Kari Vepsä ja Maia Vidgren reiningin Suomen mestaruuksien johtopaikoilla
4.9.2021
Kärppälän Ratsutilalla nähtiin jännittävä kilpailu, kun reiningin semifinaaleissa ratsastettiin toinen toistaan tarkempia suorituksia. Sunnuntaille ratsukot lähtevät pienin piste-eroin.
![](/site/assets/files/25592/lumi_robins_vas__wimps_lil_prize_ja_maia_vidgren_sharp_starlight.jpg)
Tiedote Milja Marttinen
Avoimen Suomen mestaruuden semifinaalissa nähtiin seitsemän ratsukkoa. Luokan voitti Kari Vepsä ja GK Puro Pepp pistein 140. Kakkoseksi sijoittui Maria Astikainen ratsulla Antarismartin pistein 137,5.
Kari Vepsä kiitteli kilpailuiden jälkeen 10-vuotiasta oriaan.
”Olen todella tyytyväinen hevoseeni. Se jaksoi keskittyä todella hyvin, vaikka ympärillä oli mielenkiintoisia tammoja.”
Vepsä kuvaileekin hevostaan virkeäksi ja energiseksi. Lisäksi Puro Pepp on tavanomaista isompi lännenratsu, jolla on myös iso laukka.
”Jotain mitä opetella istumaan”, kommentoi Vepsä.
Pari on kilpaillut kaksi vuotta sitten Belgiassa, mutta sen jälkeen korona on aiheuttanut muutoksia kilpasuunnitelmiin. Huomiselle Vepsä lähtee huumorin kautta, ei turhia paineita, vain hauskaa pitämään.
”Pitäisi huominen ratakin vielä opetella, en ole ennen edes ratsastanut sitä”, naurahtaa Vepsä.
Myös nuorten Suomen mestaruuden semifinaalissa nähtiin vain hyviä suorituksia. Luokan voiton ratkesi Maia Vidgrenille ja Sharp Starlightille pistein 136. Vain puolen pisteen erolla voittajaan sijoittui Lumi Robins ratsulla Wimps Lil Prize pistein 135,5.
Luokan voittaja Maia Vidgren on tyytyväinen rataansa, joka selkeästi on kovan harjoittelut tulosta.
”Rata meni suunnitellusti, siististi ja ilman virheitä. Hevonen toimi ja suoritti mitä pyysinkin!”
Vidgrenin ratsu on 6-vuotias Quarter ruuna, joka on haettu Saksasta vuonna 2020. Sharp Starlightilla ei ole ennestään paljoa kokemusta kilpailuista, mutta se on kuin tehty sitä varten.
”Sharp Starlight on kiltti ja omaa hirveän hyvän kilpahevosen luonteen, se hoitaa homman aina himaan”, kehuu Vidgren.
Vidgren itse on ajautunut lajin pariin 7-vuotiaana pikkuserkkunsa, aiemmin mainitun Maria Astikaisen, kautta. Sittemmin Vidgren on kilpaillut usealla hevosella ja nyt ratsastaja harjoittelee ahkerasti nykyisen valmentajansa Pete Perkiön kanssa.
”Huomenna luvassa on tiukka kilpailu, jossa nähdään vain taitavia ratsastajia ja hienoja hevosia. Mitään ei ole vielä ratkaistu”, pohtii Vidgren sunnuntaita.
Tulokset 4.9., vain sijoittuneet:
SM-semifinaali
1) Kari Vepsäläinen – GK Puro Pepp, Western Riders Finland RY, 140 p. 2) Maria Astikainen – Antarismartin, Western Riders Savo RY, 137,5 p.
SM-semifinaali, nuoret
1) Maia Vidgren – Sharp Starlight, Western Riders Finland RY, 136 p. 2) Lumi Robins – Wimps Lil Prize, Western Riders Savo 135,5 p.
Täydet tulokset: https://kipa2.ratsastus.fi/events/58c81d91-a796-4b3f-8dde-6b09434746d4/results/
Uutiset
- 15.7.2024Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut 2024 polkaistaan käyntiin Alankomaissa tiistaina - katso aikataulu täältä
- 15.7.2024Askellajiratsastuksen Suomenmestaruudet 2024 ratkottiin Ypäjällä
- 14.7.2024Husön Pohjola Grand Tourilla voittoon Peggy Högsten ja Frisco
- 14.7.2024Hattel Ridersille esteratsastuksen Joukkue SM kultaa
- 14.7.2024Marika Siippola ja Cerberus ovat parakouluratsastuksen lajimestarit 2024
- 11.7.2024Henri Kovács kaksoisvoittoon kolmen tähden esteillä Budapestissa
- 11.7.2024Eemil Porola ja Guntinius niittävät menestystä Euroopan suurimmissa NRHA kilpailuissa
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson on ensikertalainen ja Elisabet Ehrnrooth tekee comebackin 24 vuoden jälkeen
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson Pariisin olympiajoukkueeseen ja Elisabet Ehrnrooth vararatsastajaksi
- 7.7.2024Huhtanen ja Hamont putsasivat palkintopöydän Operagamesien sunnuntaina