90-vuotias Hildur Hagelberg tuli Kajaanista HIHSiin
22.10.2022
Hildur Hagelberg on 90-vuotias entinen koulutuomari ja kouluratsastaja. Hän ei ihan tarkkaan muista monesko kerta tämä on Horse Showssa, mutta usein on käyty. Hildur kertoo, että on kiertänyt katsomassa paljon kisoja maailmalla vuosikymmenten mittaan, Aachenissa, Tallinnassa ja parhaiten mieleen on jäänyt kilpailu Jerezissä Espanjassa
Teksti Paula Rintamaa
”Oli hyvä esitys, kyllä vanha tuomarinsilmäni näki että tämä ruotsalainen oli paras. Ja hieno hevonen hänellä.”
”Ja vieläkin käyn kaikki alueemme kisat katsomassa. Tuomaroida en enää voi koska ikäraja – liiton viisas päätös ettei ihan höperöitä päästetä tuomaroimaan – mutta katsojana olen”.
Hildur kuuluu Kajaanin Ratsastajien perustajiin, ja on ollut aktiivinen seuratoimija koko ikänsä. Ja kyllä, hän ratsastaa yhä! Hildurin vanha luottoratsu, suomenhevonen Manta siirtyi taivaslaitumille keväällä. Nyt ratsuna on suomenpienhevonen Vauhdin Aatos.
”Aika paljon saa apuja antaa, Aatu on raskastekoinen ja sillä on raskas askellus.”
Hän kertoo, että eniten hän on tykännyt yksinään ratsastaa metsässä.
”Manta oli niin luotettava, sen kanssa mentiin vaikka missä. Nyt Aatun kanssa on parempi lähteä metsään kaverin kanssa, varmuuden vuoksi.”
Ja ratsastus on se asia, joka pitää hänen elämänhaluaan yllä, tiivistää tämä yhä positiivinen ja aurinkoinen lajin legenda.
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa