Espanjan Sunshine Tour päättyy jo sunnuntaina
5.3.2021
Espanjalainen moniviikkoinen kilpailutapahtuma Sunshine Tour Vejer de la Fronterassa tiedotti eilen illalla, että tämän vuotinen tour päättyy sunnuntaina 7.3. Asiasta uutisoivat ensimmäisinä hevosmediat St.George ja World of Showjumping.
Päätös tehtiin, koska yhdellä tapahtuman hevosista on noussut kuume ja sitä on pidetty eristyksessä toisella tallilla 26.2. lähtien. Hevonen on testattu hevosten herpesvirus EHV-1 epäilyn vuoksi, mutta näyte on ollut negatiivinen. Nyt hevoselle on kuitenkin tullut esiin neurologisia oireita, joita on liitetty herpesvirukseen.
Hevonen saapui Belgiasta kotitalliltaan terveenä Vejer de la Fronteraan aiemmin helmikuussa ja osallistui kilpailuun kahden viikon ja yhden päivän ajan aina 22.2. asti. Hevosella havaittiin kuumetta 26.2. ja se siirrettiin välittömästi kahden kilometrin päähän. Järjestäjä ilmoitti asiasta kansainvälisen Ratsastajainliiton sääntöjen mukaisesti FEI:lle. Hevosella epäiltiin ensin piroplasmoosia, mutta testi antoi negatiivisen tuloksen, kuten myös herpesvirukseen. 4.3. hevosella havaittiin neurologisia oireita.
Kilpailun järjestäjä on tehnyt riskianalyysin yhdessä FEI:n, Espanjan Ratsastajainliitto RFHE:n ja Espanjan maatalousministeriön kanssa. Kilpailupaikan hevosille annetaan mahdollisuus poistua hallitusti, joten kilpailut jatkuvat 7.3. asti.
Järjestäjä painottaa sitä, että viruksen leviämisen minimoimiseksi kaikkien täytyy työskennellä yhdessä ja ymmärtää vastuunsa leviämisen ehkäisemisessä.
Ratsastajainliitosta ollaan oltu yhteydessä suomalaisiin Vejerissä. Puhelimitse kiinni saatujen ratsastajien hevoset ovat tällä hetkellä terveitä, ja ratsastajilla on suunnitelmat hevosten karanteenien suhteen. (Lisätty 5.3. klo 12.55.)
Lähde: World of Showjumping
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa