassa päätoimisena työntekijänä), ratamestari ja estetuomari.
SRL:n nuorisokouluttajana olen toiminut vuodesta 2004 alkaen. Lisäksi olen ollut ratsastusseuratoiminnan monissa muissa rooleissa, esimerkiksi kerhonohjaajana, kisavastaavana ja hallituksen pj:nä.
Minulla on koira ja kaksi kania.
PÄIVI 'Pätkä' ANTTILA, Ylöjärvi
p. 0400 728 298, koulutan pääosin Hämeen alueella.
Kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja sekä erityisopettaja, ratsastuksenohjaaja sekä B-valmentajatutkinto. Olen harrastanut hevosia pienestä pitäen, kilpaillut kouluratsastuksessa vaativalla tasolla sekä toiminut este-, koulu- ja pararatsastustuomarina.
SRL:n nuorisokouluttajana olen toiminut vuodesta 2004 alkaen (koulutan myös pararatsastuksen avustajia ja ohjaajia). Kouluttaminen on erittäin antoisaa ja mielenkiintoista. Kouluttajana pääsee tutustumaan moniin mielenkiintoisiin ihmisiin ja vierailemaan erilaisissa paikoissa sekä talleilla. Jokaisella koulutuskerralla pääsee myös itse oppimaan uutta. Kouluttajana olen innostuva sekä innostava ja pyrin saamaan koulutuksesta mahdollisimman käytännönläheisen.
Näen erittäin tärkeänä lapsiin ja nuoriin satsaamisen, niin hevoskerho- ja seuratoiminnan kuin hevostaitojenkin oppimisen näkökulmasta. Olen itse toiminut nuorena hevoskerhon ohjaajana ja koen hevoskerhotoiminnan erittäin tärkeäksi osaksi hevosharrastusta. Erityisenä mielenkiinnon kohteenani on erityisryhmiin kuuluvat lapset ja nuoret. Tällä hetkellä hevostelen kursseja pidellen ja jonkin verran valmentaen. Olen kesällä 2022 ajanut ravihevosta ensimmäisen kerran ja haaveenani olisi päästä myös ravikärryille useammin.
KAROLIINA LAARI, Hämeenlinna. (tauolla toistaiseksi)
Työskentelen terveydenhuoltoalalla ja teen työtä etenkin lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Olen toiminut aiemmin pitkään myös hevoskerhonohjaajana ja ratsastusseuran nuorisovastaavana, lisäksi olen ohjannut erilaisia muita lasten liikuntaharrastuksia.
SRL:n nuorisokouluttajana olen toiminut vuodesta 2014 alkaen. Kouluttajana parasta on jakaa tietoa, inspiroitua itse kurssilaisten ideoista, auttaa kurssilaisia ja nähdä kerhotoiminnan jatkumoa ympäri Suomen!
Vapaa-aikaani vietän perheen, tanssiharrastuksen ja tallilla vanhuusikäisen suomenhevoseni kanssa.
PIIA NISSINEN, Suonenjoki.
Koulutan pääosin Itä-Suomen alueella.
Yhteisöpedagogi (AMK), opettaja ja erityisopettaja, hevosalan tutkintoja. SRL:n nuorisokouluttajana vuodesta 2004 alkaen. Toimin SRL:n Itä-Suomen nuoriso- ja harrastevastaavana ja minut saattaa löytää myös ratsastuskilpailuissa toimihenkilöhommista, yleensä stewardina.
Hevoset ovat olleet minulle elämäntapa lapsesta alkaen. Olen harrastanut monipuolisesti hevosten kanssa tutustuen avoimesti eri lajeihin ja myös ravihevosiin. Nykyään kouluratsastuksen kiemurat ja hevosten kouluttaminen on lempipuuhiani. Hevosten kanssa olen työskennellyt vuodesta 2000 alkaen yhdistäen hevostoimintaa työhöni yhteisöpedagogina, erityisopettajana ja neuropsykiatrisena/psyykkisenä valmentajana. Arjessa toimin myös erityistä tukea tarvitsevien hevosharrastajien kanssa. Kotitallilla Histamiinissa asuu 10 hevosta ja kasvatan pienimuotoisesti Suomenhevosia.
Oma hevoskerhonohjaajan urani alkoi vuonna 1995 ja siitä saakka hevoskerhot ovat olleetkin osa hevoselämääni sekä ohjaajana, että kouluttajana. Hevoskerhojen kautta voimme ohjata hevosharrastajia hyvien hevostaitojen pariin turvallisesti. Kouluttaminen on minulle mieluisaa puuhaa ja on mahtavaa päästä tutustumaan erilaisiin talleihin ja toimijoihin ympäri Suomen.
SUVI LAHTINEN, Hamina.
Koulutan pääosin Kaakon alueella.
Olen ammatiltani ratsastuksenopettaja ja fysioterapeutti. Opetan ratsastusta ja hevostaitoja omalla tallillani. Aloitin ratsastuksen ratsastuskoulussa, omia hevosia minulla on ollut melkein 30 vuotta. Tällä hetkellä meillä on kotona muutama poni ja hevonen. Olen aikaisemmin kilpaillut kenttä-, rataeste- ja kouluratsastuksessa. Opiskelen eläintenkouluttajaksi ja hevosavusteisten palveluiden tuottajaksi.
