Matti Kannolle SRL:n hopeinen kannus
7.4.2018
Matti Kanto ja Mikael Forstén, Hevoset 2018-messut, kuva SRL Hanna Heinonen www.hannaheinonen.com
Matti Kannolle SRL:n hopeinen kannus
Tamperelaiselle Matti Kannolle luovutettiin Suomen Ratsastajainliiton hopeinen kannus tunnustuksena suomalaisen ratsastustoiminnan merkittävästä edistämisestä. Kannuksen on myöntänyt Ratsastajainliiton hallitus ja sen luovutti Kannolle lauantaina Tampereen Hevoset-messuilla liiton puheenjohtaja Mikael Forstén.
Kanto aloitti ratsastuksen jo 14-vuotiaan, jäi kertakokeilusta kiinni ratsastusmaailmaan ja vietti mahdollisimman paljon aikaa talleilla. Kanto kävi Ypäjän ratsuttajakoulun, mutta hankki valmistuttuaan toisen ammatin toimien pitkään isännöintialalla.
Kanto on ollut mukana ratsastuksessa yli 65 vuotta. Hän toimi tuomarina yli 50 vuotta koulu-, kenttä-, este- ja vammaisratsastuksessa ja on ollut kilpailuissa myös mm. ratamestarina, turvallisuuspäällikkönä ja kansainvälisenä stewardina. Hän on ansioitunut useissa luottamustehtävissä, kuten Ratsastajainliiton hallituksen jäsenenä ja Tampereen Ratsastusseuran puheenjohtajana. Nykyään hän on seuran kunniajäsen.
SRL:n kultainen ja hopeinen kannus
SRL:n 90-juhlavuoden kunniaksi valmistettiin sarja kultaisia ja hopeisia kannuksia. Kannuksia jaetaan suomalaista ratsastustoimintaa merkittävästi edistäneille henkilöille tai yhteisöille hallituksen päätöksestä.
Uutiset
- 15.7.2024Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut 2024 polkaistaan käyntiin Alankomaissa tiistaina - katso aikataulu täältä
- 15.7.2024Askellajiratsastuksen Suomenmestaruudet 2024 ratkottiin Ypäjällä
- 14.7.2024Husön Pohjola Grand Tourilla voittoon Peggy Högsten ja Frisco
- 14.7.2024Hattel Ridersille esteratsastuksen Joukkue SM kultaa
- 14.7.2024Marika Siippola ja Cerberus ovat parakouluratsastuksen lajimestarit 2024
- 11.7.2024Henri Kovács kaksoisvoittoon kolmen tähden esteillä Budapestissa
- 11.7.2024Eemil Porola ja Guntinius niittävät menestystä Euroopan suurimmissa NRHA kilpailuissa
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson on ensikertalainen ja Elisabet Ehrnrooth tekee comebackin 24 vuoden jälkeen
- 8.7.2024Paris 2024 - Joanna Robinson Pariisin olympiajoukkueeseen ja Elisabet Ehrnrooth vararatsastajaksi
- 7.7.2024Huhtanen ja Hamont putsasivat palkintopöydän Operagamesien sunnuntaina