Jasmin Sikström ja Clementine II Ypäjän Pohjola Grand Tourin voittoon

25.8.2024

Ypäjän Hevosopistolla ratsastettiin kansallisen kouluratsastuksen pääsarja Pohjola Tourin viimeiset osakilpailut. Pohjola Grand Tourilla osakilpailuvoiton vei Korsholms Sportryttaren Jasmin Sikström Clementinellä. Pohjola Small Tourilla voittoon Anna Kärkkäinen ja Minion Verde, Rising Star Tourilla Veera Vesto ja Donna Lottchen sekä Pohjola Finnhorse Tourilla Tiina Hyssänmäki Taikatummalla. Sarjan finaali ratsastetaan 15.9. Stable Novassa Hyvinkäällä, johon pääsee kustakin sarjasta viisi parasta ratsastajaa.

Jasmin Sikström ja Clementine II. Onnittelemassa Paula Nysten (vas), Pohjola Vakuutuksen Urheilupäällikkö Teemu Hintsanen sekä Liina Hannula. Kuvat Iita-Maria Ahtiainen

 

Kilpailutauolta radoille palanneet helsinkiläinen Jasmin Sikström sekä 17-vuotias tamma Clementine II ottivat Pohjola Grand Tourilla sarjan viimeisestä osakilpailusta voiton tuloksella 67,010 %.

”Alkukaudesta meni aika kivasti Grand Prix’ssä ja olin ajatellut, että tämä voisi olla meidän kautemme. Sitten sattui pieni haaveri, jonka myötä seurasi tauko ja palautumista, mutta nyt tuntuu, että hevonen on parempi kuin koskaan”, Sikström kertoo. Ratsukko palasi kilpa-areenoille Woikosken SM-kilpailussa, ja suunnitelmissa on startata Grand Prix’tä vielä ennen kesän loppua.

”Turussa on vielä kilpailu, johon tähdätään, muuten suunnitelmissa on nyt vain pitää hauskaa ja pysyä terveenä, sekä kääntää katseet kohti kilpailukautta 2025.”

Toiseksi ratsasti Helsingin Ratsastajien Peggy Högsten 12-vuotiaalla hannoverilaisoriilla Frisco. Ratsukko varmisti osakilpailun toisella sijalla paikkansa sarjan finaalissa.

”Tällä hetkellä ratsastustunne Friscon selässä on hyvä, tämän päivän vaihtovirhe tietysti vähän harmittaa, mutta yleisfiilis on hyvä ja tästä on kiva jatkaa”, Högsten summaa. Ratsastajan ajatus on jo kohti sarjan finaalia.

”Ohjelma on suunniteltu vanhalle hevoselleni, enkä ole sitä vielä ehtinyt Friscon kanssa harjoitella. Tuntuu hyvältä, että ollaan myös tämän hevosen kanssa edetty näin pitkälle, finaaliin pääsy on hieno mahdollisuus.”

Kolmanneksi ratsasti Jasmin Sikströmin tapaan Korsholms Sportryttarea edustava Elli Viitala ratsunaan 17-vuotias hannoverilaisruuna Woodcroft Rockstar. Seinäjoelta kotoisin oleva ratsukko voitti sarjan kaksi ensimmäistä osakilpailua Kangasalalla ja Myrkyssä, ja tullaan näkemään Stable Novan finaalissa. Ratsukon rytmikästä vapaaohjelmaa päästiin näkemään jo Woikosken SM-kilpailussa, jossa Viitala sai kaulaansa senioreiden hopeamitalin.

Pohjola Grand Tourilla Högstenin ja Viitalan lisäksi tiensä finaaliin selvittivät Hanne-Mari Kiuttu, Kati Kallio sekä Jessica Jokiranta.

 

Anna Kärkkäinen ja Minion Verde

 

Pohjola Small Tourilla Anna Kärkkäinen ja Minion Verde jatkoivat voittokulkuaan

Ypäjän Ratsastajien Anna Kärkkäinen ja 9-vuotias suomenratsuponiruuna ottivat voiton kaikissa kauden neljässä Pohjola Small Tourin osakilpailussa. Ylivoimaisesti sarjaa hallinnut ratsukko oli varmistanut finaalipaikkansa jo Helsingin osakilpailussa, mutta kuuden kilometrin matka kilpailupaikalle houkutteli ypäjäläisratsukon ottamaan osaa myös viimeiseen osakilpailuun.

”En malttanut olla lähtemättä, kun oli kuitenkin kotikisat kyseessä. Koskaan ei tule liikaa ratsastettua näitä ohjelmia, vaikkei pisteitä tänään varsinaisesti tarvinnut kerätä.”

Stable Novan finaalissa sarjan viisi parasta ratsukkoa tulee esittämään omat vapaaohjelmansa. Kärkkäisen ja Minion Verden ohjelmassa tullaan kuulemaan musiikkia lasten elokuvista.

”Tämä on meille ensimmäinen kausi Small Touria, joten ohjelma on finaalia varten tehty, eikä sitä ole koskaan vielä esitetty missään. Ponille sopivaa musiikkia on poimittu muun muassa Frozen- ja Leijonakuningas-elokuvista, katsotaan, miten Hyvinkäällä onnistutaan osumaan musiikkeihin.”

Jyväskyläläinen Vilma Vajanto ratsasti 12-vuotiaalla oldenburgilaisruunalla Dalcanton osakilpailun kolmanneksi, ja varmisti Kärkkäisen tapaan paikkansa sarjan finaalissa.

”Olen tyytyväinen päivän rataan, eilen radalle tuli vähän liikaa pörinää, mutta tänään onnistuttiin tekemään hyvä ja tasainen rata. Dalcanton on tulinen ja herkkä, sen satulassa oma ajatus ei voi hirveästi harhailla”, Vajanto kertoo ratsustaan.

Osakilpailun kolmas oli Porvoon Mustangia edustava Ronja Lönegren-Soiramo 12-vuotiaalla hannoverilaistammalla Sabrina. Helsingin osakilpailusta mukaan sarjaan hypännyt ratsastaja oli suoritukseensa tyytyväinen.

”Hevonen tuntui vähän tänään väsyneeltä, joten ei ollut meidän paras ratamme, vaikka se suoritti osan tehtävistä laadukkaammin kuin eilisessä joukkuekilpailussa. Kokonaisuus oli kuitenkin hyvä, ja olen tähän päivään tyytyväinen.”

Kärkkäisen, Vajannon sekä Lönegren-Soiramon lisäksi finaalipaikan saavuttivat Kaisa Pirinen ja Susanna Hyypiä.

 

Veera Vesto, palkintojen jaossa ratsuna Legolas

 

Veera Vesto varmisti Pohjola Rising Star Tourin pistepörssin voiton

Kangasalan Ratsastajien 18-vuotias Veera Vesto varmisti Pohjola Rising Star Tourin sarjakilpailupisteiden voiton nappaamalla Donna Lottchenin kanssa viimeisen osakilpailun ykköstilan. Tottijärveltä kotoisin oleva Vesto on kilpaillut kuluneella kaudella sarjaa myös toisen hevosensa Legolasin kanssa.

”Tänään saatiin suoritettua hyvällä fiiliksellä rata eilisten vaikeuksien jälkeen, siitä jäi hyvä mieli. Päivän rata oli kiva ja tasainen”, Vesto kommentoi.

Dressage Team Traversin järjestämään finaaliin Vesto valitsee 16-vuotiaan hannoverilaistamman Donna Lottchenin.

”Tykkään kovasti ratsastaa vapaaohjelmaani. Siinä on minulle ja Donna Lottchenille sopiva musiikki ja koreografia. Nyt palautellaan hetki näistä kilpailuista, ja sitten aletaan valmistautumaan kohti finaalia”, Vesto kertoo.

Toiseksi Ypäjän Hevosopiston osakilpailussa ratsasti niin ikää paikkansa Stable Novan finaalissa varmistanut 15-vuotias Ypäjän Ratsastajia edustava Mikaela Sinda 11-vuotiaalla FWB-ruunalla Hagels DeBeers.

”Tänään radalla tuli vähän virheitä, mutta yleinen fiilis oli hyvä. Sain pidettyä hevosen kuitenkin koko ajan hyvin avuillani”, Sinda kertoo. Ratsastajalla on vielä vuosia jäljellä ikäluokkaratsastajana, ja tähtäin on kansainvälisissä kilpailuissa.

”Loppukausi mennään junioriluokkia, ja ensi kaudelle päätavoite on saavuttaa PM- tai EM-paikka.”

Sindan ja Veston lisäksi sarjan finaaliin paikan saavuttivat Sohvi Rouvali, Sabina Saloniemi sekä Sara Liljeström.

 

Tiina Hyssänmäki ja Taikatumma

 

Pohjola Finnhorse Tourin viimeinen osakilpailu Tiina Hyssänmäen ja Taikatumman nimiin

Tallitiimiä edustava kyröskoskelainen Tiina Hyssänmäki ja 9-vuotias ori Taikatumma voittivat suomenhevosten oman Pohjola Finnhorse Tourin viimeisen osakilpailun tuloksella 68,651 %. Ratsukko tullaan näkemään Hyvinkään finaalissa esittämässä oma vapaaohjelmansa.

”Saatiin tasainen ja rento rata ilman rikkoja, se oli päivän tavoite. Vapaaohjelmaan ollaan lisätty tälle kaudelle vaikeusastetta. Finaalissa näytetään kaikki paukut ja tehdään vähän riskinottoa, toivotaan että se onnistuu”, Hyssänmäki kertoo.

Taikatumma tullaan näkemään Ypäjän Hevosopistolla myös tulevana viikonloppuna, jolloin ohjelmassa ovat Suomenratsujen kuninkaalliset.

Toiseksi osakilpailussa ratsasti Team Kawerdaa edustava pusulalainen Essi Hiidensalo 11-vuotiaalla ruunalla Hurmauksen Onni. Ratsukon tulos oli Ypäjällä 68,413 %.

”Olen tosi tyytyväinen, rata oli rento ja tasainen. ”Onni” usein jännittyy kisoissa, se on tällä kaudella rentoutunut kauden edetessä ja nostanut tulostasoaan, se on ollut tälle kaudelle paras juttu. Ensi viikonloppuna tähtäimessä ovat Suomenratsujen kuninkaalliset, ja sen jälkeen Pohjola-sarjan finaali”, Hiidensalo kertoo.

Kolmanneksi viimeisessä osakilpailussa sijoittui Paimion Ratsastajia edustava Riina Vihanto 11-vuotiaalla ruunalla Haaveprinssi. Ratsukon tulos osakilpailussa oli 67,699 %, jolla Vihanto varmisti muiden sijoittuneiden tapaan paikkansa sarjan finaalissa.

Sarjakilpailun pistepörssin kärkitilan voitti kolme edellistä osakilpailua voittanut Ypäjän Ratsastajien Lassi Lehmusto, joka oli Vekardon kanssa varmistanut finaalipaikan jo Helsingin osakilpailussa. Ratsukko jätti viimeisen osakilpailun välistä. Lehmuston, Hyssänmäen, Hiidensalon ja Vihannon lisäksi Pohjola Finnhorse Tourin finaaliin paikan sai Riitta Holopainen.

25.8. Kansallisia kouluratsastustuloksia, Pohjola Tour Ypäjän Hevosopisto

Pohjola Grand Tour, FEI Intermediate II 2022
1) Jasmin Sikström / Clementine II, Korsholms, 67,010 %
2) Peggy Högsten / Frisco 217, HR, 66,225 %
3) Elli Viitala / Woodcroft Rockstar, Korsholms, 65,147 %

Pohjola Small Tour, FEI Intermediate I 2022
1) Anna Kärkkäinen / Minion Verder, YR, 70,588 %
2) Vilma Vajanto / Dalcanton, JSR, 69,363 %
3) Ronja Lönegren-Soiramo / Sabrina, POM, 66,716 %

Pohjola Rising Star Tour, FEI Junioreiden henkilökohtainen ohjelma 2022
1) Veera Vesto / Donna Lottchen, KaRa, 66,961 %
2) Mikaela Sinda / Hagels DeBeers, YR, 66,373 %

Pohjola Finnhorse Tour, FEI World Dressage Challenge – test B 2022
1) Tiina Hyssänmäki / Taikatumma, TT, 68,651 %
2) Essi Hiidensalo / Hurmauksen Onni, TKa, 68,413 %
3) Riina Vihanto / Haaveprinssi, PARA, 67,699 %

Tulokset: LINKKI