Axel Lindberg Bonapartiksella kenttäratsastuksen Suomen mestariksi

16.6.2024

Ypäjän kenttäratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut huipentuivat tänään maastokokeeseen. Senioreiden SM-kultaa voitti sipoolainen Axel Lindberg hevosellaan Bonapartis kokonaistuloksella 40,3 virhepistettä. Lindberg johti kisaa jo ensimmäisestä osakokeesta lähtien ja piti kärkipaikkansa kilpailun loppuun saakka.

Axel Lindberg ja Bonapartis. Kuva Hanna Heinonen

 

”On tietynlainen paine, kun lähtee ensimmäiseltä sijalta ja ensimmäisenä lähtijänä. Piti vaan tehdä se oma suoritus ja luottaa että se riittää”, kertoo Axel Lindberg suorituksensa jälkeen.

”Minä tein ensimmäisellä vedellä yhden ympyrän, kun se oli aika vaikea tehtävä heti ensimmäisenä vesiestetehtävänä, ja Bonapartis välillä vähän kyttää vettä. Minä siinä vähän varmistelin ja ajattelin, että siinä ovat ne ratkaisevat viisi tai seitsemän sekuntia, mitä minulla tuli yliaikaa. Mutta se riitti voittoon kuitenkin.”

Hopeasijalle ratsasti porilainen Wilhelmiina Poikkeus vasta 8-vuotiaalla hevosellaan Lucas Stone kokonaistuloksella 42,2 virhepistettä. Myös Poikkeus piti sijastaan tiukasti kiinni jo ensimmäisestä osakokeesta lähtien. 

”En ole ehkä ihan tyytyväinen tulokseen. Olin kyllä päättänyt laittaa kampoihin tuolla maastossa, mutta en pystynyt. Lucas Stonella painoi sen verran viime viikonlopun startti Strömsholmassa”, kertoo Wilhelmiina Poikkeus.

”Tein kaikki suorat tiet [maastossa], mutta se ei silti riittänyt voittoon. Se on niin nuori hevonen, enkä halua painostaa sitä. Se on kyllä todella mieletön hevonen.”

Pronssisijalle ratsasti kirkkonummelainen Orvokki Somervuori hevosellaan Romeo M kokonaistuloksella 72,3. Somervuoren paras osakoe oli maastokoe, mikä ratkaisi pronssisijan. Somervuoren voittama pronssi oli hänen ensimmäinen SM-mitalinsa, joten hän oli luonnollisesti tyytyväinen hevoseensa. 

”Ei ollut ehkä ihan niin onnistunut kisa itselle, mutta lopputulos oli hyvä. Maastossa otin ihan rauhassa. Tiesin, että on varaa ottaa vähän aikaa, koska en ollut niin lähellä kärkisijoja”, tuumaa Orvokki Somervuori suorituksensa jälkeen.

Lumi Joutsen ja Louie Bracciole. Kuva Heidi Lammi

 

Lumi Joutsen yllätti kaikki nuorten Suomen mestaruudellaan

Nuorten Suomen mestaruuskilpailuissa kultaa voitti nummelalainen Lumi Joutsen hevosellaan Louie Bracciole kokonaistuloksella 39,0. Joutsen, 20, nosti sijoitustaan osakokeelta toiselle lopulta voittaen maastokokeen ja samalla koko nuorten SM-kilpailun. Joutsenella on vahva estetausta, ja nyt ensimmäisissä SM-kenttäkilpailuissaan hän voitti kultaa äitinsä lainahevosella.

”Louie Bracciole ostettiin äidilleni tämän vuoden puolella. Minä vähän lainasin sitä, ja totesimme, että aika hauskaa tämä kenttäratsastus on. Ajateltiin, että lähdetään vähän kokeilemaan enemmän. Ja hyvin meni”, pohjustaa Lumi Joutsen osallistumistaan kenttäratsastuksen Suomen mestaruuskilpailuihin.

Joutsen kertoo tunnelmiaan kilpailun eri osakokeista.

”Kokonaisuus tuntui hyvältä. Koulu meni hyvin omalla tasolla. Esteillä oli vähän turhan paineinen hevonen, sieltä tuli yksi pudotus. Maasto meni tosi hienosti, kiittää Joutsen vuolaasti hevostaan. 

”Maastokokeessa hirvitti! Kauheita ne vinot linjat, kun ei niitä kauheasti esteradoilla ole. Jännitti, en todellakaan odottanut kultaa, toivoin vaan, että pääsen maaliin”.

Hopeasijan nuorten SM-taistossa saavutti 16-vuotias suonenjokelainen Helmi Haataja hevosellaan Queen’s Quidame KM, kokonaistuloksella 49,6 virhepistettä. Tämä oli Haatajan ensimmäinen SM-mitali. 

”Hyvä fiilis jäi, oli kyllä kiva kisa, vaikka kouluratsastus ei nyt ollutkaan mikään kovin hyvä. Mutta oli hauskaa”, kertoo Helmi Haataja tunnelmistaan suorituksensa jälkeen.

Pronssisijalle ratsasti 17-vuotias porvoolainen Bea Vallgren hevosellaan Baleno, kokonaistuloksella 85,9 virhepistettä. 

”Olen todella tyytyväinen! Minun mielestäni meni hyvin. Baleno on todella upea hevonen, ja olen kiitollinen, että pääsin sillä menemään”, kertoo Bea Vallgren.

Vallgren tähtää myöhemmin kesällä junioreiden EM-kilpailuihin. Vallgren pohtii nuorten SM-radan toimivuutta valmistelevana kilpailuna kohti EM-kilpailuja.

”Minun mielestäni rata oli tosi hyvä. Se oli tarpeeksi haastava, ei ollut liian helppo. Siellä oli hyviä vinoja linjoja. Tykkäsin todella paljon, oli hauskaa!”

Kenttäratsastustulokset 16.6. Ypäjä

Senioreiden Suomen mestaruus
1) Axel Lindberg / Bonapartis, Husaariratsastajat, 40,3 vp
2) Wilhelmiina Poikkeus / Lucas Stone, Pinomäki Royality Riding Club, 42,2
3) Orvokki Somervuori / Romeo M, Suomen Kenttäratsastusseura, 72,3
Täydet tulokset: LINKKI

CCN3*-S Mannerheimin kenttäratsastuskilpailu, lähti 6
1) Axel Lindberg / Bonapartis, Husaariratsastajat, 40,3 vp
2) Wilhelmiina Poikkeus / Lucas Stone, Pinomäki Royality Riding Club, 42,2
3) Orvokki Somervuori / Romeo M, Suomen Kenttäratsastusseura, 72,3
Täydet tulokset: LINKKI

Nuorten Suomen mestaruus
1) Lumi Joutsen / Louie Bracciole, Keisarinmäen Ratsastajat, 39,0 vp
2) Helmi Haataja / Queen’s Quidame KM, Suonenjoen Vasama Riders, 49,6
3) Bea Vallgren / Baleno, Mustavuoren Ratsastajat, 85,9
Täydet tulokset: LINKKI

CCN2*-S, lähti 15
1) Lumi Joutsen / Louie Bracciole, Keisarinmäen Ratsastajat, 39,0 vp
2) Mikko Moisala / Amaris III, Ratsastusseura Varsa, 41,6
3) Helmi Haataja / Queen’s Quidame KM, Suonenjoen Vasama Riders, 49,6
Täydet tulokset: LINKKI