Noora Forstén Leipzigin maailmancupin finaaliin
1.3.2022
Noora Forsténille vahvistui paikka esteratsastuksen arvostetun hallisarjan, maailmancupin, finaaliin. Forstén on kilpaillut tällä kaudella neljässä maailmancupin osakilpailussa ja sijoittui Veronassa yhdeksänneksi ja Lontoossa kymmenenneksi. Hän sijoittui Länsi-Euroopan liigassa 21. tilalle 15 pisteellään.
”Olen monella tapaa ylpeä saavutuksestani. Tämä on ollut erikoinen vuosi ja kausi, mutta tilanne on ollut kaikille sama. En ole ainut, joka finaaliin on yrittänyt. Pitää olla ylpeä ja lähteä sinne nöyrällä mielellä”, Noora Forstén sanoo.
Länsi-Euroopan liigasta pääsee 18 parasta finaalin, joka järjestetään 6.-10.4. Leipzigissa, Saksassa. Forsténille aukesi paikka varasijalta, kun kaikki ratsastajat eivät paikkaansa täyttäneet. Kausi jäi odotettua lyhyemmäksi, kun yhdestätoista osakilpailusta järjestettiin koronapandemian vuoksi vain kuusi. Helsingin maailmancupin osakilpailu oli peruttu jo alkukesästä.
Forstén valmistautuu kilpailuun hevostensa kotitallilla Saksassa. Hänen ratsunsa Con Caya kilpaili juuri kolme viikonloppua ja pitää nyt muutaman viikon kisatauon. Viimeistelykilpailu on hallissa Riesenbeckissä maaliskuun lopussa.
Ratsukon yhteistyö on muutaman vuoden aikana hioutunut menestyksekkäämmäksi kuin Forstén osasi alussa odottaa. Taustalla on useamman vuoden panostus valmentautumiseen ja kilpailemiseen Beerbaumin huipputallilla Saksassa useamman hevosen kanssa. Myös Forsténin valmentaja ja mentori Christian Kukuk kilpailee Leipzigin finaalissa. Forstén matkustaa säännöllisesti Saksan ja Suomen väliä, sillä kotona odottavat kaksi lasta ja puoliso Mikael Forstén.
Finaali on uran ensimmäinen 41-vuotiaalle Forsténille. Hän on edustanut Suomea Aachenin MM-kilpailuissa ja Mannheimin ja Windsorin EM-kilpailuissa. Tilanne on historiallinen, sillä myös Forsténin puoliso Mikael on kilpaillut esteratsastuksen finaalissa kaksi kertaa. Hän sijoittui 13. tilalle Las Vegasissa vuonna 2009 ja 29. tilalle Göteborgissa vuonna 2008.
”Katsotaan lähtevätkö lapset mukaan finaaliin. Olisi hienoa, että he näkisivät äidin kilpailemassa tuollaisessa kisassa.”
Leipzigin finaalissa kilpaillaan kolmen päivänä jopa 165 cm tasolla. Mukana ovat kaikkien liigojen parhaat, joten finaali on todellinen hallikauden arvokilpailu. Messuhallissa järjestettävässä kisassa on odotettavissa aiempia kahta vuotta sähköisempi tunnelma, jos yleisö pääsee paikalle.
”Tilanne on uusi kaikille hevosille. Ne eivät ole vähään aikaan kokeneet yleisön luomaa meteliä, kannustusta ja sähköistä ilmapiiriä. Toivon, että olemme ratsukkona menneet eteenpäin uramme alkuvaiheista, jolloin Con Cayalle yleisön häly ei ollut helpointa.”
”Hyppäämme ensin lämmittelyluokan, jonka jälkeen on edessä aikaratsastusluokka. Se on kuitenkin rakennettu jo niin isoksi, ettei sitä aikaluokaksi voi kutsua.”
Kilpailut jatkuvat sen jälkeen kahden päivän ajan, ja parhaat ratsukot hyppäävät viikonlopun aikana ainakin viisi teknistä ja erittäin vaativaa rataa.
Esteratsastuksen maailmancup, Longines FEI Jumping World Cup™, kausi 2021/2022
Länsi-Euroopan liiga
1) Danis Lynch, IRL 39
2) Harry Charles, GBR 38
3) Eduardo Pereira de Menezes, BRA 33
4) Martin Fuchs, SUI 30
4) Kevin Jochems, NED 30
…21) Noora Forstén, FIN 15
Täydet tulokset: LINKKI
Länsi-Euroopan liiga, 11 osakilpailua (5 peruttu), 6 parasta tulosta huomioidaan
13.-17.10. Oslo, NOR
27.-31.10. Lyon, FRA
4.-7.11. Verona, ITA
25.-28.11. Madrid, ESP
10.-12.12. La Coruña, ESP
16.-20.12. London – Excel, GBR
26.-30.12. Mechelen, BEL - peruttu
12.-16.1. Basel, St. Jakobshalle, SUI - peruttu
27.-30.1. Amsterdam, NED - peruttu
3.-6.2. Bordeaux, FRA - peruttu
24.-27.2. Göteborg, SWE - peruttu
6.-10.4. Longines FEI Jumping World Cup™ Final Leipzig, GER
Länsi-Euroopan liiga LINKKI
FEI Jumping World Cup™ sarjat 2021-2022 LINKKI
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa