Menestyvä pararatsastus -työryhmä työskentelee kohti toimenpide-ehdotusta
22.6.2023
Pararatsastuksen tilanteen kokonaisarviointi ja organisointi vuoden 2023 aikana on yksi Ratsastajainliiton syyskokouksessa 2022 vahvistetun toimintasuunnitelman painpistealueista.
”Selvityksen perusteella käynnistetään työ pararatsastuksen ja erityisryhmien harrastustoiminnan uudelleen organisoimiseksi ja päivitetään harrastustoimintaan liittyvät liiton toimintatavat.”
Ratsastajainliiton toimintasuunnitelma 2023
Menestyvä pararatsastus –työryhmä teki keväällä kyselytutkimuksen, jonka tuloksista järjestettiin keskustelutilaisuus maaliskuun lopussa. Lisäksi työryhmä on käynyt monia keskusteluja eri toimijaryhmien kanssa. Hyviä keskusteluja on käyty mm. alueiden pararatsastusvastaavien, alueiden puheenjohtajien, lajikomiteoiden ja kansainvälisen huippu-urheilun johtoryhmän (HUJO) edustajien sekä tallitoiminnan ohjausryhmän kanssa. Kyselyn lisäksi laajasti osallistavat keskustelut ja kohtaamiset ovat auttaneet hahmottamaan erityistä tukea tarvitsevien ratsastusharrastuksen ja -urheilun nykytilaa sekä rakentaneet näkemystä sen tulevaisuudesta.
Kyselystä ja keskusteluista kerättyä materiaalia on hyödynnetty hallitukselle esitettävää toimenpide-ehdotusta laadittaessa. Tämän lisäksi se arkistoidaan hyödynnettäväksi liiton toiminnassa monilla tasoilla.
Toimenpide-ehdotuksesta järjestettiin kaikille avoin keskustelutilaisuus 19.6., johon osallistui 15 henkilöä kuulemaan ehdotuksen päälinjat sekä keskustelemaan niistä ja muista ajankohtaista aiheista. Menestyvä pararatsastus -työryhmä viimeistelee toimenpide-ehdotuksen keskustelutilaisuuden annin perusteella. Ehdotus esitellään hallituksen elokuun kokouksessa. Perehdyttyään ehdotukseen hallitus tekee päätöksen toteutettavista toimenpiteistä ja toiminnan linjauksista. Näistä tiedotetaan kokouksen jälkeen.
Menestyvä pararatsastus -työryhmän jäsenet ovat Jaana Seppänen (pj), Riikka Pyykkö, Tanja Takkula, Osmo Metsälä (SRL hallitus) ja Kaisa Kähö (toimisto).
Ajankohtaista
- 31.1.2025Kyselytutkimus urheilijoiden suuterveyteen liittyen
- 30.1.2025Hevosten influenssarokotteiden lisääminen FEI HorseAppiin
- 28.1.2025Ratsastuksen viikkotiedote 5
- 24.1.2025Uutiskirje seuratoimijoille 24.1.2025
- 22.1.2025Pararatsastuksen avustajakurssi Jyväskylässä 1.-2.3.
- 22.1.2025Tulevaisuuden tähdet -ryhmään 16 nuorta paraurheilijaa vuodelle 2025
- 20.1.2025Ratsastuksen viikkotiedote 4
- 20.1.2025SRL:n seuratoiminnan ohjausryhmän vuoden teema - mielen hyvinvointi
- 15.1.2025Story: Puhu poliitikolle -iltatee
- 15.1.2025Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 10.1.2025 päätöksiä