Astikaiselle ja Gun Secorimalle Reiningin EM-hopeaa
15.7.2023
Maria Astikainen ja vasta 7-vuotias Gun Secorima ottivat osaa NRHA Reiningin Euroopan mestaruuskilpailuihin Sveitsissä. Tänään lauantaina ratsastetun pääluokan jälkeen suomalaisratsukon kaulaan ripustettiin Euroopan mestaruushopeaa. Tämän päivän luokka NRHA Rookie professional EM-luokka oli ratsukon pääluokka tällä viikolla, josta he saivat kilpailuviikon parhaimman tuloksen 212 pistettä. Tällä tuloksella Astikainen ja Gun Secorima olivat luokan lopuksi tasoissa kahden muun ratsukon kanssa. Kaikki kolme ratsukkoa ratsastivat uusintaradan. Uusintaradasta ratsukko saavutti jaetun toisen sijan eli Reserve Champion -tittelin.
Näiden EM-kilpailuiden ollessa ratsukon ensimmäiset yhteiset arvokilpailut, Astikainen on erittäin tyytyväinen hevoseen ja suorituksiin.
"Ihan huikean hyvä fiilis on kilpailusta. Nämä pari viikkoa ovat olleet tosi raskaita meille molemmille, kun ensin ajoin yksin hevosen kanssa Sveitsiin ja kuumuus on vaivannut kaikesta hyvästä huollosta ja hoidosta huolimatta meitä molempia", Astikainen iloitsee.
"Gun Secorima on nyt osoittanut olevansa isojen areenoiden ja kisojen hevonen ja se todella hienosti jaksoi tsempata koko viikon ja koko sydämellä teki minun kanssani töitä täällä."
Tämän päivän luokka NRHA Rookie professional EM-luokka oli ratsukon pääluokka tällä viikolla, josta he saivat kilpailuviikon parhaimman tuloksen 212 pistettä. Tällä tuloksella Astikainen ja Gun Secorima olivat luokan lopuksi tasoissa kahden muun ratsukon kanssa. Kaikki kolme ratsukkoa ratsastivat uusintaradan. Uusintaradasta ratsukko saavutti jaetun toisen sijan eli Reserve Champion -tittelin.
"Sunnuntai aamulla lähdemme ajamaan Gun Secoriman kanssa Itävaltaan valmentajani Rudi Kronsteinerin luo, jonne Gun Secorima jää odottamaan seuraavia kisoja. Seuraava kilpailumme on Austrian Maturity, jonka voitimme viime vuonna. Mahdollisesti, jos vaan kukkaro kestää, yritämme vielä Lyonissa järjestettävään isoon Euro Derby kilpailuun marraskuun alussa", Astikainen kertoo ratsukon tulevista suunnitelmista.
Astikainen itse matkaa alkuviikosta takaisin Suomeen pyörittämään omaa yritystoimintaansa, sekä valmistelemaan elokuun alussa järjestettäviä kansallisia lännenratsastuskilpailuja Savo Western Show'ta, jossa Astikainen kilpailee itsekin kokeneen kilpakumppaninsa Antarismartinin kanssa.
Tulokset EAC - Rookie professional: Linkki
Uutiset
- 15.7.2024Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut 2024 polkaistaan käyntiin Alankomaissa tiistaina - katso aikataulu täältä
- 15.7.2024Askellajiratsastuksen Suomenmestaruudet 2024 ratkottiin Ypäjällä
- 14.7.2024Husön Pohjola Grand Tourilla voittoon Peggy Högsten ja Frisco
- 14.7.2024Hattel Ridersille esteratsastuksen Joukkue SM kultaa
- 14.7.2024Marika Siippola ja Cerberus ovat parakouluratsastuksen lajimestarit 2024
- 11.7.2024Henri Kovács kaksoisvoittoon kolmen tähden esteillä Budapestissa
- 11.7.2024Eemil Porola ja Guntinius niittävät menestystä Euroopan suurimmissa NRHA kilpailuissa
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson on ensikertalainen ja Elisabet Ehrnrooth tekee comebackin 24 vuoden jälkeen
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson Pariisin olympiajoukkueeseen ja Elisabet Ehrnrooth vararatsastajaksi
- 7.7.2024Huhtanen ja Hamont putsasivat palkintopöydän Operagamesien sunnuntaina