Kouluratsastajat Peppi Kokko ja Gea Patricia Salminen sekä ponijoukkue mitaleilla
1.7.2021
Suomen koulujoukkue toi tänään Suomelle mitalit Ypäjän Hevosopistolla. Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailuissa henkilökohtaisen mitalin saivat lapsiratsastajissa hopealle sijoittunut Peppi Kokko ja pronssille Gea Patricia Salminen. Pikkuponijoukkue sijoittui pronssille. Tanska ja Ruotsi vuorottelivat kärkisijoilla joukkuekilpailuissa.
Kouluratsastuksessa ratsukot kilpailevat kaksi ensimmäistä kilpailupäivää joukkuekilpailua, mutta samalla ratkotaan myös henkilökohtaisia sijoituksia. Kolmas kilpailupäivä ratkaisee henkilökohtaiset mitalisijat.
Päivä käynnistyi juniorien joukkuekilpailun ratkaisevalla luokalla. Junioreiden joukkuekilpailun vei nimiinsä Tanskan joukkue, ennen Ruotsia ja pronssille sijoittunutta Norjaa. Eiliseen tapaan Prix de Horze -luokan kärkeen ratsasti tuttu tanskalaiskaksikko. Eilen kakkoseksi sijoittunut Johanne Kofod Jensen - Frida Gold (73,382 %) paransi suoritustaan ja ratsukko palkittiin ykkössijalla. Eilisen voittaja Elisabeth Cecilie Bonefeld-Dahl jäi parin pisteen päähän voittajasta. Suomalaisista paras oli luokassa kuudenneksi tasapainoisella ja ehjällä radalla tullut Mette Kauppila tammallaan Donna Lottchen.
Myös pienten ponien Prix de Hevosopisto -luokassa mentiin tanskalaiskomennossa. Eilisen neloisvoiton uusimisen esti kolmanneksi sijoittunut Ruotsin Ronja Kardos ponillaan Brännornas Rigoletto. Voittoon tänään ratsasti prosentein 70,901% eilisen neljäs Josefine Marie Kjaer Rohmann - Traeumer ja toiseksi sijoittui eilisen voittajaratsukko Anna Teibel Raben - FS Calimero tuloksella 70,180. Suomalaisista paras oli eiliseen tapaan Antonia Niemelä ponillaan Hunsingo's Twister 4 WPB. Joukkuekilpailun voittajaksi kukitettiin Tanska, Ruotsi sijoittui toiseksi ja Suomen joukkue hienosti kolmanneksi.
Nuorten ratsastajien luokassa Prix de Hevosopisto nähtiin yksi yli 70% tulos ja siitä vastasi tänään tuplavoittajaksi kukitettu Amanda Lindholm hevosellaan Rozette (70,637%). Tanskalaiset veivät seuraavat kaksi sijaa sekä kruunasivat sijoilla viisi ja seitsemän joukkuemestaruutensa yhteistuloksella 420,882%. Ruotsalaiset jäivät hyvin niukalla erolla hopealle tuloksella 420.049% ja pronssille ylti Norja 0,1% erolla neljänneksi sijoittuneeseen Suomeen. Norjan joukkueen yhteistulos oli 399,315% ja Suomen joukkueen 399,215%.
Nuortenluokan parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi tänään tuloksella 65,980% Louise Jönsson ratsullaan Dayna. Louise oli radan jälkeen tyytyväinen suoritukseensa.
”Meille tuli eilen pari isoa rikettä, mutta tänään ei, joten senkin suhteen tänään on parempi fiilis. Tästä on hyvä jatkaa kohti SM-kilpailuja”, Jönsson sanoo.
Isojen ponien Prix de Hevosopisto -luokan voittajana palkittiin superonnellinen Ruotsin Elin Ullman ponillaan Morgensterns Dakar.
”Olen oikeastaan sanaton. Olen niin onnellinen. Tänään areenalla onnistui kaikki!”
Koko Ruotsin joukkueella oli syytä hymyyn, sillä he veivät isojen ponien joukkuekilpailun nimiinsä niukalla erolla toiseksi tulleeseen Tanskaan. Ruotsin joukkueen yhteispisteet olivat 429,012 ja toiseksi tullut Tanska keräsi 427,220 pistettä. Pronssimitalit ripustettiin norjalaisten rintaan.
Peppi Kokko hopealla ja Gea Patricia Salminen pronssilla
Kouluratsastajien päivän päättäneessä lapsiratsastajien Prix de Hevosopisto -luokassa nähtiin toisinto edelliseltä kilpailupäivältä, kun voiton otti jälleen Ruotsin Juni Skobe Rosén ratsullaan Darthula ja hänet palkittiin kultamitalilla, voittotuloksella 73,372%. Samoin Suomen Peppi Kokko ratsasti kilpailuiden toisen kakkostilansa ottaen hopeaa prosentein 70,492% hevosellaan Damasco Caniceira. Pronssille kiri Gea Patricia Salminen. Joukkuemitaleja kilpailussa ei jaettu, sillä Ruotsilla ei ollut kolmea joukkueeseen vaadittavaa ratsukkoa.
NBCH 2021 Ypäjä 1.7.2021
Kouluratsastus
Juniorit Joukkuefinaali
1) Tanska 426.319 2) Norja 407.907 3) Ruotsi 406.632 4) Suomi (Järvinen, Pietarila, Kauppila ja Plith) 403.375
Juniorit Prix de Horze. Junioreiden henkilökohtainen ohjelma.
1) Johanne Kofod Jensen, DEN – Frida Gold 5 73.382%, 2) Elisabeth Cecilie Bonefeld-Dahl, DEN – Don Furioso 72.745%, 3) Louise Brantefjord, SWE – Aladin 70.196%, 4) Anne Mathilde Reimer Haga, NOR – Treldegaards Sensasion 69.853%, 5) Karoline Mathilde Ravnsbo, DEN – Goerklintgaards Torrero 68.627%, 6) Mette Kauppila, FIN – Donna Lottchen 68.088%,… 10) Anni Plith, FIN – Midt-West Zalando 66.314%,… 15) Pinja Järvinen, FIN – Fahrenheit 44 65.539%,… 18) Mila Pietarila, FIN – Hestegaardens Michellin 62.549%
Ponit Joukkuefinaali
1) Ruotsi 429.012 2) Tanska 427.220 3) Norja 415.757 4) Suomi (Salo, Mantela, Hannula, Salmela) 410.221
Ponit Prix de Hevosopisto. Ponien henkilökohtainen ohjelma.
1) Elin Ullman, SWE – Morgensterns Dakar 73.964%, 2) Karla Marillo Skov, DEN – Steendieks Diamond de Dali 73.559%, 3) Laura Laustsen, SWE – Schierensees Mithril 71.802%, 4) Josephine Gert Nielsen, DEN – Timms My Fritz 70.946%, 5) Signe Munch Wiberg, DEN – Noerlunds Vladimir 70.811%, …7) Roosa Salo, FIN – Sir Maximus Welshwarrior 70.540%,… 12) Pinja Salmela, FIN – Reitland's du Nur du B 68.244%,… 15) Ruut Mantela, FIN – Hillside Arwen 66.532%, 16) Saana Hannula, FIN – Dacapo de l'Aube 66.036%
Ponit kategoria II Joukkuefinaali
1) Tanska 420.162 2) Ruotsi 410.490 3) Suomi (Ada Tarvonen / Klockas Innishannon, Mila Pietarila / Rosengårdens Night Hawk, Antonia Niemelä / Hunsingo´s Twister, Amanda Prittinen / Strandegors Cherie) 387.022
Ponit kategoria II Prix de Hevosopisto Henkilökohtainen ohjelma
1) Josefine Marie Kjaer Rohmann, DEN – Traeumer 70.901%, 2) Anna Teibel Raben, DEN – FS Calimero 70.180%, 3) Ronja Kardos, SWE – Brännornas Rigoletto 70.090%, 4) Olivia Bille Jensen, DEN – Pegasus 69.414%,… 8) Antonia Niemelä, FIN – Hunsingo's Twister 4 WPB 66.576%,… 11) Ada Tarvonen, FIN – Klockas Innishannon 64.730%, 12) Amanda Prittinen, FIN – Strandagers Cherie 64.549%, 13) Mila Pietarila, FIN – Rosengårdens Night Hawk 62.027%
Nuoret ratsastajat Joukkuefinaali
1) Ruotsi 420.882 2) Tanska 420.049 3) Norja 399.315 4) Suomi (Louise Jönsson / Dayna, Eerika Hakala / American Beauty, Sinna Sarlos / San Freedom, Veera Paloheimo / Wolle Wolkenstein) 5) Viro
Nuoret ratsastajat Prix de Hevosopisto. Nuorten henkilökohtainen kilpailu.
1) Amanda Lindholm, SWE – Rozette 70.637%, 2) Cecilie Hedegaard, DEN – Silhuet 68.971%, 3) Josephine Rathje Facius, DEN – Stand Proud 68.235%, 4) Anine Mørch Aas, NOR – Maserati 68.235%, 5) Ida Kirstine Bjørn, DEN – Soegaard Ballerina 67.990%,… 10) Louise Jönsson, FIN – Dayna 65.980%, 11) Veera Paloheimo, FIN – Wolle Wolkenstein 65.588%, 12) Eerika Hakala, FIN – American Beauty 65.098%,… 15) Sinna Sarlos, FIN – San Freedom 62.206%
Prix de Hevosopisto Lapsiratsastajien henkilökohtainen finaali
1) Juni Skobe Rosén, SWE – Darthula vh 73.372%, 2) Peppi Kokko, FIN – Damasco Caniceira 70.492%, 3) Gea Patricia Salminen, FIN – Oeds V 69.241%, 4) Annie Walfridsson, SWE – Casillas 66.192%, 5) Coco Roine, FIN – Kameo 65.519%, 6) Minttu Polin, FIN – Animusz 62.829%
Tapahtumaa voi seurata suorana netistä: https://haven.fi/live/
Tapahtuman nettisivut: www.nbchfinland.fi/
Lähtölistat ja tulokset tapahtuman aikana: https://online.equipe.com/
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa