Mielen hyvinvointia hevosyhteisöstä - 4.–10.11. Seuratoiminnan superviikko

17.10.2024

Seuratoiminnan superviikko järjestetään jälleen marraskuun alussa. Superviikko on someviikko, jonka aikana nostetaan ratsastusseuroja ja hevosharrastusta vahvasti esiin. Viikkoa juhlistetaan sosiaalisessa mediassa Ratsastajainliiton, alueiden sekä seurojen kanavissa vapaaehtoisten tekemien videoiden, haastatteluiden ja ajankohtaisuutisten kautta. Viikko antaa meille mahdollisuuden tuoda esiin maamme mahtavia ratsastusseuroja, niiden toimintaa ja moninaisia tapoja harrastaa hevosia.

Kirsi Siivosen kuvituskuva.

 

Tiedote Seuratoiminnan ohjausryhmä

Tänä vuonna haluamme erityisesti korostaa yhteisön hyvinvointia yksilön tekojen kautta. Hevosyhteisö tarjoaa monipuolisesti mahdollisuuksia kokea yhteisöllisyyttä, iloa, merkityksellisyyttä sekä tekijänä että kokijana. Kerro miten sinä olet ilahduttanut esim. tallikaveriasi tai miten itse olet kokenut tai jakanut hyvää mieltä hevosyhteisössäsi. Kerro myös millaisia hyvän mielen tapahtumia tai tempauksia teidän seurassanne on järjestetty.

Kampanja antaa seuroille näkyvyyttä alueiden ja liiton somekanavissa. Seuratoiminnan superviikon viestejä kannattaa levittää myös oman alueen somekanaviin ja -ryhmiin ja paikallismedialle.

Ratsastajainliiton seuratoiminnan ohjausryhmä haastaa kaikki ratsastusseurat mukaan kampanjaan itselleen sopivalla tavalla.

Näytetään yhdessä kaikille, että ratsastusseuroissamme on voimaa, tahtoa ja yhteisöllisyyttä, jolla tuemme omaa ja toistemme mielenhyvinvointia.

Miten 4.-10.11. kampanjaan voi osallistua?

Julkaise kuva tai video sosiaalisessa mediassa. Lisää instagram-postaukseen myös aihetunnisteet #srlsuperviikko2024, #srlyhdessa ja #ratsastus. Ratsastajainliitto jakaa näillä tunnisteilla merkittyjä postauksia viikon aikana eri alustoilla. Voit Instagramissa tagata mukaan myös @ratsastajainliitto ja @srl.seuratoiminnanohjausryhma. Facebookissa voit tagata Suomen Ratsastajainliitto ry:n.

Voit julkaista sosiaalisessa mediassa postauksia mistä tahansa seuratoimintaa, hevosia ja ratsastusta liittyvistä aiheista. Tänä vuonna meitä ilahduttaisi erityisesti kuulla ja nähdä miten olette jakanut hyvää mieltä omissa hevosyhteisöissänne.

Jos haluat tehdä instagram reelsin tai tarinoita niin voit hyödyntää oheista sisältöehdotusta:

  1. Kerro kuka kuka olet (etunimi) ja mihin seuraan kuulut.
  2. Kerro miten olet itse ilahduttanut tallikaveriasi
  3. Tai kerro millaisia hyvänmielen tapahtumia tai tempauksia teidän seurassanne on järjestetty

Seuratoiminnan superviikko on Seuratoiminnan ohjausryhmän ideoima someviikko, jota vietetään nyt neljättä kertaa.

Tunnisteet
#srlsuperviikko2024
#srlyhdessä
#ratsastus

Lisätietoja kampanjasta: seurakehittajat@ratsastus.fi tai Marja Nuuttila, 050 323 6763