Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 16.5. päätöksiä
17.5.2024
Liiton hallitus kokoontui torstaina 16.5. toiminnan suunnittelupäivään, joka aloitettiin hallituksen kokouksella.
Ilmoitusasioissa toiminnanjohtaja Koivisto antoi hallitukselle katsauksen alku vuoden jäsentilanteeseen ja kilpailulupien kertymään. Lisäksi hallitukselle annettiin katsaus alkuvuoden taloustilanteeseen. Alkuvuoden muutokset kustannus- ja tulorakenteeseen on pystytty huomioimaan vuodelle tehtyyn talousarvioon. Talouden tiivistä seurantaa jatketaan kilpailu- ja tapahtumakauden käynnistyessä. Taloushallinnon kehittämiseksi asetettu työryhmä antoi hallitukselle katsauksen työn etenemiseen.
Hallitus hyväksyi päivitetyt ratsastus- ja hevostaitomerkkisäännöt, jotka viedään SRL:n verkkosivuille. Hallitus sopi loppuvuoden kokouspäivät ja päätti, että Ratsastajainliiton syyskokous pidetään sunnuntaina 24.11. pääkaupunkiseudulla.
Lausuntopyyntö luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi hevosen hyvinvoinnista
Tallitoiminnankehittäjä Minna Peltonen antoi hallitukselle katsauksen valmistelutyöhön, joka on edeltänyt nyt lausuntokierroksella olevaa luonnosta valtioneuvoston asetukseksi hevosen hyvinvoinnista. Ratsastajainliitto on yhdessä muiden hevosalan toimijoiden kanssa esittänyt aktiivisesti halukkuuden osallistua asetuksen valmisteluun ennen sen lausuntokierrokselle lähettämistä. Ratsastajainliiton toimijat kuitenkin kokevat, että asetuksen valmistelussa ei ole kuultu riittävästi tahoja, joihin asetuksella on merkittäviä vaikutuksia. Ratsastajainliitto muiden hevosalan toimijoiden tavoin tulee jättämään lausunnon asetuksesta 12.6. mennessä.
Operantit ratsastajat ry:n kirje SRL:n hallitukselle
Operantit ratsastajat ovat pyytäneet Suomen Ratsastajainliiton hallitukselta selvitystä siitä, millaisin konkreettisin toimenpitein liitto aikoo tulevaisuudessa varmistaa, että YK:n lasten oikeuksien sopimuksen mukainen oikeus olla altistumatta väkivallalle toteutuu hevosharrastuksessa ja kilpailuissa mukana oleville lapsille. Hallitus kävi asiasta keskustelun, kuulee vielä asiantuntijoita ja vastaa Operantit ratsastajat ry:lle.
Urheiluasiat
Katsaus urheilun ajankohtaisiin asioihin
Urheilujohtaja Jutta Koivula antoi katsauksen urheilun ajankohtaisiin asioihin. Olympialaisiin ehdolla olevien kouluratsastajia tiedotettu valintakriteerien tarkennuksesta ja olympiavalintoja varten tulokset tulee olla tehtynä juhannukseen mennessä. Kaikkien ns. pitkällä listalla olevien urheilijoiden kanssa on käyty keskustelut. Kenttäratsastajien valintaesitys on toimitettu Olympiakomitealle, jonka valintakokous on 28.5.2024. Paralympialaisten edustajat on jo nimetty ja heillä on suunnitelmat kesäksi Pariisiin valmistautumiseksi. Lisäksi hallitusta tiedotettiin mm. esteratsastuksen NC-joukkueen kokoonpanosta ja ratsastuksen eri lajien ikäluokkaratsastajien tilanteesta valmistauduttaessa kohti kesän PM- ja EM-kilpailuja.
Muutos KS I:n liitteeseen 1
Hallitus vahvisti sääntövaliokunnan esittämän lisäyksen KS I:n liitteeseen 1, joka koskee lääkintämääräysten noudattamista mittaustilaisuudessa.
Toimihenkilöoikeudet
Aromaa Niclas, EQ, estehevosten suorituskykytuomari
Takko Suvi, GR, esteratamestari B
Nieminen Heidi, K-aR, koulutuomari, taso IVK
Peltosaari Roosa, JRS, stewardi
Kähö Kaisa, YR, valmentaja, taso I
Laihonen Annika, ViRa, valmentaja, taso I
Nordlund Minna, Tka, valmentaja, taso II (koulu)
Fagerström Olga, AG, vikellysjuoksuttaja
Seura-, talli- ja yhteisöjäsenmuutokset
Eroavat jäsenseurat: Mäenpään Kartanon Ratsastajat ry
Eroavat jäsentallit: Outisen Ratsastuskeskus
Paikalla kokouksessa olivat:
Hallitus
Marjukka Manninen, puheenjohtaja
Dan Björklöf
Aki Karhapää
Osmo Metsälä
Carina Nyholm
Salla Varenti
Lisäksi:
Jukka Koivisto
Jutta Koivula
Minna Peltonen
Kaisa Kähö (kokouksen sihteeri)
Seuraavat hallituksen kokouspäivät ovat 6.6., 14.8., 5.9., 3.10., 31.10., 23.11. ja 12.12.
Ajankohtaista
- 21.12.2024Valmentajille tarjolla koulutusta
- 20.12.2024Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 12.12. päätöksiä
- 19.12.2024Liiton toimiston joululoma
- 16.12.2024Ratsastuksessa tapahtuu viikoilla 51, 52 & 1
- 11.12.2024Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 50
- 11.12.2024Muistilista seuran SRL-jäsenelle vuoden vaihteeseen
- 11.12.2024Seuran SRL-jäsen, olethan jo käynyt Jäsenhuoneessa?
- 4.12.2024Tulilahja-kummihevonen tekee hyvää
- 3.12.2024Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 49
- 27.11.2024Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 48