Gerda-Eerika Viinanen neljännelle sijalle islanninhevosten MM-kilpailuissa – Senioreissa uusi SE
10.8.2019
Gerda-Eerika Viinanen oli lähellä mitalia 250 metrin passijuoksu P1-luokassa. Kilpailussa startataan pareittain lähtokarsinoista ja aika kellotetaan lähtömerkistä aina maaliviivan ylitykseen saakka. Ajan saadakseen hevosen tulee pysyä oikeassa askellajissa eli passissa. Jokaisella ratsukolla on neljä starttia, jotka ovat jaettu kahdelle eri päivälle.
- Aivan mielettömän hyvä fiilis! Svala tuntui super hyvältä ja halusi juosta mielellään. Tulimme neljännelle sijalle nuorten luokassa ja lisäksi tehtiin uusi ennätyksemme 23,98 sekuntia. Siinä juoksussa minulla oli parina meidän Nelly Trúlla, että kiitokset vaan kirityksestä, kirjoittaa Gerda-Eerika tunnelmista tähtisilmähymiöt tekstin perässä vilkkuen.
Gerda-Eerikan ja Svalan ajat paranivat juoksu juoksulta ja viimeinen neljännelle sijalle yltänyt aika tuli viimeisestä juoksusta, jonka ratsukko suoritti ajassa 23,98 sekuntia. Pronssi otettiin vain 0,2 sekuntia nopeammalla ajalla.
Nuorten luokassa kilpaili myös Nelly Loukiala Trú frá Skáneyllä ollen nuorten 7. sijalla ajalla 24,58 sekuntia ja 8. sijalle juossut ratsukko Marleena Mönkäre- Svarta-Skotta frá Hala ajalla 24,77.
- Skotta juoksi kaikki neljä lähtöä puhtaasti ja kiihtyi loppua kohden. Kopista lähtö ei ollut niin nopea ja napakka, jolloin menetin aikaa, kertaa Marleena kilpailua.
Nuorten passijuoksun voittaja oli norjalainen Lona Sneve, joka sai hevosensa Stóri-Dímon frá Hraukbæn kanssa ajan 22,93 sekuntia.
Senioreiden kulta voitettiin ajalla 21,80 sekuntia. Sen teki Islannin Guðmundur Björgvinson hevosellaan Glúmur frá Þóroddsstöðum. Suomelta senioreissa kilpaili Katie Sundin Brumpton Símon fra Efri-Raudalaekilla. Ratsukko sijoittui sijalle yhdeksän ajalla 23,23 sekuntia. Tulos on siinä mielessä erinomaisen hieno, että se on 250 metrin passijuoksun uusi Suomen ennätysaika.
- Simon on tuntunut todella hyvältä passiluokissa. Tässä luokassa olemme vielä melko noviiseja, vaikka muita passilajeja olemmekin kilpailleet yhdessä. Hevonen on todellinen luonnonlahjakkuus tässä lajissa. Todella iloinen yllätys oli, että teimme myös samalla uuden Suomen ennätyksen. Eipä voi muuta olla kuin tyytyväinen ja odottaa innolla huomista speedpassia, iloitsee Katie.
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa