Helsinki Horse Show´n perustaja ja SRL:n pitkäaikainen puheenjohtaja Tom Gordin 70 vuotta
17.5.2021
Helsinki International Horse Show´n perustaja ja toiminnanjohtaja Tom Gordin täyttää tänään 70 vuotta. Suomen Ratsastajainliitto onnittelee myös hallituksensa puheenjohtajana toiminutta kunniajäsentään lämpimästi!
Gordin aloitti ratsastuksen 12-vuotiaana Helsingin Ruskeasuon Keskustallilla Maire Andersson-Blondyxin ammattitaitoisessa opissa. Esteratsastus kiinnosti häntä jo nuorena, ja Gordin lähtikin 1970-luvulla Irlantiin lisäoppiin. Esteratsastuksessa hän saavutti kolmen Suomen mestaruutta ja yhteensä 14 SM-mitalia. Gordin nousi maailmanlistalla korkeimmillaan 109. sijalle. SRL:n valmennuspäällikkönä ja päävalmentajana hän toimi 1981-1994.
Gordin on aina puhunut vahvasti hevosurheilun ja hevosalan puolesta. Hän on monipuolisesti edistänyt erityisesti ratsastusurheilun valmennus- ja kilpailutoimintaa ja luonut pitkäkestoisia yhteistyökumppanuuksia yritysmaailmassa. Gordin toimi SRL:n hallituksen puheenjohtajana vuosina 1995-2000 ja huippu-urheiluvastaavana 2012-2016. Kansainvälisessä toiminnassa hän on vuosien myötä ehtinyt jo vaikuttaa mm. kansainvälisten kilpailujärjestäjien varapuheenjohtajana ja World Cup -järjestäjien puheenjohtajana.
Gordin tunnetaan kuitenkin parhaiten yhden maailman pitkäikäisimmän maailmancup-osakilpailun, Helsinki International Horse Show´n perustajana ja kilpailun johtajana. Gordin järjesti Patrik Laguksen kanssa ensimmäisen Helsinki Horse Show´n vuonna 1985 Messukeskuksessa. Jo seuraavana vuonna tapahtuma sai kansainvälisten ratsastajien ja FEI:n edustajien ja yhteistyökumppanin vahvalla myötävaikutuksella maailmancup-statuksen, joka on säilynyt tähän päivään asti. Gordin on järjestänyt monia muitakin kilpailuja, kuten Hamina Bastionin Nations Cup -osakilpailun.
”Tom on ollut ja on merkittävä voimahahmo suomalaisen hevosurheilun kehittämisessä. Toivomme, että jatkossakin hänen energiansa ja ajatuksensa ovat viemässä lajiamme eteenpäin", Ratsastajainliiton hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen toteaa. Toivotamme Tom Gordinille erittäin hyvää syntymäpäivää!
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa