Saana Nieminen nuorten FEI maailmanlistan kakkonen matkaratsastuksessa
6.3.2023

Saana Nieminen palkittiin toisesta sijastaan vuoden 2022 nuorten matkaratsastajien kansainvälisellä maailmanlistalla. Kansainvälinen ratsastajainliitto FEI palkitsi ratsastajan rahastipendillä. Nieminen, joka sijoittui viime vuonna nuorten EM-kilpailuissa kymmenenneksi, on parhaillaan Espanjassa valmentautumassa ja kilpailemassa Alina Huovinen Garcian tallilla.
”Todella hienolta tuntuu, aina on kiva, kun saa palkintoa työstään. Tämä tuli itseasiassa vähän yllätyksenä. Nousin viimeisen kisan jälkeen todella monta sijaa ylöspäin rankingissa, mutta ihan näin korkealle en osannut odottaa.”
Niemisellä on parhaillaan käynnissä viimeistelytreenit ensi viikonlopun kilpailua varten Santa Coloma de Farnersissa, jossa hän kisaa nuoremmalla hevosellaan. Myös valmentaja Huovinen Garica on kilpailussa mukana.
“Tavoitteena on päästä läpi ja tehdä hyvä, sujuva kisa hevoselle. Pyrimme kovaa vauhtia kvaalaamaan vaihtoehtoisia hevosia nuorten MM-kilpailuihin.”
Muutama päivä sitten hänen viime vuoden menestysratsunsa O´Bajan Batla nimittäin menehtyi onnettomuuden seurauksena. Elämä hevosten kanssa on yhtä ylä- ja alamäkeä.
”Jos haluaa välttyä näiltä, pitää istua kotona ja pelata shakkia.”
Ajankohtaista
- 4.3.2025Ratsastuksen viikkotiedote 10
- 26.2.2025Kyselytutkimus hammas- ja suuvammoista ratsastuksessa
- 24.2.2025Ratsastuksen viikkotiedote 9
- 20.2.2025SRL:n ohjelma Hevoset-messuilla 12.-13.4.
- 19.2.2025Tanska ottanut käyttöön kilometrimaksut rekoille
- 18.2.2025Ratsastuksen viikkotiedote 8
- 18.2.2025Tähtiseuravalmennus 2025 alkaa
- 17.2.2025FEI:n ponimittaustilaisuus Ypäjällä 10.3.2025 - muistathan ilmoittautua
- 14.2.2025Nuori mieli urheilussa -verkkokurssit kaikille valmentajille
- 12.2.2025Fiksusti tien päällä -iltatee 10.3.2025