Hevostaitomerkkien suorittaminen ja hevostaitoharjoittelu
Hevostaitojen opiskelu on tärkeä osa kaikkea hevos- ja ratsastusharrastusta. Hevostaitoja opetellaan yleensä erityisesti hevos- ja ponikerhoissa ja kursseilla.
Suomen Ratsastajainliiton ja Suomen Hippoksen uusi yhteinen hevostaitomateriaali löytyy sähköisiltä oppimisalustoilta Kaviouralta ja Hipposakatemiasta. Hevostaitomerkkien vastaanottamisesta löytyy tietoa säännöistä. Lisäksi Kaviouralle on julkaistu kurssi "Hevostaitomerkkien vastaanottaminen".
Lisätietoa hevostaitomerkeistä täällä.
Hevostaitokilpailut
Hevostaitokilpailuissa kilpaillaan hevosen hoitamiseen ja käsittelyyn liittyvistä taidoista. Hevostaitokilpailujen tarkoituksena ja tavoitteena on oppia lisää hevostaidoista ja osoittaa osaaminen.
Kilpailuun kuuluu teoriakoe sekä käytännönkoe, joka suoritetaan erilaisissa tehtäväpisteissä. Kilpailutehtävät pohjautuvat SRL:n julkaisemaan Hevostaito-oppaaseen.
Hevostaitokilpailuissa on kolme eri sarjaa: Sarja I on avoin 12-vuotiaille ja sitä nuoremmille lapsille, sarja II on avoin 13-18-vuotiaille junioreille (tänä vuonna vähintään 13 vuotta ja enintään 18 vuotta täyttävät) ja sarja III on avoin senioreille. Lisäksi voidaan kilpailla joukkueina.
Hevostaitokilpailuja järjestävät ratsastusseurat ja SRL:n alueet.
Tallikilpailut
Ratsastusseurat voivat järjestää yhdessä liiton jäsentallien kanssa tallikilpailuja, jonka yhtenä kilpailulajina on hevostaidot.
Lue lisää TÄÄLTÄ