AINOAstaan hevosia -taidenäyttely maaliskuussa kauppakeskus AINOASSA
29.2.2024
Kauppakeskus AINOA, Tapiola, Espoo, 1. kerros, Kaisan Cafen lähellä 2.-30.3.2024, avajaiset la 2.3.2024 klo 15–17.
AINOAstaan hevosia -näyttely esittelee 16 suomalaisen taiteilijan hevosaiheisia maalauksia, veistoksia ja valokuvataidetta. Tarjolla on siis laaja kattaus suomalaista nykytaidetta esittävästä abstraktiin. Hevostaiteen osalta näyttely on ensimmäinen näin laaja näyttely Suomessa. Näyttelyn taiteilijat on koonnut yhteen Pienen Hevospuodin perustaja Nina Tuovinen, joka on taiteilija itsekin. Tämä on hevostaiteen aarreaitta! Näyttelystä on mahdollista ostaa itseä koskettanut teos myös kotiin tai toimistolle.
Näyttelyn taitelijat: Minna Alaspää, Nina Ekström, Katja Hannula, Viivi Honkimaa, Stiina Hovi, Annaleena Huhtaniska, Anri Keskinen, Sanna Kostamo, Nina Markkanen, Milla Paloniemi, Sami Rinne, Sanni Seppelin, Tiia Tiainen, Nina Tuovinen, Paula Venäläinen ja Anne Volmari.
Näyttelyn avajaisia vietetään lauantaina 2.3. klo 15–17, jolloin taiteilija Milla Paloniemi piirtää pikamuotokuvia asiakkaiden hevosista hintaan 10 €/kpl. Paloniemi on tunnettu erityisesti Kiroileva siili -sarjakuvastaan, mutta pitää myös Ponifarmi-tilaa Kouvolassa.
Näyttelyyn on vapaa pääsy ja näyttelytila on esteetön. Näyttely on avoinna maaliskuun ajan ma-pe klo 10–20, la klo 10–19 ja su klo 12–18.
Lämpimästi tervetuloa!
Julisteessa käytetty Nina Ekströmin taideteos ”Minä tiedän”.
Lisätietoja näyttelystä antaa Nina Tuovinen, info@ninatuovinen.com, 040-7725 981.
Ajankohtaista
- 26.2.2025Kyselytutkimus hammas- ja suuvammoista ratsastuksessa
- 24.2.2025Ratsastuksen viikkotiedote 9
- 20.2.2025SRL:n ohjelma Hevoset-messuilla 12.-13.4.
- 19.2.2025Tanska ottanut käyttöön kilometrimaksut rekoille
- 18.2.2025Ratsastuksen viikkotiedote 8
- 18.2.2025Tähtiseuravalmennus 2025 alkaa
- 17.2.2025FEI:n ponimittaustilaisuus Ypäjällä 10.3.2025 - muistathan ilmoittautua
- 14.2.2025Nuori mieli urheilussa -verkkokurssit kaikille valmentajille
- 12.2.2025Fiksusti tien päällä -iltatee 10.3.2025
- 11.2.2025Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 6.2. päätöksiä