Kaisa Kähö aloittaa Ratsastajainliiton hallinto- ja kehityspäällikkönä
29.11.2021
Ratsastajainliiton uudeksi hallinto- ja kehityspäälliköksi on valittu kauppatieteiden maisteri Kaisa Kähö, 44. Ypäjäläinen Kähö on toiminut toukokuusta lähtien Hevosopisto Oy:n rehtorin sijaisena. Hän on myös Hevosopiston hallituksen jäsen.
”Todella innostuneena otan työn vastaan, olen otettu luottamuksen osoituksesta. Odotan mielenkiinnolla, mitä uusia haasteita ja mahdollisuuksia se tarjoaa”, Kaisa Kähö sanoo.
Kähöllä on hevosalan koulutus ja pitkä kokemus, hevostalouden ammattitutkinto ratsuttajana, ja hän on toiminut yli kolme vuotta tallimestarina ja ratsuttajana Kyra Kyrklundin valmennustallilla Iso-Britanniassa. Hevosopistolla Kähö on myös vuosina 2004-2017 toiminut apulaisrehtorina, opettanut yritystaloutta ja toiminut kilpailusihteerinä.
"Uskon, että saamme Kaisasta vahvan lisän tiimiimme. Hänellä on todella monipuolinen kokemus hevosalalta: seuratoiminnasta ja tapahtumanjärjestämisestä aina kansainvälisen kilpatallin tallimestariksi asti. Näen Kaisan vahvuuksina myös vankan talous- ja henkilöstöosaamisen sekä laajan näkymän alamme koulutukseen", toiminnanjohtaja Jukka Koivisto iloitsee.
Kähö aloittaa tehtävässään alkuvuodesta 2022.
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa