Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 6.2. päätöksiä

11.2.2025

Puheenjohtaja Marjukka Manninen avasi SRL:n hallituksen hybridikokouksen, jonka aluksi Hujon puheenjohtaja Tom Gordin kertoi ajatuksiaan Hujon työskentelystä kohti Los Angelesin olympialaisia. Gordin alleviivasi, että hyvin tehtyjäkin asioita voidaan aina tehdä paremmin. Menestystä varten tarvitaan yhteistyötä yli ratsastuksen lajirajojen sekä vahvaa molemminpuolista sitoutumista liiton ja urheilijoiden välillä. Tavoitteena on saada Los Angelesin olympialaisiin mukaan joukkueet koulu- ja kenttäratsastuksessa sekä yksilöurheilijoita esteratsastuksessa. Lisäksi tavoitellaan joukkuepaikkaa paralympialaisten parakouluratsastuksessa.

Viestintäpäällikkö Kati Hurme ja tallitoiminnan kehittäjä Minna Peltonen antoivat hallituksen jäsenille katsauksen suunnitelmista, joilla viestitään hevosalan vaikuttavuudesta ja vaikutetaan edunvalvontaan alue- ja kuntavaalien lähestyessä. Siihen sisältyvät mm. aktiiviset yhteydenotot puoluetoimistoihin ja vastaaviin, tiedon jakaminen ja mielipidevaikuttaminen median ja viestinnän keinoin sekä alue- ja kuntavaaleihin suunnatun informaatio- ja materiaalipankin kokoaminen SRL:n verkkosivuille. Lisäksi lähestytään kunta- ja aluevaaliehdokkaita ja tarjotaan heille mahdollisuutta allekirjoittaa Ratsastajainliiton teesi ja profiloitua ratsastusehdokkaaksi. Halukkaat ehdokkaat esitellään SRL:n verkkosivuilla, josta myös äänestäjät löytävät halutessaan itselleen sopivan ehdokkaan.

Kokouksen ilmoitusasioissa toiminnanjohtaja Koivisto kertoi vuoden 2024 tuloksen muodostumisesta, joka vahvistuu helmikuun aikana. Tulosennuste on tässä vaiheessa aiemmin arvioidun mukainen. Alkuvuoden aikana toteutetulla kampanjalla rohkaistiin jäseniä maksamaan jäsenmaksu sähköisesti. Kampanja onnistui hyvin ja tammikuun kahden ensimmäisen viikon aikana jäsenmaksuja suoritettiin Jäsenhuoneen kautta n. 16 000 (vrt. 2024 10 000).

Toiminnanjohtaja Koivisto tiedotti hallitusta Hevoset Espoossa -tapahtuman käynnissä olevasta suunnittelutyöstä. Tapahtuma suunnitellaan järjestettävän Vermossa koko perheen ilmaistapahtumana 30.8.2025. SRL on mukana yhteistyökumppanina, mutta ei kanna tapahtumasta taloudellista riskiä. Lisäksi Koivisto kuvasi hallitukselle huippu-urheilun tukirakenteiden ja rahoituksen kehittämistyön vaiheita. OKM:n on tehnyt selvityksen huippu-urheilu -järjestelmän kehittämiseksi ja keskustelu on lajiliittojen pyöreän pöydän keskusteluun, joka käytiin 4.2.2025. Prosessi jatkuu edelleen ja sen tavoitteena on huippu-urheiluyksikön uudistuminen sisältäen toiminnalliset valinnat ja organisoitumisen.

Todettiin seuraavat annetut tukilausunnot

  • Matinkylän ratsastuksen oppimiskeskus, Espoon kaupunki
  • Enjalan talli, Keravan kaupunki

Todettiin seuraavat edustukset: 

  • 24.–26.1. Aluepäivät, Kajaani 
  • 2.2. Equestrian Trainers Finland, 10-vuotisjuhlat
  • 26.2. Eduskunnan hevosystäväinseuran Teams-tapaaminen 
  • 26.2. Kokoomuksen eduskuntaryhmän tapaaminen
  • 31.3.–1.4. FEI Sports Forum

Alueiden kevättapaamiset ovat vapaamuotoisia alueen seurojen ja tallien kokoontumisia. Hallitus merkitsi seuraavat alueiden kevättapaamispäivät tiedoksi: 

  • 15.3. Pohjanmaa
  • 22.3. Esra
  • 22.3. Pohjois-Suomi
  • 22.3. Itä-Suomi
  • 24.3. Lounais-Suomi
  • 27.3. Kaakkois-Suomi
  • 29.3. Keski-Suomi
  • 22.3. Häme (vahvistetaan) 

Urheiluasiat

Urheilujohtaja Koivula antoi hallitukselle katsauksen kesällä Suomessa järjestettäviin valjakkoajon ja matkaratsastuksen PM-kilpailuiden järjestelyihin. Keväällä järjestetään kv. koulutus, jonka aiheena on matkaratsastuskilpailuiden järjestäminen ja se tukee osaltaan matkaratsastuksen PM-kilpailuiden järjestämistä. FEI on myöntänyt koulutuksen järjestelyihin 3000 CHF tuen. 

Urheiluasioissa hallitus vahvisti muutosesitykset lännenratsastuksen ja kenttäratsastuksen lajisääntöihin sekä vuoden este-, koulu- ja kenttäratsastuksen sarjakilpailusäännöt. Hallitus nimesi Jutta Koivulan FEI-yhteyshenkilöksi hevosen hyvinvointiasioissa.

Hallitus nimitti Heidi Laurinen-Nokuan matkaratsastuskomitean puheenjohtajaksi. Muut komitean jäsenet ovat Miia Marita Kouvalainen, Linda Lampinen, Tanja Lampinen ja Nina Mickelsson. Lisäksi pararatsastuskomiteaa vahvistettiin nimittämällä Johanna Lindblad sen jäseneksi. 

Hujon kokoonpanon vahvistaminen seuraavalle olympiadille
Hujon puheenjohtaja Tom Gordin teki hallitukselle esityksen, jonka mukaan Hujon varsinaisiksi jäseniksi nimetään puheenjohtaja Tom Gordinin lisäksi SRL:n urheilujohtaja Jutta Koivula, SRL:n hallituksen edustajana Marjukka Manninen ja Hevosopiston valmennuskeskuksen edustajana Satu Väihkönen. Maajoukkuekapteenit osallistuvat Hujon kokouksiin esittelijän ja asiantuntijan roolissa, jolloin he edustavat omaa lajiaan, ellei erillisiä lajiedustajia ole nimetty. Esittelijöillä on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. Hujo kokoontuu noin kuusi kertaa vuodessa, joista kahdesti ns. laajennetussa kokoonpanossa, jolloin mukana ovat myös ei-olympialajien edustajat.  Hallitus kävi asiasta keskustelun ja hyväksyi tehdyn esityksen. 

Sääntövaliokunta 2025
Sääntövaliokunta vastaa SRL:n kilpailusäännöistä hallituksen alaisuudessa ja hallitus nimeää sen puheenjohtajan ja kunkin lajin sääntövastaavan lajikomiteoiden ehdotuksesta. Sääntövaliokunnan toimikausi on kalenterivuosi.  Hallitus nimesi lajien edustajat sääntövaliokuntaan vuodelle 2025: 

  • esteratsastus: Anu Tuomi
  • kenttäratsastus: Hillevi Huttunen
  • kouluratsastus: Paula Nysten
  • lännenratsastus, all around: Lotta Koivula
  • matkaratsastus: Mia Kouvalainen
  • parakouluratsastus: Osmo Metsälä
  • valjakkoajo: Tuire Suvanto
  • vikellys: Jessica Tammisto

Sääntövaliokunnan puheenjohtaja ja askellajiratsastuksen edustaja nimetään myöhemmin. Osmo Metsälä ei osallistunut päätöksentekoon.

Hallitus vahvisti seuraavat toimihenkilöoikeudet: 

  • van Assendelft Michaela, HusR, stewardi
  • Akbulat Yade, TUR, valmentaja, taso II (este) 
  • Kinnunen Emma, MuRa, valmentaja, taso II (este) 
  • Onza Patrizia, HuRa, valmentaja, taso II (este) 
  • Petriina Jylhä, KoRa, valmentaja, taso II (este) 
  • Riihimäki Johanna, PRIMUS, valmentaja, taso II (este) 
  • Laaksonen Oona, Loira, valmentaja, taso II (este, kenttä, koulu) 
  • Nieminen Heidi, K-aR, valmentaja, taso II (koulu) 
  • Niinimäki Sara, KopRa, valmentaja, taso II (koulu) 
  • Kainulainen Maria, RCR, valmentajan ammattitutkinto
  • Rintala Jenni, Korsholms, valmentajan ammattitutkinto

Muutokset seura-, talli- ja yhteisöjäsenissä

  • Eroavat jäsentallit/ratsastuskoulut: Lähderannan talli ja Pollen Potku
  • Erotetut jäsentallit/ratsastuskoulut: Seppälän Ratsastuskoulu
  • Eroavat jäsenseurat: Koiviston Tilan Ratsastajat ry (Häme) 
  • Eroavat yhteisöjäsenet: Woikoski Oy
  • Jäsentallien nimenmuutokset ym. muutokset: Kojolan talli => Hevosharrastuspalvelut; Woikoski Feeling WHD Hevospalvelukeskus => Woikoski Holding Oy; Myllykalliontien Ratsutila laatutalliksi
  • Uudet jäsentallit/ratsastuskoulut: Beach Horse Stable, ratsastuskoulu, Pohjois-Suomi
  • Uudet yhteisöjäsenet: Pohjanmaan Hevosurheilun Kannatusyhdistys ry, Pohjanmaa

Muut asiat
Hallitus päätti siirtää päällekkäisyyksien vuoksi keskiviikolle 26.2. suunnitellun kokouksen pidettäväksi torstaina 6.3.2025. Lisäksi hallitus päätti pitää sähköpostikokouksen 18.2.2025 vuoden 2024 palkittavien vahvistamiseksi.