SRL:n nuorisokouluttajana olen toiminut syksystä 2022 alkaen. Olen toiminut aktiivisena seuran jäsenenä, johtokunnassa sekä seuran nuorisovastaavana useita vuosia. Hevoskerhot ja hevostaitojen opettaminen on lähellä sydäntäni. Kouluttajana on hienoa nähdä innostumista, iloa ja onnistumisia koulutettavissa. Koen, että hevostaitojen opettaminen ja talliyhteisössä toimiminen on tärkeä asia nuorille.
Vapaa-aikani kuluu kouluttaen hevosia ja koiria. Kuulun myös VAPEPAn koirapartioon.
MICAELA ANDERSIN, Turku (kaksikielinen kouluttaja)
p. 040 596 8868, koulutan pääosin Lounais-Suomen alueella suomeksi, valtakunnallisesti ruotsiksi (myös Ahvenanmaa)
Opiskelen biokemiaa Åbo Akademissa ja tarkoitus on valmistua pian. Opiskelujen ohessa olen ollut hyvin aktiivisesti mukana kotitallini sekä -seurani toiminnassa, etenkin nuorisotoiminnassa ja tehnyt tallitöitä useita vuosia. Toimin tällä hetkellä myös ESRAn nuorisovastaavana (olen kotoisin Espoosta).
SRL:n nuorisokouluttajana olen toiminut syksystä 2022 alkaen. Kouluttajana olen energinen ja innostun helposti varsinkin muiden ideoista. Kouluttamisessa parasta on huomata jos saan muut pohtimaan, innostumaan ja kehittämään omaa toimintaansa.
Vapaa-ajan vietän tällä hetkellä mieluiten tallilla hoitohevoseni kanssa puuhaillen ja maastoillen. Viikonloppuisin eksyn myös helposti mukaan kisahoitajaksi joko Turkuun tai Espooseen. Ehtiessäni nautin myös palapelien tekemisestä tai vaan kissani kanssa yhdessä olemisesta.
Tel. 040 596 8868, jag skolar huvudsakligen i Egentliga Finland (från och med slutåret 2022) och på svenska i hela landet (även Åland). Jag studerar biokemi vid Åbo Akademi och planerar att examineras inom kort. Vid sidan av studierna har jag deltagit väldigt aktivt i verksamheten på mitt hemstall och -sällskap, speciellt då det har gällt de unga. Jag har även gjort stall i flera år. För tillfället frivilligarbetar jag som ungdomsansvarig i södra Finlands region (ESRA), eftersom jag är hemma från Esbo. Som skolare är jag energisk och blir lätt ivrig speciellt av andras idéer. I skolning tycker jag också det bästa är då jag får andra att tänka, inspireras och utveckla sin egen verksamhet. Fritiden spenderar jag för tillfälle hälst på stallet med att pyssla tillsammans med min sköthest eller av att njuta med honom av en tur i terrängen. På veckosluten kan jag också lätt tappa bort mig med på tävlingar som skötare antingen i Åbo eller Esbo. Då jag hinner gillar jag även att göra pussel eller spendera tid med min katt.
JENNI SIPPOLA, Jalasjärvi.
p. 040 577 0452, koulutan pääosin Pohjanmaan alueella.
Työkokemusta varhaiskasvatuksesta sekä nuorten ja kehitysvammaisten parista. Kokemusta ratsastusseuran monista tehtävistä mm. nuorisovastaavana ja hevoskerhon ohjaajana ja harrastanut ratsastusta koko lapsuus- ja nuoruusiän ja nyt omien lasten kasvettua aktivoitunut uudestaan.
SRL:n nuorisokouluttajana olen toiminut vuodesta 2014 alkaen. Laadukas ja aktiivinen hevoskerhotoiminta on minulle tärkeää, sillä olen ollut aikoinaan itsekin kerholaisena ja vetänyt heppakerhoja monta vuotta. Haluan jakaa omia kokemuksiani tuleville kerhonohjaajille sekä kuulen mielelläni myös muiden ideoita.
SIRU LAHTINEN, Rovaniemi
Koulutan pääosin Pohjois-Suomen alueella.
Työskentelen ratsastuskoulussa ratsastuksenopettajana. Hevoset ovat kuuluneet elämääni yli 25 vuotta ja ovat siirtyneet harrastuksesta ammatiksi. Toimin tällä hetkellä myös ratsastusseurani Rovaniemen Urheiluratsastajien puheenjohtajana ja olen pitkän linjan ratsastusseura-aktiivi.
SRL nuorisokouluttajana olen toiminut vuodesta 2014 alkaen. Hevoskerhotoiminnalla kasvatetaan hevosmaailman tulevaisuuden tekijöitä ja osaajia, siksi hevoskerhotoiminta on minulle tärkeää. Näen työssäni joka päivä mikä merkitys on hyvällä ja laadukkaalla pohjatyöllä hevostaitojen osaamisessa ja haluan omalta osaltani edesauttaa tätä kouluttamalla uusia innokkaita hevoskerho-ohjaajia!
Vapaa-aikani kuluu pitkälti hevoseni Graviksen kanssa treenatessa tai muuten hevosiin liittyvän toiminnan parissa.