Jessica Kerttunen ja Westside pararatsastuksen Suomen mestaruuteen
27.8.2022
Jessica Kerttunen ja Westside voittivat ylivoimaisesti pararatsastuksen Suomen mestaruuden Kuopiossa. Viime vuotista mestaruutta puolustanut ratsukko sai perjantaina henkilökohtaisesta ohjelmasta tuloksen 69.732 ja tänään vapaaohjelmasta loistavan 72.270 prosentin tuloksen maksimipisteistä. Kokonaistulos oli ylivoimaiset 142 prosenttia.
Laura Kangasniemi voitti hopeaa uudella kisakumppanillaan, Piia Reitin Tokion paralympialaisten ratsulla, Supremolla ja Iina Pukkila ja Extra-Utopia pokkasivat pronssia.
Kerttunen ja Westside palautuivat hyvin Herningin MM-matkastana elokuun alussa, ja kausi oli hienoa kruunata Suomen mestaruuteen.
”Eilinen rata oli omasta mielestäni jopa parempi, tänään tein muutaman oman huolimattomuusvirheen. Wesa teki radalla kaiken niin kuin piti”, sipoolainen 25-vuotias Jessica Kerttunen kertoo.
”Vapaaohjelma musiikilla ”How to train your dragon” on meidän bravuurimme, ja se kuvastaa meitä. Saamme esittää siinä omat vahvuutemme ja muutaman vielä vaativamman liikkeen, joita ei ole oman ryhmämme ohjelmissa.”
Tahkon Maneesin järjestämissä SM-kilpailuissa kaikki mitalistit ovat nuoria, Kangasniemi 22-vuotias ja Pukkila vasta 18-vuotias.
Järvenpääläinen Laura Kangasniemi teki Supremolla kaksi tasaista + 66 prosentin suoritusta ja kirkasti viimevuotisen pronssinsa hopeaksi. Nuori vihtiläinen Iina Pukkila otti 13-vuotiaalla Extra-Utopialla ensimmäisen pararatsastuksen SM-mitalinsa.
Kouluratsastuksessa kilpaillaan tänään ensimmäiset osakilpailut avoimessa Suomen mestaruudessa, nuorissa, junioreissa ja poneissa. Mitalit jaetaan sunnuntaina. Kilpailua voi seurata suorana Haven Livestä.
Tulokset 27.8. Tahkon Maneesi, Kuopio
Pararatsastuksen Suomen mestaruus 2022, 6 lähtijää ja 2 sijoittuu
1) Jessica Kerttunen – Westside, Helsingin Ratsastajat 142.0%
2) Laura Kangasniemi – Supremo, ABC Ratsastajat 132.5
3) Iina Pukkila – Extra-Utopia, VRK Riders 129.0
4) Kaisa Kankkunen – Quastcomina KS, Ratsastusseura Equus 126.9
5) Hanne Soininen – Savikon Charlot, Ratsastusseura Hakkapeliitat-71 126.1
6) Eveliina Lammentausta – Donna XII, Ratsastusseura Equi-Oulu 59.8
Täydet tulokset: LINKKI
Kouluratsastuksen Suomen mestaruus
Junioreiden 1. SM-osakilpailu. Prix de Artomarket, vaativa B, 13 lähtijää ja 4 sijoittuu
1) Matilda Piispa, SALO RIDING CLUB – Skovens Rosselli 69.364%, 2) Mila Pietarila, TURUN RATSASTAJAT – Hestegaardens Michellin 68.121%, 3) Ellen Vuorinen, KYRKSLÄTT IDROTTSFÖRENING – Hagels Tiffany 67.364%, 4) Oona Ylirautia, LOHJAN RATSASTAJAT – Farjana 66.243%,…
Täydet tulokset: LINKKI
Ponien 1. SM-osakilpailu. Prix de HÖÖKS Kuopio, helppo A, 16 lähtijää ja 4 sijoittuu
1) Roosa Salo, RAUMAN HEVOSYSTÄVÄT – Sir Maximus Welshwarrior 70.514%, 2) Iida-Maria Koponen, PORVOON MUSTANG – Caramba 90 RP 68.971%, 3) Venla Lahtinen, TERVALAMMEN RATSASTAJAT – Maskerade HE 66.857%, 4) Sini Shemeikka, SIILIN RATSASTAJAT – Caramel Grey 66.371%,…
Täydet tulokset: LINKKI
Muut luokat ovat vielä kesken, tulokset päivittyvät tänne: LINKKI
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa