Laura Kangasniemi nuorten paralympiaryhmään vuodelle 2022 – Leo-Pekka Tähti mukaan Tulevaisuuden tähtien valmennukseen
3.12.2021
Suomen Paralympiakomitean koordinoimaan Nuorten paralympiaryhmään on valittu 24 urheilijaa vuodelle 2022. Tulevaisuuden tähdet -nimellä kulkevassa ryhmässä on urheilijoita 12 eri lajista. Ratsastuksesta ryhmään valittiin toistamiseen oululainen Laura Kangasniemi. Uutena nimenä Tulevaisuuden tähtien valmennusryhmään tulee mukaan ratakelauksen viisinkertainen paralympiavoittaja ja edelleen menestyksekästä urheilu-uraansa jatkava Leo-Pekka Tähti.
![](/site/assets/files/25973/laura_kangasniemi_-_finnman-_koulu_sm_2021-_kuva_srl_mirella_ruotsalainen-3.591x0-is.jpg)
Ryhmä kokoontuu neljä kertaa vuodessa leirille Liikuntakeskus Pajulahteen, joka on Suomen ainoa virallinen Paralympic Training Center. Tänä vuonna kevään tapaamiset muuttuivat etätapaamiseksi, mutta syksyllä ryhmä on jo päässyt kokoontumaan.
”Olemme Pajulahdessa lauantaista maanantaihin. Joka päivä on kaksi tunnin fysiikkatreeniä. Lisäksi on psyykkistä valmennusta, saamme tietoa urheilijana olemisesta ja tietenkin ryhmäytymistä. Treenit ovat olleet pääteemana leireillä”, Laura Kangasniemi kertoo.
”Leireillä saa oppia urheilijana olemisesta ja elämisestä, mitä se vaatii. Olen ainoa ratsastaja, ja treeneissä saa muiden lajien edustajilta uutta, erilaista näkökulmaa harjoitteluun, ja monipuolista tietoa, mitä voi hyödyntää omassa harjoittelussa.”
Kangasniemi, 21, voitti viime kesänä SM-pronssia hevosella Finnman. Leasinghevonen palasi marraskuussa takaisin omistajalleen, ja tänään Kangasnimen uusi, nyt oma kisahevonen, Gold Prins saapui. Onnellinen omistaja kertoo, että se on 6-vuotias, iso ja musta SWB.
”Tavoitteena on kilpailla helmi-maaliskuussa ensimmäistä kertaa kansainvälisesti.” Ensi kauden tähtäin on asetettu PM-kilpailuihin, ja MM-kilpailuihin.
”Tuntuu hurjalta ajatella sitä, kun emme ole vielä edes kilpailleet.”
Omiksi vahvoiksi puolikseen hän sanoo vahvaa halua menestyä urheilijana. Kangasniemi kilpailee parhaillaan ryhmässä IV. Lisäksi hän opiskelee liiketoimien perustutkintoa, valmistuminen on edessä ensi keväänä.
”Haluan kilpailla tosissani, minulla on paljon motivaatiota. Haluan tehdä kaikkeni, jotta menestyn. Toivon tulevaisuudessa eläväni urheilija- ja hevoselämää.”
Sitä tukee myös koulutussopimuksen kautta hoituva tutkinto ja siihen liittyvä etätyö. Opiskelun, työt ja harjoittelun pystyy yhdistämään joustavasti, ja etätyössä hommia voi tehdä myös treeni- ja kilpailumatkoilla.
”Kaikista tärkeintä on oma halu ja intohimo tekemiseen ja harjoitteluun. Se helpottaa huipulle pääsemistä, kun sydän on mukana tekemisessä, ryhmän uusi valmentaja Leo-Pekka Tähti sanoo.
”Kovaa työtä huipun saavuttaminen tietysti vaatii, ja itsekään en olisi yksin saavuttanut mitään. Yhteen hiileen puhaltaminen on tärkeää ja siksi onkin hienoa päästä mukaan Nuorten paralympiaryhmän toimintaan”, hän jatkaa.
Yhdessä treenaamisen synergiaedut, eri lajien edustajien välinen sparraaminen ja vertaistuki ovat Tulevaisuuden tähtien toiminnan ytimessä, painottaa ryhmän vetäjä, entinen paralympia-alppihiihtäjä Katja Saarinen.
"Kilpailu maailmalla kovenee jatkuvasti ja siihen haasteeseen Nuorten paralympiaryhmän kanssa pyritään vastaamaan. Parasta tässä on, ettei sitä haastetta tarvitse lähteä kohtaamaan yksin", Saarinen toteaa.
NUORTEN PARALYMPIARYHMÄ VUODELLE 2022
• Nette Kiviranta, Espoo, alppihiihto
• Venla Salo, Helsinki, sulkapallo
• Aaro Mäkelä, Espoo, pöytätennis
• Henri Kössö, Espoo, pyörätuolikoripallo
• Liina Nuoranne, Turku, triathlon
• Laura Kangasniemi, Oulu, ratsastus
• Kasper Vuorinen, Järvenpää, sähköpyörätuolisalibandy
• Otto Urvanta, Lempäälä, maastohiihto
• Niko Silén, Raisio, parajääkiekko
• Eemi Rovio, Keuruu, parajääkiekko
• Leevi Kurki, Muurame, parajääkiekko
• Jasmin Mikkola, Tampere, maalipallo
• Eemi Utriainen, Järvenpää, maalipallo
• Leo Hintsanen, Tampere, maalipallo
• Verneri Eronen, Jyväskylä, uinti
• Ilmari Laitala, Espoo, uinti
• Ronja Weckström, Helsinki, uinti
• Daniela Sohlman, Vantaa, uinti
• Santeri Karvo, Espoo, yleisurheilu
• Sini Paukkeri, Espoo, yleisurheilu
• Vilma Berg, Espoo, yleisurheilu
• Iida Lounela, Helsinki/Ilmajoki, yleisurheilu
• Eetu Kuisma, Turku, yleisurheilu
• Mattias Asp, Vaasa, yleisurheilu
Lisätiedot Nuorten paralympiaryhmästä Paralympiakomitean sivuilla
Uutiset
- 15.7.2024Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut 2024 polkaistaan käyntiin Alankomaissa tiistaina - katso aikataulu täältä
- 15.7.2024Askellajiratsastuksen Suomenmestaruudet 2024 ratkottiin Ypäjällä
- 14.7.2024Husön Pohjola Grand Tourilla voittoon Peggy Högsten ja Frisco
- 14.7.2024Hattel Ridersille esteratsastuksen Joukkue SM kultaa
- 14.7.2024Marika Siippola ja Cerberus ovat parakouluratsastuksen lajimestarit 2024
- 11.7.2024Henri Kovács kaksoisvoittoon kolmen tähden esteillä Budapestissa
- 11.7.2024Eemil Porola ja Guntinius niittävät menestystä Euroopan suurimmissa NRHA kilpailuissa
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson on ensikertalainen ja Elisabet Ehrnrooth tekee comebackin 24 vuoden jälkeen
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson Pariisin olympiajoukkueeseen ja Elisabet Ehrnrooth vararatsastajaksi
- 7.7.2024Huhtanen ja Hamont putsasivat palkintopöydän Operagamesien sunnuntaina