Jone ja Sani Illi - yli 30 kansainvälistä voittoa tänä keväänä
16.5.2022
Jone Illin kahden viikon kilpailumatka Drammeniin, Norjaan päättyi sunnuntaina junioreiden 140 cm kansainvälisen Grand Prix´n voittoon. Illi hyppäsi Norjassa Eolita L:llä ensimmäiset 140-ratansa, yhteensä viisi, ja kaikki virheettömästi. Ratsukko voitti kolme junioreiden 140-luokkaa sekä junioreiden Nations Cup-joukkuekilpailun. Jone oli syystäkin erittäin tyytyväinen tulokseen.
“Ei estekorkeus jännitä, vaan se on paljon kivempaa. Rytmin pitää olla parempi, kun hypätään 140-ratoja. Ratsastan aikaa vastaan aikalailla samalla tavalla, kuin pienemmissäkin luokissa, mutta oksereille en välttämättä käännä ihan yhtä jyrkästi kuin 120-esteille”, Jone Illi, 14 kertoo nousustaan uudelle tasolle.
Luottamusta hevosiin ja omaan tekemiseen on kertynyt pienempien ratojen ja runsaan kisaruutiinin myötä. Jonella oli Norjassakin kolme hevosta mukana. Talven aikana tehdyt kisamatkat Belgiaan, Espanjaan ja nyt Norjaan ovat osoittaneet, että Suomessa kansallisella tasolla “voittamaton” Jone menestyy myös kansainvälisissä kilpailuissa.
“Kyllä minulla aika itsevarma fiilis on. Tiedän, että pystyn voittamaan kaikilla hevosillani.”
Myös Sani Illi, 11, joka vasta aloittelee kansainvälistä kilpailu-uraansa, on jo napsinut voittoja lapsiratsastajien luokista. Drammenissa niitä tuli kolme, ja kakkossijoja saman verran, sekä Nations Cupin voitto. Yhteensä sisarukset ovat voittaneet tämän kevään aikana yli 30 kansainvälistä luokkaa monella eri hevosella junioreiden ja lapsiratsastajien kisoissa Vejer de la Fronterassa, Espanjassa ja Norjassa.
“Tiedämme, että [esteratsastuksessa] riskejä on, mutta emme tuo niitä liikaa esille. Uskon, että meillä on ollut alusta lähtien oikeat kisakumppanit lapsille. Olemme pyrkineet siihen, että tulee paljon onnistumisia ja sitä kautta itsevarmuutta. Estekorkeus on ollut aluksi riittävän pieni, jotta virheitä ei tule ja ratsukot eivät joudu liian vaikeiden tehtävien eteen”, äiti Sanna Illi toteaa.
Vanhemmat Sanna ja Jukka Illi ovat mukana kaikilla kisamatkoilla, ja Norjassa apuna oli myös hevosenhoitaja Sirja Kivistö.
“Jukka ajaa ja hoitaa hevosauton. Hän kuvaa ja pitää hevosia, kun lapset kävelevät rataa. Minä laadin aamusta aikataulun siitä, mihin aikaan mikäkin hevonen pitää olla verryttelyssä. Kävelen ratoja ja autan verryttelyssä”, Sanna Illi kertoo.
Kahden ratsastajan ja kuuden hevosen kanssa kilpaileminen vaatii paljon kaikilta, mutta samalla yhdessä tekeminen ja Suomen joukkueen mukana matkustaminen ovat hienoja kokemuksia kaikille.
Sanna on itse kilpaillut esteratsastuksessa ja Jukka moottoriurheilussa. Perheellä on oma ratsastuskoulu Suupohjan Ratsutalli Myrkyn kylässä Karijoella, Etelä-Pohjanmaalla.
“Jukka on rakentanut ihanteelliset treenausolosuhteet lapsia ja hevosia ajatellen.”
Sannalla on loistava silmä löytää lapsilleen sopivia kisahevosia. Ja hänellä on myös ollut vahva ajatus siitä, miten lasten kanssa on edetty kohti tätä hetkeä.
“Hevosia pitää olla paljon, että tulee riittävästi rutiinia. Satulassa on pakko istua, ilman sitä ei opi.”
“Olen varsinkin alussa halunnut, että hevoset tietävät, mitä tehdä, että hevoset opettavat ratsastajille asiat. Vanhat kisahevoset ovat olleet ihan parhaita. Niitä pitäisi ostaa kaikille nuorille. Ihmiset eivät osaa arvostaa niitä riittävän paljon, vaan kisahevosten ikää pelätään.”
“Alussa lasten hevoset eivät ole olleet liian varovaisia. Ne ovat menneet seuraavalle esteelle, vaikka ovat ottaneet puomin. Nykyään ne voivat olla varovaisempia. Niillä saa olla hyvä luontainen rytmi ja ne saavat mielellään olla luonteeltaan eteepäinpyrkivämpiä kuin hitaita.”
Ratsastuskoulun lapsia ei alussa painostettu tunneille. Heidät houkuteltiin lajin pariin kilpailemisen kautta.
“Kun he olivat pieniä, järjestimme kotona paljon pieniä “Ö-kisoja”. Pian lapsetkin halusivat mukaan kilpailemaan. Meillä oli heille ihana suomenhevonen, jolla oli sopiva nelitahtinen laukka, jossa voi kököttää mukana. Ihan aluksi taluutimme heitä radan läpi. Sitten Jukka juoksi edellä näyttämässä rataa, ja Blondi ravasi perässä.”
Espanjan sapattivuoden aikana Jone innostui jalkapallosta, mutta kun perhe palasi Suomeen, ei sitä voinut Myrkyssä pelata. Sanna sai houkuteltua Jonen ensin sunnuntaisin alkeiskurssille ja siitä alkeisesteryhmään. Nopeasti Jone pääsi jo mukaan Kari Nevalan valmennuksiin vanhalla ponillaan, ja innostui enemmän. Samaa taktiikkaa käytettiin Sanin kanssa.
“He eivät välttämättä nauttisi käydä ratsastustunneilla, mutta kilpailemisesta he kummatkin pitävät. He kannustavat todella paljon toisiaan, mutta myös kilpailevat keskenään. Sani elää puoli vuotta sillä, kun hän voittaa Jonen.”
Sanna vastaa edelleen lastensa ja hevosten valmennuksesta. Kotona hevosia ratsastavat myös ratsastuskoulun työntekijät ja Sanna, kun ehtii.
“Kari on edelleen meille todella tärkeä. Ja Adistakin [maajoukkuevalmentaja van de Vetering] on tullut. Molemmat ovat boostanneet meidän toimintaamme paljon. Heidän kanssaan on todella helppoa tehdä yhteistyötä, meillä on samanlaiset ajatukset. Seuraan itse kaikki valmennukset, ja olen ollut kaikissa kisoissa, yhtä lukuunottamatta.”
Sannasta on vaikea arvioida sitä, miksi omat lapset menestyvät niin hyvin. Voitontahtoa on molemmille ainakin periytynyt vanhemmilta.
“Ennen rataa voi tuntua, etteivät he osaa edes rataa. Mutta kun rata alkaa, voin hengähtää. He keskittyvät ja tietävät, miten reagoida. He reagoivat nopeasti ja tukevat hevosta jos on tarve. Se tulee rutiinista ja selkärangasta.”
Ratsastajien nopeuteen radalla vaikuttavat monet asiat.
“Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että he katsovat aina seuraavalle esteelle. He ovat aina osanneet kääntää nopeasti, myös vaikka ovat saaneet pudotuksen. Olen aina kehottanut heitä jatkamaan sujuvasti, vaikka tulee pudotus. Se rata menee sitten harjoittelun piikkiin. Jonen innostus kilpailemiseen olisi varmasti mennyt, jos silloin olisi ollut hypättävänä vain taitoarvosteluluokkia”, Sanna miettii viitaten tänä vuonna käyttöönotettuun sääntömuutokseen, jossa alle 95 cm luokissa ei saa ratsastaa aikaa vastaan, vaan voitto ratkotaan ratsastustyylin perusteella.
Tänä keväänä erityisesti nuoret esteratsastajat ovat menestyneet hyvin laajalla rintamalla. Sekä Espanjassa että Norjassa ovat olleet isot suomalaisjoukkueet lapsiratsastajia, poniratsastajia, junioreita ja nuoria maajoukkuevalmentajien Marina Ehrnroothin ja Sanna Backlundin johtamina. Ja menestystä on tullut, viimeisimpänä lapsiratsastajien ja junioreiden Nations Cup-voitot ja lukuisat voitot ja sijoitukset ikäryhmäluokissa.
“On todella hienoa päästä ratsastamaan joukkueessa. Tykkään siitä, varsinkin kun pärjäsimme niin hyvin. Kaikki ratsastivat joukkueessa hyvin. Myös Sani teki Nations Cupissa hyvät radat”, isoveli Jone kehuu.
Esteratsastus CSI2* Drammen, Norja
Drammen Spring Tour 2022
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/en/class_sections/682823
Järjestäjä: www.drammenspringtour.com
Nettistriimi ClipMyHorse https://www.clipmyhorse.tv/en_EU/onair
Korjattu taitoarvoteluluokkien estekorkeus alle 95 cm 17.5. klo 12.00.
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa