Avustusrekka lähdössä ensi viikolla kohti Ukrainaa

20.5.2022

Avun tarve Ukrainassa niin ihmisten kuin hevosten ja muiden eläinten kohdalla ei ole helpottanut. Lahjoitusten määrä on kuitenkin laskenut merkittävästi hyökkäyksen alkuajoista. UEF Helping Hands -projekti on kerännyt toisen puoliperävaunullisen avustustavaraa, noin 30 lavallista. Avustusrekka lähtee pienen viivästyksen jälkeen kohti Puolaa ja Ukrainan rajaa viimeistään ensi viikon alussa.

 

Hevosrehuista, heinästä ja kuivikkeista on tällä hetkellä suuri tarve Ukrainassa, jossa on sodan keskellä yli 100 000 hevosta. Rehut toimitetaan Ukrainan Ratsastajainliiton, UEF, ja Kansainvälisen Ratsastajainliiton, FEI, perustamalle hyväntekeväisyyssäätiölle, Ukrainian Equestrian Federation Charity Foundation, joka avustaa ukrainalaisia hevosen omistajia, talleja, seuroja ja ratsastajia.

Suomen UEF-koordinaattorina toimiva Pekka Larsen kertoo, että lahjoitettavaa tavaraa on kertynyt jo noin 60 lavallista. Ratsastajainliitto on osallistunut kuljetuskustannuksiin myöntämällä 3.000 euron lahjoituksen. Sillä on katettu ensimmäinen ja osa toisesta matkasta.

”Nyt keräämme varoja rahtikulujen kattamiseksi toista ja kolmatta matkaa varten. Kolmas on todennäköisesti viimeinen kuljetus Suomesta.”

Hevosalan yritykset ja yksityiset lahjoittajat ovat edelleen vahvasti toiminnassa mukana ja tekevät avustusrekan lähettämisen mahdolliseksi.

”Meillä on poliisin myöntämä pienkeräyslupa, numero RA/2022/724. Keräysaika on kolme kuukautta, ja tavoitteenamme saada 10.000 euroa. Keräyksen päättymisen jälkeen teemme tilityksen poliisille varojen käytöstä. Kertyneet varat käytetään ensisijaisesti rehujen rahtikustannuksiin ja toissijaisesti Ukrainasta Suomeen matkustavien hevosten rahtikustannuksiin”, Pekka Larsen kertoo.
 

Nyt voit osallistua Ukrainan hevosten auttamiseen lahjoittamalla haluamasi summan.
Keräystili UEF Helping Hands
Tilinumero FI87 2278 1800 1280 59
Hyvän asian puolesta

Mukana lahjoittamassa ovat:
Hipposport
Suomen Ratsutarvike
Pavo-rehut
Hankkija Oy
Etelä-Helsingin eläinlääkäriasema
Neova Oy
Ja lukuisia yksityisiä lahjoittajia

 


 

Rahaa on mahdollista lahjoittaa myös suoraan edellä mainitulle Ukrainain Equestrian Federation Charity Foundation -säätiölle, joka organisoi ja toimittaa apua Ukrainaan. Säätiö on perustanut evakuontitalleja, kuljettaa rehua, heinää ja kuivikkeita Ukrainaan ja hevosia siltä pois.

Lahjoita Ukrainian Equestrian Federation Charity Foundation -säätiölle:
Vastaanottaja: Ukrainian Equestrian Federation Charity Foundation
Vastaanottajan IBAN: BE64103078675152
Vastaanottajapankin maa: Belgium
Vastaanottajapankin BIC: NICABEBB
Vastaanottajan pankki: Crelan Bank

Säätiö tiedottaa jatkuvasti etenemisestä, käynnistetyistä toimista ja varojen käytöstä: https://helpukrainehorses.eu/

Ukrainian Equestrian Federation Charity Foundation on perustanut sivuston Helpukrainehorses.eu, jonka kautta voi tarjota apuaan ja hakea sitä. Apua voi tarjota monessa muodossa, kuten rahalahjoituksin, hevosten kuljetusapuna Ukrainan rajalta eteenpäin, majoittamalla hevosia tai lahjoittamalla tarvikkeita.

Järjestö hakee pitkäaikaisia kumppanuuksia kansallisten ratsastajainliittojen, yhdistysten, seurojen sekä eläinsuojelujärjestöjen kanssa. Tällainen yhteistyö on nyt perustettu Suomen Ratsastajainliiton kanssa, ja toimintaa koordinoi virallisesti Suomessa Pekka Larsen. Hän on panostaa tällä hetkellä kaiken aikansa rehunhankintaan ja yhteistyökumppaneiden keräämiseen. Ja töitä riittää, sillä ihmisillä ja yrityksillä on kova halu auttaa.