Anna-Julia Kontio palaa viiteen tähteen ja tähtää maailmancupiin ensi kaudelle
26.1.2020
Anna-Julia Kontio ja Callas Ah Z, kuva Anthony Rousseau, Pegasus Photo Creations
Esteratsastaja Anna-Julia Kontiolle kuuluu hyvää. Yhteinen kilpa- ja valmennustalli avopuoliso Jens Vandenberkin kanssa on lähtenyt toimimaan hienosti.
- Aloitimme reilu vuosi sitten oman kilpatallin kanssa. Tallimme on Belgiassa keskeisellä sijainnilla. Suurin osa isoista kisakeskuksista ja talleista on lähellä ja moniin kahden ja kolmen tähden kilpailuihin pääsee alle tunnissa. Niitä on tullut mentyä tässä vuoden aikana paljon, ja nyt tähtäimessä on meillä molemmilla isommat luokat, joita voi jo ajatella realistisesti, Kontio kertoo.
Kontio kilpailee Bordeaux’n viiden tähden esteillä Ranskassa kahden viikon päästä 6.-9. helmikuuta. Bordeaux’ssa hypätään myös maailmancupin osakilpailu. Mukana ovat ratsut Callas Ah Z ja Juan Le Loca-M. Kontio ratsasti Callaksella perjantaina Lierin kahdessa tähdessä Belgiassa puhtaan perusradan ja uusinnan 145-tasolla ja sijoittui yhdeksänneksi.
- Callas alkaa olla siinä vaiheessa, että Bordeaux’n esteille tuntuu kivalle lähteä. Hevoset näkevät uuden tason tehtäviä, ja samalla pääsen haastamaan itseäni ja terästämään fiilistäni. Maailmancup on meillä tavoitteena vasta ensi kaudella, ei vielä nyt. Edellinen viiden tähden startti minulla oli Madridissa vuosi sitten.
Jens Vandenberk on kilpaillut paljon 150-tason esteillä, mutta päämäärä on korkeammalla. Hänellä on ollut oma hevosalan yritys yli viisi vuotta, mutta Kontion liityttyä tiimiin tallin toiminnalle haettiin uusi suunta. Pariskunnan tallissa on 15-20 hevosta tilanteen mukaan, ja myös muutamia valmennettavia.
- Jens on tehnyt pitkään hevoskauppaa. Hän teki aiemmin vähän nopeampaa kauppaa, jossa hevoset vaihtuivat paljon, ja joskus hän ehti niiden kanssa myös GP-tasolle. Nyt etenemme erilaisella suunnitelmalla. Molemmilla on hevosia, joita haluamme rakentaa pidemmälle ja katsoa mitä niistä tulee. Suurin osa hevosista on omiamme, ja niiden kanssa voi edetä sikäli rauhassa.
Uutiset
- 15.7.2024Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut 2024 polkaistaan käyntiin Alankomaissa tiistaina - katso aikataulu täältä
- 15.7.2024Askellajiratsastuksen Suomenmestaruudet 2024 ratkottiin Ypäjällä
- 14.7.2024Husön Pohjola Grand Tourilla voittoon Peggy Högsten ja Frisco
- 14.7.2024Hattel Ridersille esteratsastuksen Joukkue SM kultaa
- 14.7.2024Marika Siippola ja Cerberus ovat parakouluratsastuksen lajimestarit 2024
- 11.7.2024Henri Kovács kaksoisvoittoon kolmen tähden esteillä Budapestissa
- 11.7.2024Eemil Porola ja Guntinius niittävät menestystä Euroopan suurimmissa NRHA kilpailuissa
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson on ensikertalainen ja Elisabet Ehrnrooth tekee comebackin 24 vuoden jälkeen
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson Pariisin olympiajoukkueeseen ja Elisabet Ehrnrooth vararatsastajaksi
- 7.7.2024Huhtanen ja Hamont putsasivat palkintopöydän Operagamesien sunnuntaina