Andrea Nilsson ja INDY ES Pohjola Diamond Openin voittoon
27.10.2024
CSN-tasolla ja estekorkeuksilla 135–145 cm kilpailtava kolmipäiväinen Pohjola Diamond Open päättyi 145 cm finaaliluokalla ruotsalaisen Andrea Nilsson ja INDY ES voittoon. Toiseksi Eveliina Talvio ja New Yorker T, ja kolmanneksi John Antell ratsunaan L’Intouchable.
Kilpailun voittoon ratsasti ruotsalainen Andrea Nilsson ja INDY ES. Ratsukko sai Talvion tapaan uusinnassa yhden pudotuksen, mutta oli tätä sekunnin nopeampi. Nilsson työskentelee maailmancupissa startanneen norjalaisen Geir Gulliksenin luona.
”On mukavaa olla Suomessa, olin täällä mukana myös viime vuonna. Meillä on ollut kaikin puolin oikein mainio viikonloppu. Tämä oli minulle ensimmäinen 145 cm Grand Prix rata, johon olin oikein tyytyväinen”, Nilsson kertoo.
Ruotsalaisratsastajan tähtäimessä on kilpailla ensi kesän Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuksissa, jotka järjestetään Suomessa Ypäjällä, mutta hän kertoo, että aikataulut riippuvat pitkälti Gulliksenien matkustussuunnitelmista.
Kilpailun paras suomalainen oli Kylmälästä lähtöisin oleva Eveliina Talvio, 26, ja New Yorker T.
”Hevonen hyppäsi super hyvin, tänään oli varmaan yksi parhaista radoistamme. Kaikki tuntui todella helpolta ja kivalta, nautin olla ”Nöpön” kanssa radalla”, Talvio kertoo.
Sipoolainen John Antell, 26, oli kilpailun kolmas ja espoolainen Sophia Jurmo neljäs. Molemmat ratsastajat saivat 145 cm finaaliluokassa perusradalta kaksi pudotusta.
27.10. Kansallisia esteratsastustuloksia, Helsinki International Horse Show
Pohjola Diamond Open Grand Prix Finaali, kansallinen esteratsastus 145 cm. Perusrata ja uusinta. Lähti 4, sijoittui 4.
1) Andrea Nilsson-INDY ES, SWE, 0-4/30.96, 2) Eveliina Talvio - New Yorker T, Cool Riders ry, 0-4/31.41, 3) John Antell - L'Intouchable, Husön Ratsastajat ry, 4/60.45, 4) Sophia Jurmo - Helianthus, Vitträskin Ratsastajat ry, 4/62.79
Tulokset: LINKKI
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa