MM Herning - ”Kun joukkueena onnistutaan, se on moninkertainen ilo”
6.8.2022
Vikeltäjät Anna Kivistö, Jessica Laxén ja joukkue AG Team aloittivat kilpailun perusliikkeistä koostuvilla ohjelmilla. Joukkue, johon kuuluvat Matilda Mankinen, Amanda Mankinen, Siiri Niemelä, Neea Kostiainen, Minttu Välitalo, Pinja Nykänen ja Vuokko Toivanen sekä juoksuttaja Anni Järvelä, teki onnistuneen aloituksen.
”Kyllä jännitti, minuakin, mutta minua ei niin paljon, koska tunnen hevosen todella hyvin. Olimme viime syksynä Tallinna Horse Show´ssa esiintymässä, ja siellä oli pikkaisen enemmän melua ja kaikenlaista. Minulla oli todella kova luotto hevoseen. Mutta kyllähän sitä aina vähän jännittää”, juoksuttaja ja AG joukkueen valmentaja Anni Järvelä kertoo.
”Tytöt olivat radan jälkeen todella tyytyväisiä, ja tyytyväisiä hevoseen. Kyllä he menivät hienosti.”
”Parasta joukkueessa on yhdessä tekeminen. Kun sitten onnistutaan, se on moninkertainen ilo.”
”Kun menemme areenalle, yritän oikeastaan keskittyä ihan vain hevoseen, en oikeastaan katsokaan vikeltäjiä. Minun tehtäväni on se, että hevonen olisi mahdollisimman hyvä ja menisi tasaisesti.”
Sunnuntaina joukkueella on vapaapäivä. Maanantaina joukkue esittää vapaaohjelman. Vapaaohjelman teemana on tutkimusmatkailu.
”Tytöt ovat viidakossa. Musiikissa pyritään siihen, että siinä tulee viidakko mieleen, ja siinä on papukaija ja pantteri.”
”Ei voi paremmassa seurassa kilpailla”
Yksinvikellyksessä nähtiin ristiriitaisia tunteita, kun Anna Kivistö teki ennätystuloksensa, 6.982, mutta Jessica Laxén epäonnistui yhdessä liikkeessä ja sai tulokseksi 6.216 pistettä.
MM-tasolla ensikertalainen Anna Kivistö oli erittäin tyytyväinen päivään.
”Oli kokonaisuudessaan todella onnistunut suoritus. On aina hienoa, että pystyy tekemään sen tällaisessa paikassa. Olimme myös todella tyytyväisiä siihen, miten hevonenkin meni. Se oli juuri sopivasti viritetty Tarpeeksi pirteä, että jaksaa mennä aktiivisesti, muttei liian jännittynyt. Meillä kaikilla oli mukava fiilis areenalla. Se näkyy tietysti pisteissä, kun pystyy tekemään omalla tasollaan. Sain tästä luokasta korkeimmat pisteeni tällä kaudella.”
”Hevoseni on herkkä. Se huomaa heti, jos vikeltäjä alkaa jännittää. Vikellän parhaiten silloin, kun en jännittä liikaa ja on rento fiilis. Siihen on pyritty koko kausi, että saisi itselleni rento fiilis, eikä mene yliyrittämiseksi ja samalla sitten kaikilla hyvä fiilis.”
”Täällä ovat kaikki maailman parhaat. Kisa on niin kovatasoinen. Ei voi paremmassa seurassa kilpailla. Ei löydy parempaa enää”, Anna Kivistö hymyilee.
Jessica Laxénilla olivat tunteet pinnassa suorituksen jälkeen. Tällä kertaa valmistautuminen ei mennyt niin kuin piti.
”Veryttelimme ympyrällä, kun lanauskone tuli aidan takaa ja rymisi. Vaikka hevosemme on todella rauhallinen ja pommin varma, se säikähti siitä. Siksi verryttelymme vähän häiriintyi, emmekä ehtineet tehdä sen verran kuin yleensä teemme. Areenalla tuntui kuitenkin ihan hyvältä, ja hevonen oli taas oma, rauhallinen itsensä”, Jessica Laxén kertaa.
”Ohjelma lähti hyvin käyntiin, mutta seisonta joskus vaan kisahetkellä on sellainen, joka epäonnistuu. Se on liike, jonka kyllä osaan, mutta se hetki, kun se juuri pitää tehdä, nyt se epäonnistui. Se vetää pisteitä alas, mikä on harmi, kun kaikki muu meni hyvin.”
Ohjelmasta löytyi myös paljon positiivista.
”Se mikä minulle on yleensä notkeuden kannalta vaikea, eli mylly, meni nyt todella siististi ja hyvin. Juuri ne liikkeet, joissa minulla joskus saattaa olla ongelmia, menivät nyt todella hyvin. Liikkeet olivat todella viimeisteltyjä, eikä tullut muita ”turhia virheitä. Huomenna minulla on lemppariohjelma, tekninen, joka on minulle vahva.”
Tulokset 6.8.
Vikellys, naisten yksinvikellys, perusliikkeet, tilanne 1/3. Lähti 35.
1) Manon Moutinho - Saitiri, FRA 8.445
2) Alina Ros - Baron R, GER 8.365
3) Julia Sophie Wagner - Giovanni, GER 8.310
…29) Anna Kivistö – Atterupgaards Marlene II, FIN 6.982
…35) Jessica Laxén – Quin af Oesterholm, FIN 6.216
Täydet tulokset: LINKKI
Vikellys, joukkuekilpailu, perusliikkeet, tilanne 1/3. Lähti 14.
1) Ranska, hevonen Londontime, 8.068
2) Saksa, hevonen Calidor, 7.940
3) Sveitsi, hevonen Rayo de la Lux, 7.659
…11) Suomi, hevonen Laki 5.995
(joukkueessa Matilda Mankinen, Amanda Mankinen, Siiri Niemelä, Neea Kostiainen, Minttu Välitalo, Pinja Nykänen ja Vuokko Toivanen)
Täydet tulokset: LINKKI
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa