Satu Väihkönen ei jatka Hujon puheenjohtajana
1.11.2024
Huippu-urheilun johtoryhmän, Hujon, puheenjohtaja Satu Väihkönen vetäytyy tehtävästään vuoden vaihteessa nykyisen toimintakauden päättyessä. Hänen päätöksensä takana ovat aikataululliset ja resurssisyyt. Väihkönen jatkaa yhteistyötään Ratsastajainliiton kanssa ja työtään suomalaisen hevosurheilun eteen Hevosopiston hallituksen puheenjohtajana.
”Kuluneella olympiadilla Hujon toimintaa on kehitetty ja uudistettu SRL:n strategian pohjalta monella tavalla. Uskon, että tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti Los Angelesia ja vuosittaisia arvokisoja ennen sitä”, sanoo Satu Väihkönen.
”Olen nauttinut tehtävästäni Hujon puheenjohtajana ja yhteistyöstä eri toimijoiden kanssa siinä roolissa. Jatkan työtäni Hevosopiston hallituksen puheenjohtajana, joten tiivis yhteistyö suomalaisen hevosurheilun hyväksi jatkuu edelleen.”
Satu Väihkönen on kolmen vuoden ajan aktiivisesti kehittänyt Hujon toimintaa ja hakenut uusi toimintamalleja. Hän on ollut arvostettu puheenjohtaja, jonka vakaata ja ammattimaista asennetta ja positiivista, ratkaisukeskeistä johtamistapaa on kiitelty.
”Satu on johtanut todella merkittävää Hujon uudistamis- ja kehittämistyötä varsin intensiivisesti ja ammattimaisesti nojaten SRL:n yhteisiin linjauksiin. Hänen kaudellaan on siirrytty tavoitteelliseen, järjestelmälliseen ja pitkäjänteiseen toimintamalliin, joka pohjaa analyysiin lajimme tilasta ja tulevaisuuden haasteista ja mahdollisuuksista sekä lajin menestysmaiden mallien oppeihin ja kokemuksiin. Työssä on näkynyt sekä Satun määrätietoisuus että oma huippu-urheilijatausta. Luonnollisesti hänen poisjäämisensä on harmittava, mutta ymmärrettävä päätös. Onneksi hän on edelleen käytettävissä Ypäjän Hevosopiston hallituksen puheenjohtajana lajimme kehitystyössä”, toteaa Ratsastajainliiton hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen.
”Hallitus käy parhaillaan keskusteluja isojen saappaiden täyttäjästä, ja uskon, että saamme tehtyä nimeämisen kohtalaisen pian. Uusi puheenjohtaja lähtee viemään joukkueita kohti isoja, mutta hyvinkin mahdollisia tavoitteita suuntana Los Angeles.”
Ajankohtaista
- 26.2.2025Kyselytutkimus hammas- ja suuvammoista ratsastuksessa
- 24.2.2025Ratsastuksen viikkotiedote 9
- 20.2.2025SRL:n ohjelma Hevoset-messuilla 12.-13.4.
- 19.2.2025Tanska ottanut käyttöön kilometrimaksut rekoille
- 18.2.2025Ratsastuksen viikkotiedote 8
- 18.2.2025Tähtiseuravalmennus 2025 alkaa
- 17.2.2025FEI:n ponimittaustilaisuus Ypäjällä 10.3.2025 - muistathan ilmoittautua
- 14.2.2025Nuori mieli urheilussa -verkkokurssit kaikille valmentajille
- 12.2.2025Fiksusti tien päällä -iltatee 10.3.2025
- 11.2.2025Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 6.2. päätöksiä