Hamina huokui hyväntuulista tunnelmaa läpi koko Hevoset Bastionissa -tapahtuman
14.6.2022

Suomen ensimmäinen Hevoset Bastionissa-tapahtuma toteutui 8.-12.6. Haminassa. Historiallinen kaupunki näytti kauneutensa tapahtumakävijöille aurinkoisena alkukesän viikonloppuna. Tapahtuman areenoilla, ohjelma-alueilla, näyttelyissä ja museoissa kävi viiden päivän aikana kaikkiaan 14 800 hengen yleisö.
Tiedote Haminan kaupunki
Kesäkuun alussa järjestetyssä Hevoset Bastionissa -tapahtumassa Bastionin linnoitusareenalla kilpailtiin kaikkiaan 26 este- ja kouluratsastusluokkaa. Kadettikoulunkadun areenalla koettiin kaikkien aikojen kolmannet Cityravit. Yleisö eli mukana jokaisessa suorituksessa niin ratsastusareenalla kuin Cityravisuoralla. Areenoilla kaikuivat hurraa huudot, jännittyneet henkäykset ja riemukas puheensorina läpi koko tapahtuman.

Kesäpuiston lastenalue tarjosi paljon ohjelmaa perheen pienimmille. RUK:n ohjelma-aluetta koristivat vanhat vaunut ja sunnuntaina pihan valloittivat shetlanninponit. Taidenäyttelyt ja museot tarjosivat tapahtumakävijöille hengähdyshetkiä viileissä sisätiloissa.
”Reilu vuosi sitten käynnistettiin tapahtuman järjestäminen. Isona tavoitteena oli tehdä monipuolinen tapahtuma hevosen ympärille. Tässä onnistuttiin. Lämmin kiitos kuuluu hyville yhteistyökumppaneille, talkoolaisille, Suvi Louhelaisen johdolla toimineille ammattilaisille ja tietysti monipuoliselle yleisölle. Lisää vetovoimaa toi upea kesäsää. Historiallinen Haminan keskusta toimi valtavan hyvin hevostapahtuman areenana. Nyt on aika käydä palaute lävitse ja sen pohjalta ratkaista tapahtuman tulevaisuus”, Haminan kaupunginjohtaja Hannu Muhonen tiivisti tapahtuman jälkeisiä tunnelmia.

Tapahtumaa oli tekemässä noin 200 toimihenkilön ja vapaaehtoisen joukko.
”Olemme järjestäneet yhdessä jotain sellaista, mitä ei ole koskaan aiemmin nähty. Sydäntäni lämmittää erityisesti se, että samassa tapahtumassa uniikeilla areenoilla Bastionin linnoituksessa ja Kadettikoulunkadun areenalla oli esillä koko hevosurheilu ratsastuksesta, raveihin ja kasvatukseen,” tapahtumajohtaja Suvi Louhelainen kommentoi.
”Tapahtumakävijöille tarjottiin ikimuistoisia elämyksiä. Kiitos siitä kuuluu tapahtuman toimihenkilöille ja vapaaehtoisille. Viiden päivän tapahtuman tunnelmaa on kiitelty ja se on kaikkien kovan ponnistuksen ansiota. Ilman toimihenkilöitä ja vapaaehtoisia tapahtumaa ei olisi koskaan syntynyt. Haluan välittää lämpimimmän kiitokseni vielä heistä jokaiselle!”
Ajankohtaista
- 26.2.2025Kyselytutkimus hammas- ja suuvammoista ratsastuksessa
- 24.2.2025Ratsastuksen viikkotiedote 9
- 20.2.2025SRL:n ohjelma Hevoset-messuilla 12.-13.4.
- 19.2.2025Tanska ottanut käyttöön kilometrimaksut rekoille
- 18.2.2025Ratsastuksen viikkotiedote 8
- 18.2.2025Tähtiseuravalmennus 2025 alkaa
- 17.2.2025FEI:n ponimittaustilaisuus Ypäjällä 10.3.2025 - muistathan ilmoittautua
- 14.2.2025Nuori mieli urheilussa -verkkokurssit kaikille valmentajille
- 12.2.2025Fiksusti tien päällä -iltatee 10.3.2025
- 11.2.2025Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 6.2. päätöksiä