”Olen ylpeä ja otettu hevosesta” – Sanna Backlund ja Isabella HX Pohjola Grand Prix´n voittoon
22.5.2022
Pohjola Grand Prix´n ensimmäisen osakilpailun voittoon ratsasti Sanna Backlund Hattel Ridersista hevosella Isabella HX. Voitto napsahti kahdella virheettömällä suorituksella toisen kierroksen nopeimmalla ajalla 44,12 sekuntia.
Hevonen on Backlundilla osaomistuksessa autourheilija Valtteri Bottaksen kanssa. Bottas onkin viestittelyn välityksellä tiiviisti mukana kannustamassa tiimiä. Backlundin mukaan hevonen oli tullessaan varsinainen arkajalka, mutta sittemmin siitä on kuoriutunut taistelija ja siten erinomainen esteratsu.
”Olen todella ylpeä ja otettu hevosesta. Tämä on sen ensimmäinen vuosi tällä tasolla ja kunnia voitosta menee tällä kertaa sille. Se olisi voittanut ratsastajasta riippumatta”, Backlund ylistää tammaansa.
Luokan toiselle sijalle sijoittunut Susanna Granroth edustaa niin ikään Hattel Ridersia. Naiset puhaltavatkin samaan hiileen, eikä keskinäistä kilpailua heidän välillään juuri ole. Backlundin mukaan Granrothin hevosella KG Corazonilla on iso laukka, mutta se on muutoin olemukseltaan hitaampi ratsu.
”Ehkä siitä syystä pääsin itse etenkin pitkillä suorilla parempaan rytmiin”, hän pohtii.
Backlund nostaa hattua myös valmentajalleen Mikael Forsténille, joka on auttanut häntä noin vuoden verran. Backlundista on merkittävää, että mukana on valmentaja, joka kertoo kilpailupaikalla mitä tehdään ja miten.
”On hienoa, kun kaikkea suunnittelua ei tarvitse tehdä itse ja joku on korjaamassa virheitä paikan päällä. Olin niin hyvä, koska minulla oli erinomaisen hevosen lisäksi hyvä suunnitelma rataa varten.”
Kolmanneksi sijoittunut Janna Jensen on myös tyytyväinen omiin hevosiinsa. Voittoratsu Julie v.d. Verbindingshoeve ja Jensenin muut hevoset ovat juuri palanneet Suomeen, mutta ovat ratsastajan mukaan täydessä vedossa.
Koko kolmen kärki, Backlund, Granroth ja Jensen, ovat tuttuja nimiä palkintopalleilta.
”Välillämme on tervettä kilpailuhenkeä, mutta tietenkin kotimatkalla harmittaa, jos kaveri on ollut nopeampi”, Backlund nauraa.
Kaikki ratsastajat ovat käyneet ulkomailla hakemassa tuntumaa ulkokilpailukauteen. Kolmanneksi sijoittunut Jensen uskoo, että onnistuneen kilpailukauden kannalta on ollut ensiarvoisen tärkeää saada kaksi hyvää kuukautta Hollannissa. Siellä Jensen on päässyt ratsastamaan jo alkukeväästä isompia luokkia ja saanut sitä kautta rutiinia myös Suomeen.
”Lähtökohdat olisivat täysin erilaiset, jos tulisi tänne pelkällä kotimaan valmistelulla”, hän sanoo.
Backlund on samoilla linjoilla. Ulkomaan matkat lähelle ja kauas, tai kuten hän asiaa nimittää ”retket”, ovat antaneet ulkokilpailukaudelle hyvän pohjan.
”Suosittelen kaikkia keräämään sen verran rahaa kasaan, että voi tehdä jonkun retken ulkomaille. Vaikka se suuntautuisi vain esimerkiksi Ruotsiin tai Viroon, tarjoaa se erinomaista kokemusta etenkin nuoremmille ratsukoille.”
Pohjola Vakuutuksen tukemissa sarjakilpailuissa edetään laajalta pohjalta ja eri tasoilta kohti menestystä. Suurta suosiota ensimmäisenä vuonna saaneiden sarjojen osakilpailut järjestetään maamme parhaissa Show´ssa! Esteratsastuksen Pohjola Grand Prix -sarja käynnistyi aurinkoisessa säässä Stable Novan erinomaisissa puitteissa Tuusulan Ratsastajien järjestämänä.
Seuraava osakilpailu Hevosopisto Summer Festival on 17.–19.6. Ypäjällä. Kilpailuissa järjestetään samaan aikaan myös kouluratsastuksen Pohjola Tourin ensimmäinen osakilpailu.
Lämmin kiitos kaikille Tuusulan Ratsastajien hienoille vapaaehtoisille loistavista järjestelyistä!
Tiedote Pinja Silvonen, TuuR / SRL
Kansalliset esteratsastustulokset 22.5.
Stable Nova, Hyvinkää
Pohjola Grand Prix 1. osakilpailu 145 cm, 2 kierrosta. 23 lähtijää ja 10 sijoittuu.
1) Sanna Backlund – Isabella HX, Hattel Riders 0-0/44.12, 2) Susanna Granroth, Hattel Riders – Kg Corazon, Hattel Riders 0-0/46.47, 3) Janna Jensen – Julie v.d. Verbindingshoeve, JCC Riders 0-0/49.39, 4) Paul Argus – Jay-Z Bee, Viro 0-4/46.86, 5) Petra Heikkinen – Q And Q Dk Z, Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat 0-4/49.28, 6) Liida Lehtonen – Cedrick, Nastolan Urheiluratsastajat 4-0/53.76, 7) Antti Linna – Hublot, Salon Ratsastusseura 4-2/57.05, 8) Janna Jensen – Hamont, Jcc Riders 0-8/45.62, 9) Paul Argus – Freedom, Viro 4-4/46.02, 10 Petra Heikkinen – Hurby, Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat 0-8/47.66,…
Tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/687765
Esteratsastuksen Pohjola Grand Prix – Road to Helsinki
Pohjola Vakuutuksen tukemissa viidessä estesarjassa kilpaillaan neljällä tasolla ja suomenhevosilla.
• Pohjola Grand Prix – 145 cm
• Pohjola Silver Grand Prix – 135 cm
• Pohjola Bronze Grand Prix – 125 cm
• Pohjola Small Grand Prix – 115 cm
• Pohjola Finnhorse Grand Prix – 100 cm
Esteratsastuksen Pohjola Grand Prix -osakilpailut 2022
20.-22.5. Stable Nova, TuuR, Hyvinkää
17.–19.6. Hevosopisto Summer Festival, Ypäjä
26.–28.8. Ratsastuskeskus Aino, Järvenpää
Semifinaali 16.–18.9. Ypäjä Horse Show, Ypäjä
Finaali 19.-23.10. Helsinki International Horse Show
Sarjakilpailusäännöt löytyvät osoitteesta: https://www.ratsastus.fi/materiaalit/sarjakilpailusaannot/
Havenin lähetys suorana kotimaan ratsastuskilpailuista: https://www.haven.fi/live/
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa