Ratsastajainliitto ja Hippos edellyttävät oppilaitoksilta esimerkillistä hevosten käsittelyä
12.2.2024
Suomen Ratsastajainliitto ja Suomen Hippos suhtautuvat vakavasti Ypäjän hevoshelvetti -dokumentissa kuvailtuun hevosten väkivaltaiseen kohteluun. Hevosten hyvinvoinnin laiminlyönti ja väkivalta eivät ole hyväksyttäviä hevosen käsittelyssä ja koulutuksessa. Hevosalalla tehdään parhaillaan toimintakulttuurin muutosta, ja on erityisen tärkeää, että hevosalan oppilaitoksissa opetetaan ja käytetään vain hyväksyttyjä ja uusimpaan tutkimustietoon perustuvia menetelmiä.
Hevosopisto on kertonut työskentelevänsä jatkuvasti aikaisempien haasteiden korjaamiseksi ja suunta on ollut oikea. Hippokseen on aikaisemmin tuotu yhdessä keskustelussa ilmi toimintaa, jossa on yhtymäkohtia dokumentissa kuvailtuihin asioihin. Inhimillisistä syistä keskustelu ei tuolloin ole edennyt, eikä käytössä ole vielä ollut nykyisiä tapoja ilmoittaa epäkohdista. Hevosopiston osaomistajina Hippos ja Ratsastajainliitto haluavat selvittää vielä tarkemmin näitä muutamien vuosien takaisia tapahtumia yhteistyössä Hevosopiston nykyjohdon kanssa.
Hevosalan oppilaiden tulee oppia kantamaan vastuu hevosten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, ja tämä koostuu myös fyysisesti vaativista asioista, kuten ruokinnasta, karsinoiden puhdistamisesta, hevosten ratsastamisesta ja liikuttamisesta. Hevosalan työ vaatii oppilailta myös sitoutumista. Tästä syystä on ymmärrettävää, etteivät opintojen sisältö ja vaatimukset vastaa kaikkien, osin alaikäisten oppilaiden, odotuksia. Opiskelun arjen tulee kuitenkin aina olla sellaista, ettei se vaaranna oppilaan henkistä eikä fyysistä hyvinvointia.
Hevosopiston hallitus, jossa omistajat ovat edustettuina, kokoontuu seuraavan kerran torstaina 14.2. He saavat selvityksen siitä, millaisia toimenpiteitä Hevosopistolla on viimeisten kahden vuoden aikana tehty hevosten hyvinvoinnin ja laadukkaan opetuksen varmistamiseksi.
Muokattu tekstiä 12.2. klo 21.55.
Ajankohtaista
- 26.2.2025Kyselytutkimus hammas- ja suuvammoista ratsastuksessa
- 24.2.2025Ratsastuksen viikkotiedote 9
- 20.2.2025SRL:n ohjelma Hevoset-messuilla 12.-13.4.
- 19.2.2025Tanska ottanut käyttöön kilometrimaksut rekoille
- 18.2.2025Ratsastuksen viikkotiedote 8
- 18.2.2025Tähtiseuravalmennus 2025 alkaa
- 17.2.2025FEI:n ponimittaustilaisuus Ypäjällä 10.3.2025 - muistathan ilmoittautua
- 14.2.2025Nuori mieli urheilussa -verkkokurssit kaikille valmentajille
- 12.2.2025Fiksusti tien päällä -iltatee 10.3.2025
- 11.2.2025Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 6.2. päätöksiä