Jukka Koivisto Suomen Ratsastajainliiton toiminnanjohtajaksi
11.10.2019
Suomen Ratsastajainliiton hallitus on tänään valinnut yksimielisesti liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi Jukka Koiviston, 35. Koivisto on hoitanut tehtävää sijaisena toukokuusta saakka.
Työvaliokunta haastatteli yhteensä viisi hakijaa. Työvaliokuntaan kuuluva vt. toimitusjohtaja ei osallistunut haastattelu- ja valintaprosessiin. Kaikkien hakijoiden taustat ja osaaminen olivat laaja-alaisia ja monipuolisia. Liiton hallitus kiittää hakijoita kiinnostuksesta tehtävää kohtaan ja toivottaa heille menestystä urillaan.
”Jukka Koiviston osaaminen, taustat ja näytöt puolsivat hallituksen yksimielistä päätöstä”, Suomen Ratsastajainliiton puheenjohtaja Mikael Forstén toteaa.
”Hienoa päästä jatkamaan vaativassa, mutta sitäkin mielenkiintoisemmassa tehtävässä. Pystyn hyödyntämään tehtävässä sekä kilpailijan, tallinpitäjän, kasvattajan ja järjestötoimijan osaamista. Ratsastajainliitolla on edessään 100-vuotisjuhlavuosi, jonka aikana uudistumme ja pohdimme lajin tulevaisuutta, juhlimme ystävämme hevosen kanssa ja teemme tätä upeaa harrastusta ja urheilulajia tunnetuksi. Haluan innostaa ja kannustaa ihmisiä tekemään töitä tavoitteidemme eteen yhdessä. Oppiminen ja osaamisen nostetaan keskiöön lajin kaikilla osa-alueilla. Aito kiinnostus oppimiseen on ainoa kestävä tapa kehittää lajia”, uusi toiminnanjohtaja Jukka Koivisto linjaa.
Ajankohtaista
- 30.1.2025Hevosten influenssarokotteiden lisääminen FEI HorseAppiin
- 28.1.2025Ratsastuksen viikkotiedote 5
- 24.1.2025Uutiskirje seuratoimijoille 24.1.2025
- 22.1.2025Pararatsastuksen avustajakurssi Jyväskylässä 1.-2.3.
- 22.1.2025Tulevaisuuden tähdet -ryhmään 16 nuorta paraurheilijaa vuodelle 2025
- 20.1.2025Ratsastuksen viikkotiedote 4
- 20.1.2025SRL:n seuratoiminnan ohjausryhmän vuoden teema - mielen hyvinvointi
- 15.1.2025Story: Puhu poliitikolle -iltatee
- 15.1.2025Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 10.1.2025 päätöksiä
- 13.1.2025Ratsastuksen viikkotiedote 3