Olympiakomitea: Ajankohtaista tietoa koronavirustilanteen vaikutuksesta liikuntaan ja urheiluun
12.3.2020
Suomen Olympiakomitean tiedote liikunta- ja urheiluverkostolle 12.3.2020
AJANKOHTAISTA TIETOA KORONAVIRUSTILANTEEN VAIKUTUKSESTA LIIKUNTAAN JA URHEILUUN
Suomen hallitus on tänään päättänyt suosituksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.
Olympiakomitea noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, sosiaali- ja terveysministeriön ja ulkoministeriön linjauksia ohjeistaessaan lajiliittoja kilpailu- ja leiritapahtumien järjestelyjen ja urheilijoiden liikkumisen suhteen koronavirus covid-19 -epidemiatilanteessa.
Tapahtumat
Olympiakomitea suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka tai siirretään myöhempään ajankohtaan.
Matkustaminen
Suomen hallituksen suosituksen mukaan muista kuin välttämättömistä työmatkoista on syytä luopua ja lomamatkoja siirtää. Huippu-urheilijat hakevat valmentautumisen kannalta välttämättömiä olosuhteita maailmalta. Tällöin matkustaminen voidaan katsoa välttämättömäksi urheilijan ammatin harjoittamiseksi. Ennen matkustamista riskiarvio on kuitenkin perusteltua tehdä paikallisen terveydenhuollon kapasiteetti ja taso huomioiden. Lisäksi matkustamisesta on tehtävä matkustusilmoitus.
Harrastetoiminta
Perusterveet lapset, nuoret ja nuoret aikuiset eivät kuulu covid-19-infektion riskiryhmään. Urheiluseurojen harrastetoiminta näille kohderyhmille voi jatkua, mutta ennaltaehkäiseviin toimiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Jos urheilijalla, valmentajalla tai huoltajalla on lieviäkin sairauden oireita, on hänen pysyteltävä kotona.
Tokion olympialaiset
Kansainvälinen Olympiakomitea tekee asiassa yhteistyötä Maailman terveysjärjestön (WHO) kanssa ja informoi Suomen Olympiakomiteaa tilanteen kehittymisestä. KOK:n tämänpäiväisen (12.3.2020) lausunnon mukaan tilanne ei tällä hetkellä anna aihetta muuttaa suunnitelmia Tokion olympiakisojen järjestämisestä heinä-elokuussa. KOK seuraa tilannetta ja tiedottaa muutoksista välittömästi. Olympiakarsintojen osalta kansainväliset lajiliitot etsivät ratkaisuja.
Taustaa
Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisara- ja kosketustartuntana, kun henkilö yskii tai aivastaa. Virus voi tarttua myös tahrautuneiden käsien tai pintojen kautta. Arkielämässä virus ei todennäköisesti säily pinnoilla pitkään elävänä. Vältä suuria väkijoukkoja ja läheistä kosketusta henkilöön, jolla on hengitystieinfektio. Julkisilla paikoilla ja väkijoukoissa pidä vähintään metrin etäisyys muihin erityisesti, jos joku yskii tai aivastaa.
Jos sinulla on lieviäkin hengitystieinfektion oireita, kannattaa pysytellä kotona. Älä mene töihin, kouluun tai harrastuksiin. Erityisen tärkeää tämä on riskiryhmiin kuuluvien suojelemiseksi. Kansalaisten tulee noudattaa erityistä harkintaa ja varovaisuutta riskiryhmien kanssa asioidessa. Riskiryhmiin kuuluvat ikääntyneet ja henkilöt, joilla on perussairaus.
Suomen Olympiakomitea tekee tiivistä yhteistyötä Kansainvälisen Olympiakomitean (KOK) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa koronavirustilanteen seurannassa. Epidemiatilanne muuttuu jatkuvasti ja kansainväliset tutkimusryhmät tuottavat viruksesta päivittäin uutta tietoa.
Olympiakomitean vastuuhenkilö asiassa on ylilääkäri Maarit Valtonen. Huippu-urheiluyksikön asiantuntijat ja lajiryhmävastaavat palvelevat lisäksi lajeja ja urheilijoita asiaan liittyvissä kysymyksissä.
LISÄTIETOA THL:N SIVUILLA
Ajankohtaista
- 21.12.2024Valmentajille tarjolla koulutusta
- 20.12.2024Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 12.12. päätöksiä
- 19.12.2024Liiton toimiston joululoma
- 16.12.2024Ratsastuksessa tapahtuu viikoilla 51, 52 & 1
- 11.12.2024Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 50
- 11.12.2024Muistilista seuran SRL-jäsenelle vuoden vaihteeseen
- 11.12.2024Seuran SRL-jäsen, olethan jo käynyt Jäsenhuoneessa?
- 4.12.2024Tulilahja-kummihevonen tekee hyvää
- 3.12.2024Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 49
- 27.11.2024Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 48