Keskustelu Verohallinnon kannasta arvonlisäverotulkintoihin käynnistyi lupaavasti
14.11.2022

Ratsastajainliiton edustaja yhdessä yhteistyökumppani BOWA Legalin edustajien kanssa piti tänään keskustelutilaisuuden tietyistä hevosalan polttavista arvonlisäverokysymyksistä Verohallinnon edustajien kanssa. Keskustelutilaisuudessa olivat paikalla Ratsastajainliiton hallituksen edustajana BOWA Legalin juristi Valtteri Gundersby, BOWA Legalin perustajaosakas Paula Bock ja Ratsastajainliiton tallitoiminnan kehittäjä Minna Peltonen.
”Keskustelutilaisuus oli hyvin hedelmällinen puolin ja toisin. Pääsimme tarkentamaan erityisesti ratsastuskoulutoimintaan liittyviä arvonlisäverokysymyksiä. Keskusteluiden perusteella ratsastuskoulutoiminta, joka vastaa aikaisemman KHO:n tapauksesta ilmeneviä periaatteita, katsotaan edelleen alennetun verokannan, 10 prosentin, alaiseksi liikunnan mahdollistavaksi palveluksi”, Valtteri Gundersby kertoo.
Myöskään sille, kuinka monta oppilasta osallistuu tunneille, ei anneta painoarvoa tulkintaan tänään käydyn keskustelun perusteella.
”Laadimme tästä vielä selvityksen, johon pyydämme Verohallinnon edustajan kommentit ennen sen julkaisemista.”
Verohallinto oli myös kiinnostunut tarkentamaan omaa ohjeistustaan tämän keskustelutilaisuuden pohjalta.
”Jatkamme yhteistyötä ja keskustelua asian tiimoilta”, Gundersby sanoo.
Ajankohtaista
- 26.2.2025Kyselytutkimus hammas- ja suuvammoista ratsastuksessa
- 24.2.2025Ratsastuksen viikkotiedote 9
- 20.2.2025SRL:n ohjelma Hevoset-messuilla 12.-13.4.
- 19.2.2025Tanska ottanut käyttöön kilometrimaksut rekoille
- 18.2.2025Ratsastuksen viikkotiedote 8
- 18.2.2025Tähtiseuravalmennus 2025 alkaa
- 17.2.2025FEI:n ponimittaustilaisuus Ypäjällä 10.3.2025 - muistathan ilmoittautua
- 14.2.2025Nuori mieli urheilussa -verkkokurssit kaikille valmentajille
- 12.2.2025Fiksusti tien päällä -iltatee 10.3.2025
- 11.2.2025Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 6.2. päätöksiä