Osallistu UNIHEPO-tutkimushankkeen kyselyyn
12.1.2023
Hevosten lepokäyttäytymistä ja siihen liittyviä häiriöitä selvitetään Helsingin yliopiston, Norjan Nord Yliopiston ja Hevostietokeskuksen yhteisessä tutkimushankkeessa. Pohjoismaisille hevosenomistajille ja - hoitajille suunnatulla kyselyllä kartoitetaan uniongelmien yleisyyttä ja niihin liittyviä tekijöitä.
Kysely on auki 27.12.2022–28.2.2023 ja vastaaminen onnistuu suomeksi, ruotsiksi, norjaksi ja englanniksi.
Kysely on tarkoitettu säännöllisesti hevosta hoitaville henkilöille. Kyselyyn voi ilmoittaa sellaisen hevosen tiedot, joka on yli 4-vuotias, ja se on asunut vähintään 3 kk samassa yksilökarsinassa. Vastaaminen kestää noin 10-15 minuuttia.
Kyselyn lopuksi vastaaja voi jättää yhteystietonsa arvontaa varten erilliselle lomakkeelle. Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan kaksi lahjakorttia hevostarvikeliikkeeseen. Arvontaa varten annettuja tietoja ei voida myöhemmin yhdistää annettuihin vastauksiin.
Kysely on osa Maa- ja metsätalousministeriön Maatilatalouden kehittämisrahaston rahoittamaa UNIHEPO -Uni hevosen hyvinvoinnin mittarina -hanketta.
Vastaa kyselyyn: LINKKI
Lisätietoa:
tohtorikoulutettava Heli Suomala heli.suomala@hevostietokeskus.fi
projektin johtaja, apulaisprofessori Anna Mykkänen anna.mykkanen@helsinki.fi
Ajankohtaista
- 4.3.2025Ratsastuksen viikkotiedote 10
- 26.2.2025Kyselytutkimus hammas- ja suuvammoista ratsastuksessa
- 24.2.2025Ratsastuksen viikkotiedote 9
- 20.2.2025SRL:n ohjelma Hevoset-messuilla 12.-13.4.
- 19.2.2025Tanska ottanut käyttöön kilometrimaksut rekoille
- 18.2.2025Ratsastuksen viikkotiedote 8
- 18.2.2025Tähtiseuravalmennus 2025 alkaa
- 17.2.2025FEI:n ponimittaustilaisuus Ypäjällä 10.3.2025 - muistathan ilmoittautua
- 14.2.2025Nuori mieli urheilussa -verkkokurssit kaikille valmentajille
- 12.2.2025Fiksusti tien päällä -iltatee 10.3.2025