Elmo Jankari kolmas ja Suomelle kolmoisvoitto nuorissa Strzegomissa
11.10.2020
Suomalaiset kenttäratsastajat ratsastajat etenivät sisulla hienoihin menestyksiin Strzegomin vaikeilla maasto-osuuksilla Puolassa.
Elmo Jankari – Soraya, arkistokuva SH.
Kenttäratsastaja Elmo Jankari teki huikean nousun neljän tähden lyhyen kilpailun kärkeen tammalla Soraya Strzegomissa, Puolassa. Kouluratsastuskokeen jälkeen ratsukko oli perjantaina 32. tilalla ja selvitti lauantaina rataesteet virheittä. Sunnuntain maastoradalta ratsukko kotiutui parhain pistein ilman estevirheitä ja vähimmällä yliajalla nousten kokonaiskilpialun kolmanneksi.
- Tänään ja eilen täällä Strzegomissa oli todella vaikeat olosuhteet maastossa sateen vuoksi, joka pehmitti pohjan. Maasto oli erittäin haastava kolmessa ja neljässä tähdessä. Elmo oli maastoradalla tänään selkeästi nopein. Nuoret tekivät myös hienoa työtä, Heddan ja Veeran ratsastus sai paljon kehuja, Suomen Ratsastajainliiton urheilujohtaja Jutta Koivula kertoo. Hän oli paikan päällä tuomarikoulutuksessa.
Tuoreet Suomen mestarit Sanna Siltakorpi ja Bofey Click olivat pitkässä neljässä tähdessä maastossa kuudenneksi nopeimmat, mutta menettivät hieman asemiaan kahdella pudotuksella rataesteillä, tuloksena 12. tila.
Hedwig Wikström - Pin Rock's Fade to Black, arkistokuva Heidi Lammi
Kenttäratsastuksen kauden Suomen mestarit Hedwig Wikström ja Veera Manninen kruunasivat kautensa kansainväliseen menestykseen Strzegomissa pitkässä kolmen tähden kilpailussa.
Veera Manninen ja Colibri, arkistokuva Hanna Heinonen.
Junioreiden Suomen mestari Hedwig Wikström otti kaksoisvoiton nuorten kolmen tähden pitkässä kilpailussa. Wikström nousi kilpailun alussa kouluosuudella johtoon vasta kahdeksanvuotiaalla tammallaan Pin Rock's Fade To Black, teki virheettömän maaston nopeimmassa ajassa ja viimeisteli menestyksen virheettömillä rataesteillä. Toisen sijan hän otti tammalla Chiara's Charm niin ikään loistosuorituksilla ilman estevirheitä maastossa tai rataesteillä.
Nuorten Suomen mestari Veera Manninen teki myös erittäin hyvän kilpailun, ja nousi virheettömällä suorituksella rataesteillä sunnuntaina hienosti kolmanneksi hevosellaan Colibri.
11.10.2020 Kenttäratsastusta Strzegom, Puola
CCI4*-S, lyhyt kilpailu, lähti 37
1) Phoebe Locke - Pica d'Or, GBR 41,6
2) Katrin Norling - Fernando-Ukato, SWE 44,6
3) Elmo Jankari – Soraya, FIN 48,1
…10) Elmo Jankari - Duchéss Desirée, FIN 53,8
Täydet tulokset: LINKKI
CCIOY3* nuorten pitkä kilpailu, lähti 10
1) Hedwig Wikström - Pin Rock's Fade To Black, FIN 37,4
2) Hedwig Wikström – Chiara's Charm, FIN 43,4
3) Veera Manninen – Colibri, FIN 47,3
…7) Veera Manninen – Sir Greg, FIN 44,4
Täydet tulokset: LINKKI
Hedwig Wikström, kuva Jutta Koivula
CCI4*-L pitkä kilpailu, lähti 33
1) Julia Krajewski – Samourai du Thot, GER 37,8
2) Lea Siegl - Fighting Line, AUT 39,6
3) Michael Jung - Go For S, GER 41,4
…12) Sanna Siltakorpi - Bofey Click, FIN 51,6
Täydet tulokset: LINKKI
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa