Ainon Grand Prix'ssä kolmoisvoitto virolaisille
18.3.2018
Paul-Richard Argus ja Renessin veivät 1* GP-luokan nimiinsä. Kuva SRL / Heidi Lammi, www.heidilammi.com
Ainon Grand Prix´ssa kolmoisvoitto virolaisille
Aino Mastersin ensimmäinen kansainvälinen viikonloppu päättyi virolaisten juhlaan. Pääluokkana hypätyssä 140-tason Grand Prix´ssa kolmen kärki tuli Suomenlahden eteläpuolelta. Paul-Richard Argus oli ainoa kaksi virheetöntä rataa hypännyt ratsastaja 11-vuotiaalla Renessinillä. Tiit Kivisild ja Don Kide sijoittuivat toiseksi neljän virhepisteen tuloksella ja nopeimmalla toisen kierroksen ajalla. Kullo Kender ja Artas vievät kolmannen tilan hieman hitaammassa ajassa. Janna Jensen Bleu Ladyllä oli neljäs ja ensimmäisen kierroksen virheettömästi hypännyt Petra Heikkinen ja Alabama viides.
Vain kaksi ratsukkoa kahdestakymmenestä kahdesta hyppäsi ratamestari Johanna Mikkolan laatiman teknisen ensimmäisen kierroksen virheittä. Kuusi parasta pääsi mukaan toiselle kierrokselle, jolle lähdettiin käännetyssä paremmuusjärjestyksessä. Argus lähti toiseksi viimeisenä ja ratsasti radan rauhallisesti alusta loppuun.
- Olin päättänyt, että lähden hyppäämään nollaa ja se saa riittää, voittaja totesi kylmäpäisesti.
Viimeisenä toiselle kierrokselle lähtenyt Heikkinen lähti tavoittelemaan voittoa, mutta sortui virheisiin ja jäi viidenneksi.
Arguksella on jo mielessään ensi viikonloppuna Ainossa hypättävä kahden tähden kansainvälinen kisa. Sen pääluokassa Mercedes-Benz Grand Prix´ssa on jaossa lähes 25 000 euroa ja maailmanlistapisteitä. Viron parhaimmisto, kuten maailmacupin finaaliin kvalifioitunut Urmas Raag, saapuu paikalle entistä vahvemmalla miehityksellä, joten luvassa on entistä tiukempi Suomi-Viro maaottelu.
Mercedes-Benz Aino Masters CSI1*, Järvenpää
Tulokset 18.3.
Kansainväliset esteratsastusluokat
Grand Prix 140 cm, presented by Mercedes-Benz
Kaksi kierrosta. 22 lähtijää ja 12 sijoittuu: 1) Paul-Richard Argus/Renessin, Viro 0-0/54.44-0, 2) Tiit Kivisild/Don Kide, Viro 4-0/44.42-4, 3) Kullo Kender/Artas, Viro 4-0/46.53-4, 4) Janna Jensen/Bleu Lady, Suomi 4-0/46.60-4, 5) Petra Heikkinen/Alabama Balia, Suomi 0-12/48.83-12, 6) Maarja Martinson/Donna, Viro 4-8/50.07-12, 7) Tiit Kivisild/Henrietta, Viro 4/60.16-4, 8) Linda Palin/Tricolore 111 Z, Suomi 4/61.32-4, 9) Sanna Backlund/Star Blue, Suomi 4/61.66-4, 10) Susanna Granroth/Leopoldo, Suomi 4/61.91-4, 11) John Antell/Denzel, Suomi 4/61.93-4, 12) Paul-Richard Argus/Caesar, Viro 6/68.32-6,
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/286805
130 cm, yksi uusinta. 29 lähtijää ja 12 sijoittuu: 1) Susanna Granroth/Tay Malaysia, Suomi 0-0/33.37, 2) Sanna Backlund/St Quel Exelance, Suomi 0-0/33.62, 3) Sanna Kröger/Stormreaver FP, Suomi 0-4/30.97, 4) Venla Keränen/Dorette B, Suomi 0-4/31.05, 5) Paul-Richard Argus/Renessin, Viro 0-Kesk., 6) Annika Voho/Peppermint Z, Suomi 4/57.22, 7) Kia Orhanen/Jarco van de Rundsvoort, Suomi 4/60.67, 8) Ida-Lotta Nousiainen/Cidurmie, Suomi 4/61.34, 9) Julia Engblom/Goldykaat, Suomi 4/62.98, 10) Kätlin Sehver/Quick Time JP, Viro 4/65.38, 11) Sofia Stenius-Linna/ Claipeda, Suomi 4/65.64, 12) Janna Jensen/Gambia, Suomi 4/66.41,
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/286804
120 cm, yksi uusinta. 37 lähtijää ja 12 sijoittuu: 1) Maarja Martinson/Banderas B, Viro 0-0/29.88, 2) Saara Kauppi/Everest, Suomi 0-0/30.84, 3) Petra Heikkinen/Hands Up HX 0-0/30.87, 4) Linda Metsämäki/Careiro, Suomi 0-0/31.08, 5) Linda Metsämäki/Tesoro Del Bedesco, Suomi 0-0/31.87, 6) Helena Wist/Beatrix Fina, Suomi 0-0/32.27, 7) Sanna Backlund/Lissabon, Suomi 0-0/32.96, 8) Paul-Richard Argus/Ping Pong V, Viro 0-0/33.52, 9) Janina Kvarnström/Heather Nova, Suomi 0-0/33.98, 10) Mira Rantanen/Warnaba L Z, Suomi 0-4/31.20, 11) Noora Forsten/Casalia R, Suomi 0-4/31.42, 12) Nelly Repo/Auckland, Suomi 0-4/32.13,
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/286803
Susanna Granroth ja Tay Malaysia voittivat 130 cm finaalin sunnuntaina. Kuva SRL / Heidi Lammi, www.heidilammi.com
Janna Jensen ja Bleu Lady olivat gp-luokan paras suomalaisratsukko. Kuva SRL / Heidi Lammi, www.heidilammi.com
Uutiset
- 15.7.2024Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut 2024 polkaistaan käyntiin Alankomaissa tiistaina - katso aikataulu täältä
- 15.7.2024Askellajiratsastuksen Suomenmestaruudet 2024 ratkottiin Ypäjällä
- 14.7.2024Husön Pohjola Grand Tourilla voittoon Peggy Högsten ja Frisco
- 14.7.2024Hattel Ridersille esteratsastuksen Joukkue SM kultaa
- 14.7.2024Marika Siippola ja Cerberus ovat parakouluratsastuksen lajimestarit 2024
- 11.7.2024Henri Kovács kaksoisvoittoon kolmen tähden esteillä Budapestissa
- 11.7.2024Eemil Porola ja Guntinius niittävät menestystä Euroopan suurimmissa NRHA kilpailuissa
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson on ensikertalainen ja Elisabet Ehrnrooth tekee comebackin 24 vuoden jälkeen
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson Pariisin olympiajoukkueeseen ja Elisabet Ehrnrooth vararatsastajaksi
- 7.7.2024Huhtanen ja Hamont putsasivat palkintopöydän Operagamesien sunnuntaina