Esteratsastuksen SM-kilpailut keskeytettiin Seinäjoella
15.8.2021
Esteratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut Seinäjoella keskeytettiin vakavan onnettomuuden johdosta. Viime vuoden mestaruutta puolustavan Ville Kulkkaan hevonen Nepton loukkaantui epäonnistuneessa hypyssä ja kaatui laskeutumisen jälkeen. Loukkaantunut hevonen sai heti ensiapua kilpailun eläinlääkäriltä ja paikalla olleelta FEI:n eläinlääkäriltä. Se lopetettiin pian kilpailupaikalla eläinsuojelullisista syistä.
Nepton oli 11-vuotias FWB-ruuna, Kulkkaan oma kasvatti, ja jonka hän on itse kouluttanut tälle tasolle.
”Koko tiimimme on järkyttynyt. Nepton on kotona syntynyt ja 11 vuotta tässä ollut.”
”En ihan tiedä, mitä tapahtui. Se hyppäsi todella hyvin ja tuli hyvin sisään sarjan ensimmäiselle osalle. Siinä oli hyvin tilaa ottaa kaksi laukka-askelta, mutta jostain syystä se arvioi tilanteen väärin, ja lähti askelta aikaisemmin,” tilanteesta erittäin järkyttynyt, lihasvammoilla selvinnyt Kulkas kertoo.
Kilpailu keskeytettiin ratsastajien, tuomariston ja Ratsastajainliiton edustajien yhteispäätöksellä kunnioituksesta Neptonia ja Kulkkaan perhettä kohtaan. Ratsastajainliitto ottaa osaa suureen menetykseen.
Jakamatta jääneiden SM-mitalien ja junioreiden vielä jäljellä olleen finaalin kohtalosta päätetään Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa. Siitä tiedotetaan alkuviikosta.
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa