Liiton toimijat vierailivat Pohjois-Suomessa
23.7.2019
Hallituksen jäsen Janne Lappi, SRL:n vt. toimitusjohtaja Jukka Koivisto ja seura- ja tallipalveluiden linjapäällikkö Marja Teljamo kävivät tapaamassa Pohjois-Suomen seuratoimijoita ja talliyrittäjiä heinäkuussa.
Vierailu alkoi Kajaanin ratsastusseuran auditoinnilla ja samalla tutustuttiin Kajaanin Hevosharrastekeskuksen toimintaan. Kajaanissa lasten ja nuorten osuus harrastajista on lisääntynyt viime aikoina merkittävästi ja myös sponsoreiden kiinnostus lajia kohtaan on yllättänyt iloisesti seuran toimijat. Seuralla ja Hevosharrastekeskuksella on kaksi maneesia käytössään ja kolmannellekin olisi tarvetta. Tallin ulkokenttä on uusittu äskettäin ja kenttäuudistus sai innovaatiopalkinnon Kajaanin kaupungilta.
Kiuruvedellä Ratsastuskeskus Lupiksen toimitusjohtaja Jarkko Riikonen esitteli keskuksen toimintaa ja kehityssuunnitelmia. Keskuksen panostukset ovat merkittäviä alueen valmennuksille ja kilpailutoiminnalle ratsastuskoulutoiminnan lisäksi. Keskuksella on mm. lämmitetty maneesi, ulkokenttiä sekä tallipaikkoja ja majoitustilaa valmennettaville ratsukoille. Tiloja laajennetaan vielä entisestään lähiaikoina.
Pohjois-Suomen alueen puheenjohtaja Satu Myllykangas ja alueen muiden seurojen edustajia kävi myös tapaamassa liiton toimijoita. Tapaamisessa keskusteltiin mm. alueen, seurojen ja liiton yhteistyöstä, alueen seurojen omista ja yhteisistä kehitysajatuksista sekä konkreettisista toimenpiteistä ja tapahtumista. Iso kiitos kaikille mukana olleille!
Vastaavia seura-, talli- ja aluetapaamisia ja vierailuja on tarkoitus järjestää kaikilla alueilla Suomessa, joten jos haluat liiton toimijoita käymään, ota yhteyttä!
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa