Aino Masters - Kullo Kender Kultajousi Grand Prix -voittoon
29.9.2019
Kullo Kender - Artas. Kuva: Jutta Koivula.
Virolaisen Kullo Kenderin viikonloppu Aino Mastersissa ei vaikuttanut onnistuneelta vielä ennen viimeistä ja tapahtuman pääluokkaa, Kultajousi Grand Prix´ta. Voimakas selkäkipu esti häntä hyppäämästä suurinta osaa luokista. Kender nousi kuitenkin kipulääkkeiden voimin pääluokassa Artaksen selkään ja voitti Kultajousi Grand Prix´n tuplanollalla ja nopeimmalla toisen kierroksen ajalla. Pääluokassa hypättiin kaksi kierrosta 145 cm tasolla, ja toinen kierros oli aikaa vastaan.
-Tein toiselle kierrokselle ihan oman suunnitelman. Minulla on nopea hevonen, ja onneksi se hyppäsi tänään tasaisesti. Tiesin että jälkeeni tulevat ratsastajat yrittävät kaikkensa, Kender kuvaili tilannetta.
Virolaiset veivät pääluokassa kolme kärkitilaa. Tiit Kivisild oli Don Kidellä toinen vajaan sekunnin hitaammalla ajalla ja Paul-Richard Argus ja Renessin kolmas muutaman sekunnin kymmenyksen Kivisildistä jääneenä. Ville Kulkas hyppäsi kansainvälisen gp-tason ensikertalaisella Concept 8:lla hienosti neljänneksi tuplanollasuorituksellaan.
-Myös minulla on ollut selkä kipeä, Kivisild hymyili lehdistötilaisuudessa. -Olin kesällä kolme kuukautta ratsastamatta. Tiesin, että hevoseni tulee olemaan liiankin innokas ja kuuma. Onneksi se on myös kovin varovainen. Ratsastus ei tuntunut vielä hyvältä, enkä lähtenyt yrittämään mitään hullua aikaa vastaan.
Vain Argus oli kolmikosta terveen kirjoissa. Hän ei ollut täysin tyytyväinen toisen kierroksensa loppuosaan. -Alkurata sujui hyvin, mutta viimeiset esteet eivät menneet suunnitelman mukaan. En halunnut tänään lähteä ratsastamaan liian lujaa aikaa vastaan, sillä kisaamme ensi viikonloppuna Tallinnassa [kansainväliset kotikilpailut]. Hevonen on yllättänyt minut positiivisesti. Se hyppäsi tänäänkin todella hyvin, vaikka en uskonut siitä olevan isommille radoille, Argus kertoi.
Ville Kulkas - Concept. Kuva: Jutta Koivula.
Myös Kulkas oli erittäin tyytyväinen hevoseensa ja tuplanollatulokseen. -Hevonen ei ole aiemmin hypännyt tämän tason luokkia. Olisin ollut tyytyväinen, vaikka se olisi ottanut tänään yhden pudotuksenkin. Vähän yliratsastin ensimmäisellä kierroksella. Toinen kierros oli todella rento ja hevonen hyppäsi helpon oloisesti.
Nations Cup -ratsu Nepton ei ollut aivan kunnossa alkupäivinä, eikä hypännyt enää viikonloppuna. -Se ei ollut ihan oma itsensä, vähän tukossa. Se saa nyt hoitoa ja huilia. En ole lähdössä Tallinnaan, enkä hyppää sillä Helsinki Horse Show´ssa. Conceptilla tähtään Horse Show´ssa kansainväliselle keskilinjalle, 145-tasolle, Kulkas totesi.
Helena Wist, John Antell ja Veera Ihatsu luokkavoittoihin
Sunnuntaina nähtiin myös kolme suomalaisvoittajaa. 140 cm Prix de Equibalans aikaluokan nopein oli Helena Wist ja Samurai FI. Vain Marina Ehrnrooth ja Evli Ellington hyppäsivät Wistin lisäksi radan pudotuksitta, ja sijoittuivat toiseksi. Berit Lehtsaar ja C Qastania oli kolmas ja nopein neljän virhepisteen ratsukoista.
Prix de Vapo -luokassa 130-tasolla John Antell ja Osaka Hastak olivat uusinnan nopein. Virolainen Urmas Raag ja Ventisette jäi toiseksi kahden kymmenyksen erolla ja Berit Lehtsaar oli kolmas toisella hevosellaan Solei Soleilla.
Nuorten hevosten finaalin, Prix de Sammaliston tallin, voitto meni Veera Ihatsulle ja 7-vuotiaalle Mo Cuishlelle. Paul-Richard Argus oli toinen saman ikäisellä Ping Pong V:llä (i. Ponsee V) ja Sanna Backlund kolmas 6-vuotiaalla Iprimerolla (i. C.G.A. Loeffen).
Aino Mastersissa nähtiin neljän päivän aikana yhteensä lähes 600 lähtöä, joista valtaosa kansainvälisiä. Seuraava kansainvälinen estehallikilpailu hypätään Ainon ratsastuskeskuksessa ensi syksynä.
CSI2* Kultajousi Aino Masters
Tulokset 29.9. Järvenpää, Ainon ratsastuskeskus
Kultajousi Grand Prix, 145 cm, kaksi kierrosta. 26 lähtijää ja 12 sijoittuu.
1) Kullo Kender/Artas, EST 0-0/46.08, 2) Tiit Kivisild/Don Kide, EST 0-0/46.77, 3) Paul-Richard Argus/Renessin, EST 0-0/46.99, 4) Ville Kulkas/Concept 8, FIN 0-0/50.83, 5) Anna Arkhipova/For Sale, LAT 0-1/57.14, 6) Paul-Richard Argus/Jay-Z Bee, EST 4-0/46.12, 7) Susanna Granroth/Kg Corazon, FIN 0-4/52.15, 8) Elizabeth Põder/Piccolina, EST 4-0/53.49, 9) Henna Maria Kaaro/Ikon, FIN 0-8/47.09, 10) Madis Morna/Graal, EST 4-4/52.38, 11) Urmas Raag/Carlos, EST 0-16/48.78, 12) John Antell/Iscara Del Maset, FIN 5/68.64,…
Täydet tulokset: LINKKI
Prix de Equibalans, 140 cm, aikaratsastus. 17 lähtijää ja 12 sijoittuu. 1) Helena Wist/Samurai FI, FIN 0/58.81, 2) Marina Ehrnrooth/Evli Ellington, FIN 0/62.06, 3) Berit Lehtsaar/C Qastania, EST 4/57.50, 4) Wilma Heikkinen/Elvis PS, FIN 4/62.46, 5) Marja Tetri-Rantanen/Prospect, FIN 4/63.34, 6) Paul-Richard Argus/Igor van de Burcht, EST 4/64.35, 7) Rein Pill/White Dream, EST 4/66.06, 8) Karol-Kenneth Lootus/Let's Dream, EST 8/65.22, 9) Elena Merivirta/Astro, FIN 8/65.24, 10) Linda Telimaa/Chilli R, FIN 8/66.30, 11) Henrikki Pajulahti/Clara de Bergerac, FIN 8/67.20, 12) Karolin Valge/Fabriano B, EST 9/70.08,…
Täydet tulokset: LINKKI
Prix de Vapo, 130 cm, yksi uusinta. 35 lähtijää ja 12 sijoittuu.
1) John Antell/Osaka Hastak, FIN 0-0/41.26, 2) Urmas Raag/Ventisette, EST 0-0/41.47, 3) Berit Lehtsaar/Solei Solei, EST 0-0/42.77, 4) Gunnar Klettenberg/Esprit du Buisson Z, EST 0-0/44.11, 5) Jasmin Engblom/Carmanda, FIN 0-0/48.45, 6) Petra Heikkinen/Hurby, FIN 0-4/42.74, 7) Ebbe-Liisa Sõnajalg/Zinzino, EST 0-4/49.16, 8) Susanna Granroth/Elitha, FIN 0-4/53.23, 9) Helen-Britt Liidemann/Gwenna N, EST 0-9/54.80, 10) Petra Heikkinen/Hands UP, FIN 0-12/46.36, 11) Julia Engblom/Goldykaat, FIN 0-Kesk., 12) Rebecca Blumfeldt/San Antonio, EST 4/52.93,…
Täydet tulokset: LINKKI
CSIYH1* Nuoret hevoset
Prix de Sammaliston talli, 125 cm, yksi uusinta. 27 lähtijää ja 12 sijoittuu. 1) Veera Ihatsu/Mo Cuishle, FIN 0-0/31.21, 2) Paul-Richard Argus/Ping Pong V, EST 0-0/31.26, 3) Sanna Backlund/Iprimero, FIN 0-0/34.04, 4) Ebbe-Liisa Sõnajalg/Ilord, EST 0-0/35.44, 5) Johanna Talvio/New Yorker T, FIN 0-4/32.42, 6) Madis Morna/Chardonnay Nahi, EST 0-4/33.15, 7) Veera Ihatsu/Mo Clint, FIN 1/69.01, 8) Rosa Mäkelä/Campino, FIN 1/69.56, 9) Johanna Talvio/Its Me G, FIN 1/70.08, 10) Janina Kvarnström/Heather Nova, FIN 1/70.34, 11) Maarja Martinson/Sergio, EST 1/72.01, 12) Linda Randpere/Happygirl G, EST 4/64.68,… Täydet tulokset: LINKKI
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa