Madis Morna ”Tuplanolla ei taida riittää voittoon tänä vuonna”
25.8.2022
Esteratsastuksen Pohjola Grand Prix -sarjan kolmas osakilpailu järjestetään viikonloppuna Ratsastuskeskus Ainossa, Järvenpäässä loistavissa puitteissa. Koko kansallinen kärkemme on paikalla viime vuoden Pohjola Grand Prix finaalin voittaja Madis Morna ja tuore Suomen mestari Petra Heikkinen mukaan lukien. Kilpailuiden yhteydessä Aino Areenalla järjestetään hevosmessut.
16.-18.9. järjestettävässä Ypäjä Horse Show´ssa on pääluokan Pohjola Grand Prix´n finaali sarjan 20 parhaiten pisteitä keränneelle ratsastajalle. Finaalin kolme parasta saa suoran paikan Helsinki International Horse Show´n kansainvälisiin luokkiin, ja sijoilta 4.-10. pääsee mukaan erilliseen Pohjola Gold Grand Prix´hin.
”Viimeiseen osakilpailuun mennään hyvillä mielin. Hevonen on hyvässä vireessä ja hypännyt koko kauden kivasti. Tavoitteena olisi saada vielä nopeutta hevoseen 145-tasolla, ja toki myös siitä ylöspäin, jotta voisin paremmin pistää kampoihin myös uusinnoissa. Luulen, että tänä vuonna ei enää riitä pelkkä tuplanolla voittoon, mukana on kovia ratsukoita”, viime vuoden voittaja Madis Morna kertoo.
”Minun osaltani sarja on sujunut ihan ok. Hyvinkään Novan osakilpailu meni vähän alkukauden käynnistymisen merkeissä, ja tuli turhia virheitä. Ypäjän osakilpailu sen sijaan oli taas sitä luokkaa, mitä Herbert on.”
Pohjola Grand Prixin pistetilanteen kärjessä on Ypäjällä SM-hopeaa voittanut Susanna Granroth. Toisena on SM-pronssimitalisti Sanna Backlund ja kolmantena Antti Linna. Morna on kuudennella sijalla.
Muiden Pohjola-sarjojen finaalit ratsastetaan Helsinki Horse Show:ssa, ja Aino on sarjan kolmas osakilpailu.
Pohjola Silver Grand Prix´n pistetilanteen johdossa on Jasmin Engblom, toisena Sanna Backlund ja kolmantena Mila Saukko. Pohjola Bronze Grand Prix´n pistetilanne on tasan kolmen ratsastajan kesken. Paul Argus, Antti Linna ja Jone Illi ovat kukin keränneet 30 pistettä edellisistä osakilpailuista. Neljäntenä pistetilanteessa on vain kahden pisteen erolla Susanna Granroth.
Pohjola Small Grand Prix -sarjan johdossa on Madis Morna. Tasapisteissä ovat ensimmäisen osakilpailun voittanut Valtteri Laukkanen ja toisen osakilpailun voittanut vasta 12-vuotias Sani Illi.
Pohjola Finnhorse Grand Prix`n sarjan kärkeä pitää nimissään Vilma Leppäkangas, joka voitti ensimmäisen osakilpailun. Toisena pistetilanteessa on Viivi Paukkunen ja kolmantena Venla Kyläkorpi. Leppäkangas nähdään myös Ainossa kilpailemassa, kuten myös Linnea Haukilehto, joka voitti Ypäjän osakilpailun ja oli viime vuonna sarjan toinen. Ratamestarina Ainossa toimii Tomas Kiviranta.
Tervetuloa seuraamaan kilpailuja paikan päälle, yleisölle on vapaa pääsy ja Aino Areenassa voi vierailla myös hevosmessuilla. Ratsastuskeskuksen läheisyydessä on juna-asema. Kilpailuja voi myös seurata Haven livestä, jossa selostajana tuttuun tapaan Roy Kokkonen.
Ainon hevosmessuilla Aino Areenalla on näytteilleasettajia, keppihevosrata ja lavalla ohjelmaa, kuten tuote-esittelyjä, luentoja sekä paneelikeskusteluja. Messuille on ilmainen sisäänpääsy. Ravintola Herkkupaja Aino Areenassa palvelee kilpailuviikonlopun ajan.
Viikonlopun aikataulu, muutokset mahdollisia.
Torstai 25.8.
Klo 12.00 alkaen alue- ja kansallisia luokkia
Perjantai 26.8.
Klo 9.00 alkaen alue- ja kansallisia luokkia
Klo 12.40 Pohjola Small Grand Prix -karsintaluokka 115 cm
Klo 15.45 Pohjola Bronze Grand Prix -karsintaluokka 125 cm
Lauantai 27.8.
Klo 9.00 alkaen alue- ja kansallisia luokkia
Klo 12.50 Pohjola Small Grand Prix 3. osakilpailu 115 cm
Klo 14.40 Pohjola Bronze Grand Prix 3. osakilpailu 125 cm
Klo 16.30 Pohjola Grand Prix -karsintaluokka 140 cm
Klo 17.40 Pohjola Silver Grand Prix -karsintaluokka 130 cm
Sunnuntai 28.8.
Klo 9.00 alkaen kansallisia luokkia
Klo 12.00 Pohjola Finnhorse Grand Prix 3. osakilpailu 100 cm
Klo 13.00 Pohjola Grand Prix 3. osakilpailu 145 cm
Ajankohta ilmoitetaan myöhemmin Pohjola Silver Grand Prix 3. osakilpailu 135 cm
Lähtölistat ja tulokset: LINKKI
Esteratsastuksen Pohjola Grand Prix – Road to Helsinki
Pohjola Vakuutuksen tukemissa viidessä estesarjassa kilpaillaan neljällä tasolla ja suomenhevosilla.
• Pohjola Grand Prix – 145 cm
• Pohjola Silver Grand Prix – 135 cm
• Pohjola Bronze Grand Prix – 125 cm
• Pohjola Small Grand Prix – 115 cm
• Pohjola Finnhorse Grand Prix – 100 cm
Esteratsastuksen Pohjola Grand Prix -osakilpailut 2022
20.-22.5. Stable Nova, TuuR, Hyvinkää
17.–19.6. Hevosopisto Summer Festival, Ypäjä
26.–28.8. Ratsastuskeskus Aino, Järvenpää
16.–18.9. Ypäjä Horse Show, Ypäjä – Pohjola Grand Prix finaali
Muut finaalit 19.-23.10. Helsinki International Horse Show, Jäähalli
Sarjakilpailusäännöt löytyvät osoitteesta: LINKKI
Sarjakilpailutilanne: LINKKI
Havenin lähetys suorana: www.haven.fi/live/
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa