Paramaajoukkueen ensimmäinen askel kohti MM-kilpailuja
19.3.2022
MM-vuosi on edessä, ja pararatsastuksen maajoukkue aloittaa kauttaan Randbölessä, Tanskassa. Joukkueessa ovat Sanna Koskiluhta ja Liptona (ryhmä III), Pia Reitti ja Supremo ja Laura Kangasniemi ja Goldprins (IV) ja Taija Härkönen ja Radzi (V). Mukana myös joukkueenjohtaja Tanja Takkula ja valmentaja Janne Bergh.
”Viikonlopun tavoitteena on nähdä missä mennään. Ratsastajilla on edellisestä kansainvälisestä kilpailusta aikaa jopa kolme vuotta. Ja mukana on myös ensikertalaisia, jotka ovat juuri saaneet kansainvälisen luokituksensa. Se nostaa aina ratsastajan kisastressin määrää”, joukkueenjohtaja Tanja Takkula kertoo Tanskasta.
Toinen tärkeä tavoite on kansainvälisen kisarutiinin saaminen. Suomen maajoukkueessa on paljon nuoria ratsastajia, ja matkustaminenkin toisiin maihin vaatii hevosilta ja tiimiltä rutiinia.
”Sannankin hevonen oli palautunut matkasta vähän liiankin hyvin ja oli eilen ylivirittynyt, mikä näkyi pieninä virheinä.”
Kausi jatkuu Randbölen jälkeen Waregemissä ja Christiansandissa hieman eri kokoonpanoilla, sillä kotimaasta joukkueeseen on liittymässä myös Jessica Kerttunen.
”Tavoitteena on rakentaa joukkuetta kohti Herningin MM-kisoja, ja kohti Pariisia.”
”Joukkue on positiivisella mielellä. Kilpailun taso on täällä erittäin korkea. Esimerkiksi nelosryhmässä neljä ensimmäistä ratsastajaa ovat paralympialaisten mitalisteja. Ratsastajat lähtevät tänään kisaan eilisestä kokeneempina ja rennompina.”
Lähtölistat ja tulokset: https://online.equipe.com/fi/competitions/45954
Uutiset
- 12.12.2024Helsinki International Horse Show´lle merkittävä valtionavustus
- 12.12.2024Ypäjän Hevosopisto tuo kansainvälisen Finnderbyn takaisin – perinteikäs kilpailu hypätään 28. kesäkuuta 2025
- 11.12.2024Veera Salminen toista kertaa ponien kansainväliseen finaaliin
- 8.12.2024Pekka Larsenin muistoa kunnioittaen
- 1.12.2024Valtteri Gundersby ja Clavina Y estehallimestarit 2024
- 30.11.2024Esteratsastuksen BOWA Hallisarja käynnistyi Ypäjällä
- 29.11.2024Ratsastustuntien arvonlisävero nousee 14 prosenttiin
- 28.11.2024Olympialaisten koulujoukkueelle kaksi ehdokkuutta Urheilugaalassa!
- 25.11.2024Nyholm ja Gundersby uudelleen valittiin Ratsastajainliiton hallitukseen
- 24.11.2024Syyskokouksessa palkittiin kymmenen alan ansioitunutta toimijaa