Koululaiskysely 2022: ratsastus on nuorten tyttöjen ykkösharrastus
16.12.2022
Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) koululaiskyselyn 2022 tulokset julkaistiin eilen. Ratsastus nousi ykköseksi alakoululaisten tyttöjen toiveharrastuksena. Jopa 35 prosenttia vastanneista laittoi ratsastuksen kärkeen. Eläinkerho oli toisena (31 %) ja kuvataide kolmantena (29 %) harrastuksena.
Lapsilta ja nuorilta kysyttiin toiveharrastuksia, mitä harrastuksia he haluaisivat kokeilla ja mitkä ovat heidän tärkeimmät syynsä harrastamiseen. Koululaiskyselyyn vastasi noin 164 000 koululaista 1-9 -luokilta. Alakoululaisia vastaajista oli 104 000. Mukana oli 81 harrastusvaihtoehtoa. Koululaiskysely on osa Harrastamisen Suomen mallin toteutusta. Kysely järjestettiin viidennen kerran.
”On todella hienoa nähdä, että ratsastuksen ja hevosten vetovoima säilyy vuodesta toiseen, erityisesti alakouluikäisten tyttöjen osalta. Harrastuksena se tarjoaa elämyksiä, kehittymisen mahdollisuuksia ja mahdollisuuden oppia vastuullisia toimintatapoja, toisten ihmisten ja eläinten kunnioittamista. Toivomme tietysti, että vetovoimainen ja tasa-arvoinen lajimme huomioitaisiin entistä paremmin ja tasapuolisemmin myös julkisen rahoituksen ja muun päätöksenteon osalta”, Ratsastajainliiton hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen toteaa.
Joka neljäs koululainen haluaisi ratsastaa
Yläkouluikäisillä tytöillä ratsastus oli viidenneksi suosituin laji (17 %). Pojilla ratsastus ei mahtunut kymmenen kärkeen. Yhdistetyssä alakoululaisten tyttöjen ja poikien toiveharrastuksissa ratsastus sijoittui kahdeksanneksi (19 %). Kaikista koululaisten harrastustoiveista kaikkien 81 lajin joukossa ratsastusta äänesti 25 prosenttia.
Harrastamisen tärkeimmät syyt ovat se, että harrastuksessa on kivaa, että tulee iloiseksi ja että voi kehittyä lajissaan paremmaksi.
Kaksi vuotta sitten mieleinen harrastus puuttui kokonaan joka viidenneltä, nyt enää joka kuudennelta koululaista. Suurin osa heistä (58 %), joilla ei ole harrastusta, haluaisi löytää harrastuksen. Kaikista vastaajista uuden harrastuksen haluaisi aloittaa 51 prosenttia.
Tutkimuksessa kysyttiin kouluittain, mitä harrastuksia koulun oppilaat toivovat tai ovat kiinnostuneita kokeilemaan. Ratsastus nousi ykköseksi näillä paikkakunnilla: Ähtäri, Vihti, Vesilahti, Utsjoki, Turku, Teuva, Somero, Raasepori, Nurmijärvi, Ilomantsi ja Lapinlahti.
Katso, kuinka monta ratsastuksesta kiinnostunutta koululaista löytyy sinun paikkakunnaltasi.
”Koululaiskyselyn vastauksissa näkyy kaksi tärkeää viestiä: harrastamisen tulee tuntua lapsesta ja nuoresta hyvältä sekä heitä kiinnostaa kokeilla monia eri lajeja ja aloittaa uusi harrastus. Näihin molempiin vastaamme Harrastamisen Suomen mallilla panostaen ohjaajien osaamiseen ja harrastustarjonnan monipuolisuuteen koulupäivän yhteydessä,” sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen.
Koululaiskyselyn tuloksia käytetään Harrastamisen Suomen mallin toteutuksessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee harrastusten järjestämistä koulupäivän yhteydessä koulun tiloissa tai muissa tiloissa kuten urheiluhallilla tai museossa. Harrastukset tulee valita kunkin koulun oppilaiden toiveiden mukaisesti. Harrastamisen Suomen malli on käytössä jo yli 90 % manner-Suomen kunnista.
Koululaiskysely 2022: Harrastamisen tärkein syy on, että se on kivaa ja tekee iloiseksi
Lähde: OKM.fi
17.12. klo 0.48 korjattu yläasteikäisten tyttöjen ratsastusharrastuksen suosiota.
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa