Jutta Koivula Suomen Ratsastajainliiton urheilujohtajaksi
29.1.2020
Jutta Koivula on valittu Suomen Ratsastajainliiton uudeksi urheilujohtajaksi. Koivula aloittaa tehtävässä virallisesti huhtikuun alussa, mutta käytännön perehtyminen käynnistyy välittömästi.
Jutta Koivula, kuva Anu Leppänen.
- Olen iloinen, että Jutta oli käytettävissä tehtävään. Hänessä yhdistyy syvä asiantuntemus intoon kehittää uutta. Meillä oli useita vahvoja hakijoita, mutta valinta painottui Jutan pitkään ja monipuoliseen kokemukseen, laajaan osaamiseen ja mittaviin verkostoihin sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Jutalla on urheiluyhteisössämme laaja luottamus ja tuki, Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto toteaa. Liiton hallitus seisoo valinnan takana yksimielisesti.
- Jutan avulla pystymme myös varmistamaan urheilutoiminnan saumattoman jatkumisen ja kehittymisen, hän jatkaa.
Koivula siirtyy urheilujohtajaksi Ratsastajainliiton Hippos-lehden päätoimittajan tehtävästä. Samaan aikaan hän on toiminut liitossa vuosia kenttäratsastuksen lajivastaavana. Koivulalla on myös kattava kokemus kansainvälisten kilpailujen toimihenkilötehtävistä aina arvokilpailutasolle asti sekä analyyttinen näkemys ratsastusurheilusta sekä kotimaasta että kansainvälisesti.
- Ratsastusurheilussa on käynnissä vahva kehitys. Kouluratsastuksen olympiapaikka on hieno asia, ja paralympialaisiin osallistuminen erittäin todennäköistä. Meillä on eri lajeissa useita arvokisatason ratsastajia, ja myös junioreissa ja nuorissa on tehty viime vuosina hyviä joukkuetuloksia EM-tasolla, mistä kenttäratsastus on hyvä esimerkki. Olympialajien rinnalla vahvistuu hienosti myös muiden lajien rooli.
Tokion jälkeen ratsastuksen tähtäin on vakaasti ensi vuoden olympialajien EM-kisakesässä sekä edelleen Pariisin olympialaisissa. Myös muissa lajeissa katse on arvokilpailuissa menestymisessä.
Menestyskonsepti pohjaa osaamiseen ja koulutukseen.
- Valmennustoimintamme ammattimaistuu ja monipuolistuu, kehitystyö jatkuu. Meillä on erittäin hyvät, suhteellisen äskettäin aloittaneet maajoukkuevalmentajat kaikissa olympialajeissa, ja yhteistyö ikäluokkaryhmien valmentajien kanssa on tiivis ja toimiva. Kotimainen liittovalmennus vahvistuu alueilla, ja sen profiilia nostetaan. Meillä on Ypäjän Hevosopistolla valtakunnallinen valmennuskeskus, joka tarjoaa erinomaiset puitteet valmennukselle.
Ratsastuksen haasteena on sekä maantieteellinen sijainti että taloudelliset haasteet. Ratsastus on kilpalajina kallis, jos tähtäimessä ovat kansainväliset arvokilpailut. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää yleensä kilpailemista Keski-Euroopan areenoilla.
- Oppiminen ja osaaminen kaiken keskiössä, ne valjastetaan palvelemaan mahdollisimman tehokkaasti kilpailijan urapolkua. Voimme tarjota kilpailijoille vain rajallisen määrän taloudellista tukea, mutta voimme rakentaa kontakteja, tietopohjaa ja reittejä mahdollisimman tehokkaaseen etenemiseen myös kansainvälisellä tasolla, Koivula näkee.
Nykyinen urheilujohtaja Aki Ylänne jää eläkkeelle täyspäiväisestä työstä maaliskuun lopussa, mutta hän on käytettävissä asiantuntijana liiton toimeksiantoihin ainakin vuoden loppuun. Tällä varmistetaan tehtävien optimaalinen siirtyminen. Hippos-lehden päätoimittajan tehtävän ja Ratsastajainliiton viestinnän järjestelyistä päätetään kevään aikana.
Jutta Koivula on työskennellyt päätoimittajana 25 vuotta ensin Hevoset ja Ratsastus -lehdessä ja vuodesta 2016 Suomen Ratsastajainliiton Hippos-lehdessä. Koivula on muun muassa korkeimman kansainvälisen tason kenttäratsastustuomari sekä ylimmän kansallisen tason kouluratsastustuomari. Hän on myös kansainvälinen stewardi sekä toiminut joukkueenjohtajana kenttäratsastuksen EM-kilpailuissa.
Koivula on kilpaillut itse kouluratsastuksessa aina SM-tasolla asti. Hän on myös aktiivinen kilpailujen, tapahtumien ja koulutusten järjestäjä. Koivula on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri ja parhaillaan mukana Suomen Olympiakomitean Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä -koulutusohjelmassa.
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa