Axel Lindberg on kenttäratsastuksen Suomen mestari 2022
7.8.2022
Sipoolainen Axel Lindberg ja ori Bonapartis voittivat ”kotikentällään” Keravalla SM-kultaa. Lindberg ratsasti eilen koulukokeesta tuloksen 35,0 virhepistettä ja jatkoi este- ja maastokokeissa puhtailla suorituksilla kohti kultaa.
Keravalla ratsastettiin tänä viikonloppuna kenttäratsastuksen senioreiden Suomen mestaruus. Keravan ratsastusseuran järjestämissä kilpailuissa nähtiin eilen koulu- sekä estekoe ja tänään vuorossa oli vauhdikas maastorata, jonka esteet eivät jättäneet varaa epävarmuudelle.
Husaariratsastajia edustava Axel Lindberg ratsasti päivän aikana peräti kolme puhdasta maastorataa. Suomen mestaruuteen hän osallistui kahdeksanvuotiaalla hevosellaan Bonapartiksella. Kolmen osakokeen jälkeen kultamitali irtosi tuloksella 35,0 virhepistettä.
Lindberg osallistui viikonloppuna ensimmäistä kertaa senioreiden Suomen mestaruuteen. Bonapartiksen kanssa ratsastajalla on yhteisiä kilpavuosia takana vasta puolitoista, eikä hevosella ole kilpailtu vaativammilla tasoilla ennen parivaljakon yhteistyötä.
”On tietenkin hienoa saada se kaikista kirkkain mitali. Bonapartis ja muut hevoset lukivat tehtäviä tänään hyvin ja rata oli rakennettu reilusti hevosia ajatellen”, Lindberg sanoo.
Keravan ratsastuskeskuksen maastorata on Lindbergille käytännössä kotikenttää, sillä hänen perheensä talli sijaitsee vain lyhyen matkan päässä Etelä-Sipoossa. Kilpailutilanteesta tekikin poikkeuksellisen juuri se, että hevoset saivat viettää yön kotitallissaan.
”Kun kilpailupaikalle tulee jo edellisenä iltana, ehtivät hevoset tottua paikkaan ja ovat siten usein rennompia suorittamaan radalla. Suoraan kotoa hälinän keskelle tuleminen näkyi eilen ainakin kouluradalla”, tuore kultamitalisti sanoo.
Lindberg on tyytyväinen kaikkien hevostensa suorituksiin ja kertoo niiden huilaavan nyt hetken. Syksyllä kilpailut jatkuvat todennäköisesti Puolassa.
Maastokokeeseen kärkisijalta lähtenyt Ylöjärven Ratsastajien Suvi Järvi taipui lopulta kiperästi hopealle tuloksella 36,3 virhepistettä.
”Voittoa tietenkin aina haluaa, mutta olen kyllä todella onnellinen Axelin puolesta. Orlanda ei olisi voinut paremmin suorittaa”, hän kommentoi.
Myös kolmannelle sijalle tuloksella 37,9 virhepistettä ratsastaneen Ann-Niina Kiviniitty-Ranta-Ahon maasto kulki hyvin. Ratsastusseura varsaa edustava kilpailija ratsasti hevosellaan Madame Schnabelilla maastokokeesta päivän nopeimman ajan ja koulukokeesta kilpailun korkeimmat prosentit. Estekokeesta otetut harmilliset puomit ratkaisivat kuitenkin pudotuksen kärjestä.
Luokassa CCN2* voittoon ratsasti Eirin Losvik hevosella Daffodik’s Flamenco tuloksella 29,1 virhepistettä. Koulukokeesta Losvik ratsasti eilen huimat 74,887 prosenttia.
Losvik kertoo, että kouluradalla hevonen syttyi. Se antoi hyvän lähdön kilpailuun, vaikka estekokeessa yksi puomi alas tulikin.
”Tänään maastokokeessa hevonen tuntui varmalta, joten uskalsin ratsastaa sitä eteenpäin ja se kannatta.”
Luokan toiselle sijalle minuutin verran Losvikin perässä nousi Wilhelmiina Poikkeus ruunikolla ruunallaan Lucas Stonesilla tuloksella 81,9.
Maastokokeessa starttasi yhteensä viisi ratsukkoa. Losvik ja Poikkeus olivat ainoat tänään maaliin asti suoriutuneet.
6.-7.8. Kansallisia kenttäratsastustuloksia, Kerava
CCN3* Senioreiden Suomen mestaruus 2022
1) Axel Lindberg - Bonapartis, Husaariratsastajat 35,0 vp
2) Suvi Järvi - Orlanda II, Ylöjärven Ratsastajat 36,3
3) Ann-Niina Kiviniitty-Ranta-Aho - Madame Schnabel, Ratsastusseura Varsa 37,9
CCN2*
1) Eirin Losvik - Daffodil's Flamenco, Nykarleby Ridklubb 29,1
2) Wilhelmiina Poikkeus – Lucas Stone, Pinomäki Royality Riding Club 81,9
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/competitions/49756
Tapahtuman järjestäjä: https://www.kerra.fi/
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa