Liikunta- ja urheiluyhteisön viesti budjettiriiheen: leikkauksia liikuntaan ja urheiluun on kohtuullistettava
26.8.2024
Merkittävät leikkaukset uhkaavat tulevina vuosina liikunnan ja urheilun rahoitusta. Valtiovarainministeriö (VM) esittää talousarvioesityksessään, että liikuntabudjettia leikataan ensi vuonna noin 17 miljoonalla eurolla. Liikuntabudjetti pienenisi noin 11 prosentilla, jolloin se olisi noin 147 miljoonaa euroa. Vuodelle 2026 on luvassa tätäkin syvemmät leikkaukset. Kokonaisuudessaan liikuntabudjetti pienentyisi hallituskauden aikana lähes kolmanneksella.
Suomen Olympiakomitean tiedote
Samalla liikuntapalveluiden arvonlisäveron korottaminen nostaa liikkumisen ja harrastamisen hintaa sekä heikentää urheiluseurojen ja liikunta-alan yritysten toimintaedellytyksiä. Leikkaukset ja veronkorotukset tapahtuvat samaan aikaan, kun hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi suomalaisten liikkeen lisääminen.
– Ymmärrämme tarpeen sopeuttaa valtiontaloutta. Liikunta tuottaa kuitenkin miljardiluokan hyödyt Suomelle. Säästötalkoissa liikunta ja urheilu tulisi nähdä investointeina, joilla saamme pidettyä suomalaiset terveempinä, hyvinvoivina ja veronmaksukykyisinä sekä vähennettyä sote-menoja. On surullista, miten heikosti yhteiskuntamme tunnistaa ja huomioi ennaltaehkäisevien toimien merkityksen julkisen talouden vahvistamiselle, vetoaa Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori.
– Hyvin harvalta toimialalta leikataan prosentuaalisesti näin paljon. Liikuntabudjetti on valtion budjetista vain alle kaksi promillea, joten tämänkokoisesta toimialasta leikkaamalla on mahdotonta saada kasaan hallituksen tavoittelemia säästöjä. On kestämätöntä ja kohtuutonta, jos liikunnasta ja urheilusta leikattaisiin enemmän kuin muilta valtion hallinnonaloilta, huomauttaa Vapaavuori
VM:n esityksen mukaan ensi vuoden valtionavustusleikkaukset kohdistuisivat liikuntapaikkarakentamiseen (-16,4 M€). Leikkaus on merkittävä, koska vielä viime vuonna liikuntapaikkarakentamiseen käytettiin yli 30 miljoonaa euroa, mutta nyt esitetään ainoastaan noin 10 miljoonaa euroa. Lisäksi seuratuesta leikattaisiin (-0,5 M€), jonka myötä seuratukeen jää 2 miljoonaa euroa, mikä on noin puolet aiempien vuosien tasosta. OKM:n talousarvioesityksessä valtionavustusleikkausten kohdistamista ei ole kuitenkaan vielä tehty.
Julkisen talouden suunnitelman mukaan vuodelle 2026 luvassa on 75 miljoonan euron lisäleikkaukset, jotka ovat vielä jakamatta OKM:n toimialojen välillä. Tämä tarkoittaisi edelleen arviolta noin 20 miljoonan euron leikkausta liikuntabudjettiin.
Liikunta- ja urheiluyhteisö vetoaa budjettiriiheen, jotta leikkauksilla ei vaaranneta suomalaisten hyvinvointia eikä suomalaisen liikunnan ja urheilun tulevaisuutta. Leikkauksia liikuntaan ja urheiluun tulee kohtuullistaa sekä etsiä ja ottaa käyttöön uusia rahoituslähteitä ja tapoja tukea liikkumista, liikuntaa ja urheilua.
– Lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentamista liikuntaan ja urheiluun tulee kiirehtiä, ja hallitusohjelmassa luvattu selvitystyö liikunnan edistämisestä verotuksen keinoin pitää aloittaa välittömästi. Lisäksi urheilutoimijat on huomioitava rahapeliuudistuksessa, ja liikuntajärjestöjen työtä tulee helpottaa byrokratiaa karsimalla, vaatii Olympiakomitean toimitusjohtaja Taina Susiluoto.
– Olympialaisten jälkeisen keskustelun määrä on osoittanut, että suomalaiset janoavat huippu-urheilumenestystä. Sen tulee myös näkyä satsauksina niin julkiseen kuin yksityiseen rahoitukseen, jotta saamme Suomen takaisin mitalikantaan, muistuttaa Susiluoto.
Leikkauksista on tarkoitus päättää hallituksen budjettiriihessä 3.–4. syyskuuta.
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa